Morrissey – Years of Refusal

Voin arvion alkuun tunnustaa, että vihasin The Smithsiä heviteininä 80-luvulla. Morrisseyn soolotuotannon ja sitä kautta The Smiths -aarteet löysin vasta mestariteoksen You Are the Quarryn myötä vuonna 2004. Fanaatikko en ole vieläkään, mutta hänen laaja tuotantonsa on tullut varsin tutuksi viimeisen viiden vuoden aikana.

Morrissey on niitä harvoja artisteja, jotka pystyvät laulamaan vaikka puhelinluettelosta ja kuulostamaan vakuuttavalta. Onneksi hänen huiman karismansa ohella, hän on toisinaan lyyrinen popnero. Years of Refusalin tekstit kritisoivat yleisestä moraalittomuudesta, sekä kuolemattomuuden teemoista. Sävellystyön Mozzerin on jakanut melko tasaisesti kitaristikolmikon Whyte, Boozer ja Tobias kesken. Black Cloud -raitaa ryhdittää yllättävänä vieraana kitarasankari Jeff Beck.

Morrisseyn sielunelämää on näennäisesti helppo lukea: Kaikki ahistaa ja masentaa! Nyt kirjoitan suoraviivaisen rock-albumin. Totuus ei liene niin mustavalkoinen, mutta Mozzerin uusin sooloalbumi on mielestäni herran soolotuotannon raskain ja rockaavin levy. Albumin viidestä ensimmäisestä kappaleesta neljällä lasketellaan reippaasti särökitaralla melko nyanssi vapaasti. Muutenkin albumin avauspuolisko kuulostaa ennestään tutulta. That’s How People Grow Up ja All You Need Is Me julkaistiin viime jo vuonna kokoelmalla ja I’m Throwing My Arms Around Paris albumia edeltävänä singlenä.

When Last I Spoke to Carol ja One Day Goodbye Will Be Farewell tuovat esille mielenkiintoisia americana-vaikutteita. Molempia raitoja yhdistää myös Mark Ishamin taidokas trumpettityöskentely. Vasta albumin yhdeksäs kappale It’s Not Your Birthday Anymore on perinteinen Mozzer-balladi. Seuraavan raidan You Were Good in Your Time -slovarin voi nostaa välittömästi Morrissey-klassikoksi. Sorry Doesn’t Help ja I’m OK by Myself rypistellään jälleen rinta rottingilla muita halveksien. Moista uhmakkuutta harvoin kuulee, edes hänen aiemmilta sooloilta.

Years of Refusalia vaivaa harvinainen tasapainottumuus. Albumin A-puoli rokkaa ehkä hivenen liikaakin Mozzer-mittapuulla. Onneksi B-poski tarjoilee taattua tunnelmointia ja dramatiikkaa huipentuen rock-revittelyyn. Onko Morrissey kieltänyt itseään kaikki nämä vuodet ja päästänyt ulos vihdoin sisäisen rokkarinsa? Kuunnelkaa itse. Kyllä tämän vuoksi kannattaa jälleen kerran piipahtaa levykaupassa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-03-16
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.