Nokian Club Lumia -tapahtumakonsepti saa jatkoa, kun legendaarinen DJ Shadow nousee Nokia Factoryn lavalle lauantaina 10. marraskuuta. Kuten muihinkin Club Lumia -iltoihin, myös DJ Shadow’n keikkaliput jaetaan yleisölle Club Lumian verkkosivuilla.
”DJ Shadow’n keikka Club Lumiassa on historiallinen, sillä se on hänen ensimmäinen esiintymisensä Helsingissä. Olemme tuoneet monia huippuluokan DJ:tä soittamaan Club Lumiaan – levyjä ovat pyörittäneet muun muassa Diplo ja Dimitri from Paris. Seuraavana Nokia Factoryssa tanssittaa vähintään yhtä kova nimi, DJ Shadow, ja tälläkin kertaa yleisö pääsee mukaan täysin ilmaiseksi”, Nokian Marketing Manager, Nordic, Tuomas Lonka sanoo.
Club Lumia -liput ovat jaossa osoitteessa nokia.fi/clublumia. Mukaan päästäkseen on täytettävä nettihakemus, jossa täytyy vastata muutamaan kysymykseen klubi-illan päätähdestä. Jokainen liput saanut saa ottaa myös avecin mukaansa juhlimaan.
DJ Shadow – oikealta nimeltään Josh Davis – on kalifornialainen pitkän uran tehnyt DJ ja tuottaja, jonka kokoelmassa on yli 60 000 levyä. DJ Shadow on yksi elektronisen musiikin suurimmista nimistä, ja hän on ollut vahvasti mukana muovaamassa musiikkia yli genrerajojen. Club Lumian keikka on osa DJ Shadow’n All Basses Covered -kiertuetta, joka alkoi Yhdysvalloista ja jatkoi sieltä Etelä-Amerikkaan ja Etelä-Euroopaan. Mieheltä julkaistiin myös vastikään Reconstructed: The Best of DJ Shadow -kokoelma.
[youtube m63-9zAW4S4]
[spotify uri=”spotify:album:5XrVKHz3mbghaTBzSK2EgA”]
”DJ Shadow on tunnettu yllättävistä musiikkivalinnoistaan ja siitä, että hän yhdistelee keikoillaan eri musiikkityylejä estottomasti. Nokia Factoryn klubi-illasta tulee varmasti ainutlaatuinen kokemus”, Tuomas Lonka kertoo.
Perfektionistina tunnettu DJ Shadow on yksi hip hopin instrumentaalisen muodon, trip hopin, pioneereista. Kriitikoiden ylistämä DJ ei arkaile murtaa musiikin lainalaisuuksia, ja hän koosti pelkästään sämplejä käyttämällä valtaisaan kansainväliseen menestykseen nousseen Endtroducing…..-albuminsa, joka julkaistiin vuonna 1996. Musiikin monilahjakkuus on tunnettu laajan tyylikirjonsa ohella myös yllättävistä yhteistöistä: DJ Shadow’n levyillä ovat vierailleet niin E-40:n ja Q-Tipin kaltaiset rap-nimet kuin indie-suuruuksina tunnetut Thom Yorke ja Bon Iver.
Nokia Factory -tapahtumatila sijaitsee Helsingin Kalliossa, Siltanen ja Kuudes Linja -ravintoloiden yhteydessä. Entiseen tulitikkutehtaaseen remontoitu tyylikkään teollisuushenkinen tila tarjoaa Club Lumia -iltoina elektronisen musiikin ystäville mahdollisuuden päästä nauttimaan huippu-DJ:den rytmeistä täysin ilmaiseksi. Nokia Factory sijaitsee osoitteessa Hämeentie 13, Helsinki.