Ladytron kiireisenä Helsingissä

The Circus, Helsinki 14.5.2011

Brittiläinen elektropop-ryhmä Ladytron vieraili Helsingissä tällä kertaa The Circus -klubilla neljän ensimmäisen levynsä materiaalista koostetun Best of 00–10 -kokoelman merkeissä. Edelliset klubikeikat Nosturissa vuonna 2007 ja Tavastialla 2008 olivat loppuunmyytyjä, mutta tällä kertaa Ladytronin keikalla oli hyvinkin väljää. The Circus on toki tilana edellisiä keikkapaikkoja suurempi, mutta nyt isoja osia siitä oli suljettu verhoin ja väliovin, eikä sali ollut silti läheskään täynnä. Venäläinen Gender ID -lämmittelybändi oli soittanut jo klo 20.15 vain vartin ovien avaamisen jälkeen todennäköisesti olemattomalle yleisölle. Olisiko alun perin lämmittelijäksi ilmoitettu Zebra & Snake perunut tajuttuaan soittoaikansa ihan toivottomaksi?

Ladytron saapui neljällä syntetisaattorilla ja rummuilla varustetulle lavalle lauantai-iltaan nähden aikaisin, jo klo 21.30. Yhtyeen edellisellä Suomen keikalla vuoden 2009 Ruisrockissa lavalla nähdyt kitarat olivat jääneet nyt kokonaan matkasta, mutta ei Ladytronin sointi minnekään ollut muuttunut viime kerran jälkeen. Yhtyeen erinomaisuus on kyvyssä yhdistää mieleenpainuvia popmelodioita tummiin elektrosävyihin ja luoda vahva tunnelataus sinänsä usein melko yksinkertaisten sanoitusten ympärille.

Kuva: Paula Pikkarainen
Kuva: Paula Pikkarainen

Vuosien varrella Ladytronin synapop on siirtynyt hivenen rokkaavampaan suuntaan. Yhtyeen esiintyminen on silti edelleenkin vähäeleistä ja pidättyväistä: Ladytron ei todellakaan esitä mitään muuta kuin musiikkia. Tuskin hieman runsaamman kontaktinkaan ottaminen yleisöön veisi vielä mitään yhtyeen viileästä viehätyksestä. Laulusta pääosin vastaava Helen Marnie sentään liikehtii välillä hienovaraisesti. Aina täysin hymytön Mira Aroyo hoitaa lauluosuudet kumppaniaan astetta särmikkäämmin. Esimerkiksi Aroyon puheenomaisesti ja äidinkielellään bulgariaksi laulama Fighting in Built up Areas on tyylillisesti jo lähellä industrialia.

Kokoelmakiertueelle sopivasti setti käsitti materiaalia ensimmäisistä hiteistä Discotraxx ja Playgirl tulevaan sinkkukappaleeseen White Elephant. Uutukaisessa oli sävyjä 60-luvun popista, mutta se ei ensikuulemalta vaikuttanut kepeytensä vuoksi istuvan parhaalla mahdollisella tavalla Ladytronin ohjelmistoon. Kappaleen voi kuunnella tästä. Uusi studioalbumi on luvassa syyskuussa.

Kahdesta encore-kappaleesta jälkimmäinen, Destroy Everything You Touch, innosti vaisuhkona pysyneen yleisön pieneen liikehdintään, ja Marniekin vapautui sen verran, että käväisi jopa laulamassa lavan etureunalla. Tämän loppuhuipennuksen jälkeen esirippu vedettiin nopeasti kiinni ja vain tunnin kestänyt, 14 biisiä käsittänyt keikka oli siinä. Syy kiireeseen selvisi keikan jälkeistä olutta nauttiessa, kun järjestysmiehet kohteliaasti pyysivät poistumaan paikalta tai pulittamaan hieman yllättäen saman tien alkavan tranceklubin sisäänpääsymaksun. Keikan aikainen aikataulu jäi muutamilta ennakkolipun ostaneilta huomaamatta, ja itse keikkakin tämän vuoksi näkemättä kokonaan tai osittain.

Keikan kiireisyys jäi hieman harmittamaan. Ladytronia olisi mielellään kuullut pidempäänkin, ja kokoelmakiertueelle olisi sopinut isompi otanta tuotannosta. Nyt selviä hittejäkin jäi kuulematta. Myös vähäinen väkimäärä oli sääli, sillä Ladytron on 2000-luvun parhaita popyhtyeitä.

Kuva: Paula Pikkarainen
Kuva: Paula Pikkarainen

Posted

in

,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.