Levyarvostelut

Gory Blister – Graveyard of Angels

Historiaansa hitaasti rakentanut italialainen teknisen death metalin lähettiläs on kolmannen albuminsa äärellä. Graveyard of Angels kartoittaakin ääriä varsin huolella. Vaarallisia tilanteita riittää pitkin levyä niin huimalla tahdilla, että hiki valuu välillä ikäviinkin paikkoihin. Yhtyeen kokemus kuuluu niin teknisenä osaamisena kuin tuttujen ja tuntemattomienkin sävellinjojen määrätietoisena ammentamisena. Erilaisia sävelkimppuja ja sovitusratkaisuja riittää laskutaidon ylikuormittamiseen saakka, mutta kaikki osaset eivät kovasta yrityksestä huolimatta sovi ymmärrettävällä tavalla yhteen. Muutama tiukka hevibiisi levyltä kuitenkin löytyy All Vanishining Ruinsin ja The Descentin muodossa, joten yhtyeen äkkipikaisuus on sinänsä perusteltua. Teknisen death metalin ystäville Graveyard of Angels on pääosin mainion toteutuksensa ansiosta kuuntelun arvoinen. Helpolla eivät tosin pääse hekään.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-05-06
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.