Levyarvostelut

Palma – Be Bold and Mighty Forces Will Come to Your Aid

Ensin pitää selvittää, onko tämä rocklevy vai jotain millä pyritään töihin mainostoimistoon tai opiskelemaan taidekorkeakouluun. Helsinkiläisen Palman pitkään hierottu debyyttialbumi näyttää hyvältä, ja pakollisen pääkallon sisältävä bändilogokin sopii varmasti hyvin keskelle t-paidan rintaa. Tuote on myös hiilineutraali, mitä se sitten rockalbumin tapauksessa laajemmin tarkoittaakaan.

Be Bold And Mighty Forces Will Come To Your Aid on myös fiilisneutraali. Pian kymmenenvuotias yhtye osaa esittää musiikkiaan, mutta fiiliksissä ryhmä ei pääse coverbändien opittua tunneskaalaa laajemmalle. Lopulta kyse on tietenkin vain siitä, mitä kuuntelijana musiikilta odottaa, ja seesteisempiin kuuntelutarkoituksiin Palman debyytti sopii huomaamattoman hyvin.

Palma nostaa referenssiyhtyeikseen Atomic Swingin, The Killersin ja The Soundtrack of Our Livesin. Palman tavassa kirjoittaa rock-kappaleita onkin aina kantava melodia, on piristäviä rytmillisiä koukkuja ja sopivasti myös soittamista – siten ettei kappaleita ole puristettu pelkästään intro-säkeistö-kertsi-säkeistö-kertsi -muottiin.

Levyllä on muutama toisia onnistuneempi kappale. Gender Blenderin kertosäe tuo erikoisen eloisasti mieleen synkistelybändi Nazcan soundin. Avausraita Dance for You koukuttaa ja sinkkubiisi Ride Aroundin kitarariffi ja kertosäkeen haikeus erottuvat heti ensikuuntelulla. ”Sinulla on työpaikka torilla/ minulla on syy ostaa kalaa/ lokit kaartelevat päidemme yllä/ kun pyysin pientä suukkoa”, menee vapaasti suomennettuna biisin toinen säkeistö, ja se paljastaakin ettei levyn kansivihkoa ole tehty luettavaksi vaan katseltavaksi.

Palma on hieronut tekemistään jo niin maltillisesti, että sitä on huono mennä neuvomaan, millä musiikista saisi mielenkiintoisempaa. Lähtökohtaisesti kyse on enää oikean yleisön löytämisestä. Sanoisin silti, että särmän ja rään sekoittaminen tähän siistiin kuosiin saisi aikaan huomionarvoisempaa musiikkia.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2009-04-14
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.