Levyarvostelut

Antigama – Warning

16 biisiä audioväkivaltaa on karu totuus kuulla. Antigaman rytmisesti heikkomielinen moderni grindcore taivuttautuu uudella levyllä vielä aiempaakin vihamielisemmäksi. Puolalaisten kannanotto nykypäivän maailmaan pistää luuta käsivartta myöten kurkkuun suuntaan jos toiseenkin ja mikäpä siinä, antaa purkautua. Paineen sisälleen kerääminen tekee kuulemma vain pahaa psyykelle.

Laulajan vaihtumista ei juurikaan huomaa, vaan äänihuulten väistä kumpuaa vähintäänkin yhtä tanakkaa huutoa kuin aiemminkin. Värikäs rumputyöskentely toimii jälleen levyn yhtenä mielenkiintoisimmista elementeistä, kun taas riffittely laittaa sävellykset kärsimään turhankin pomppuisesta kyydistä. Juurevuudesta ei tämän yhtyeen kohdalla voida juurikaan puhua.

Jos modernihko, pakkoliikkeistä kärsivän sydänimpulssin lailla etenevä musinointi parantaa maailmankuvaasi, Antigama antaa toivoa huomiseenkin. Warningin turboahdetun, rajusti kompressoidun ryntäyksen sijaan kehotan kuitenkin ensin tutustumaan yhtyeen edelliseen levyyn Resonanceen – tuhovoima on tehokkaampaa hienovaraisemmin kohdistettuna.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-14
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.