Levyarvostelut

Soulfallen – Grave New World

Paljon on musiikillista ja kehityksellistä kasvua tapahtunut jyväskyläläisen Soulfallenin tapauksessa sitten viime kuuleman, joka tapahtui yhtyeen ensidemon Dark Remains (2004) muodossa. Tähän väliin on mahtunut toinenkin demo Death of the Tyrant (2006) sekä debyyttitäyspitkäalbumi World Expiration (2007). Jos edellisellä levyllä maailmalla oli viimeinen käyttöpäivä, samassa hengessä jatkuu tarinointi myös tällä kerralla, nyt palloa pannaan hautaan urakalla.

Demoaikojen tunkkainen soundi on väistynyt ja tilalla kuullaan pirteästi soiva raskas äänimaisema. Myös musiikkiin on sisällytetty enemmän kirjojen ääripäitä. Välillä Grave New World soljuu sisään automaattisen varmasti kipakoiden melodioiden ja tummien sävyjen saattelemina, kun taas toisessa hetkessä raivo pääsee irti musiikin soiden kuolometallisella niskalenkkiotteella. Musiikillisesti Soulfallen ei aivan suoranaista death metalia ole, ei myöskään thrashia tai doomia, vaikka näitä kaikkia mainittuja mausteita keitos sisältääkin.

Basistilaulajan Kai Leikolan murina edustaa varsin vankkaa kuoloa. Tämän tyylin bändeihin usein laitetaan puhtaita vokaaleja ja synämattoja, mutta Soulfallen pärjää ilmankin omillaan. Kappaleet kestävät kuuntelua ja niissä on potentiaali kohdallaan, vaikka Grave New World ei tarjoilekaan mitään kertakäyttöheviä listoille. Materiaali vaatii hieman totuttelua ja levy tarvitsee kuuntelukertoja avautuakseen täyteen loisteeseensa. Voisi hyvin kuvitella biisien toimivan vielä levyäkin paremmin livetilanteessa, ja bändi onkin heittänyt lähes neljäkymmentä keikkaa, joten osui ja upposi.

Grave New Worldin kappaleita on lähes mahdoton laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen, sillä biisimateriaali on tasaisen vahvaa. Mutta mitä enemmän levyn antaa soida, huomaa että ehkä sittenkin ne kovimmat timantit ovat albumin alkupäässä, esimerkiksi To the Wolves at My Door on ihan pirun kova rykäisy.

Vaikka maailman kuoppajaiset onkin kova näyttö yhtyeen kyvyistä, se jättää silti vielä sellaisen olon, että Soulfallen voisi puristaa kappaleistaan vielä aavistuksen enemmän irti. Mutta Grave New World on ehdottomasti tähän mennessä yksi vuoden kovimpia tumman metallin tekeleitä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2009-03-02
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.