Dauntless – Death Row Poet

Suomen epävirallisen metallipuurtajan titteliä kantava helsinkiläisen Dauntlessin toinen albumi piristää entisestään yhtyeen notkeaa evoluutiokaarta. Pitkän kehityksen aikana yhtyeen death/thrash-juuret ovat vuosi vuodelta auliimmin yhdistäneet antimiinsa modernia metallisoundia. Death Row Poetilla nyanssipaletti on vähintäänkin laaja-alainen, mutta yhtä kaikki: Dauntlessin ulosanti kuulostaa vakuuttavan keskittyneeltä.

Death Row Poetin avaintekijät lepäävät sen kontrasteissa. Vastakkain ovat pääasiassa härkäpäisen mättäminen ja dynaamisempien välitaipaleiden hankaus. Rivakkatahtinen poljento on saanut rinnalleen muun muassa akustisia mausteita ja niiden avulla albumi kiihdyttääkin tiukimpiin iskuihinsa. Bändin hurja soittokunto ja raskas, moderni soundi ovat ilman muuta tärkeitä osia levyn aggressioiden kohdennetussa tulituksessa mutta nyt Dauntless antaa itselleen myös aikaa hengittää. Kunto kestää kasassa alkutahdeista loppufeidaukseen, myös kuuntelijalla.

Niin yksilötasolla kuin yhdessäkin, soittajien suoritukset toimivat ihailtavan luonnollisesti kappaleiden ehdoilla. Ari Niemisen ja Sami Helteen kurkuista kantautuva äänipaletti on varmasti vakuuttavimpia päiväntasaajan tällä puolen, matalista murinoista liu’utaan melodisen räyhäyksen kautta saatanalliseen kirkunaan itse Arsene Lupiniakin sulavammin. Riku Kataisen liideille löytyy tilaa, kun sitä tarvitaan ja tuo tila täytetäänkin harkiten, osaansa kunnioittaen. Rytmiosasto taasen painaa tempon tiskiin ja pitää sen siellä, kun on aika vyöryttää mutta pitää mielellään myös pienempää ääntä. Edellä mainitut osatekijät summautuvatkin parhaiten rytmisesti erittäin vahvassa Death-Trapissa ja albumin keskivaiheilla, yllättäen kotokielellä toteutetussa Pois alta -kappaleessa. Grindaus ja congat ovat huima yhdistelmä ja kyllä lauluosaston vierailijatkin osansa hoitavat, oikein näppärästi.

Evoluutiossa heikkojen hetkien tulisi ainakin teoriassa tippua kyydistä. Dauntlessin tapauksessa pidäkkeetön tykitys on hieman antanut tilaa monipuolisemmallekin ilmaisulle. Brutaalilta yhtye edelleen kuulostaa ja varmasti joskus siihen pisteeseen asti, että joillekin annostus tulee täyteen jo puolessa välissä matkaa. Death Row Poet on niin lyyriseltä kuin musiikilliselta anniltaankin synkkää kuunneltavaa, taistelua ihmisen perusluonteen hulluuksien ristiaallokossa. Näissä puitteissa Dauntless kuulostaakin entistä inhimillisemmältä, valmistauneelta ottamaan iskuja vastaan, ei pelkästään jakelemaan niitä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2009-02-23
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.