Kulttimainetta nauttiva ranskalainen hardcore-yhtye Kickback ensi kertaa Suomeen

Väkevästä kulttimaineesta nauttiva ranskalainen hardcore-yhtye Kickback saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ensi kesäkuussa osana tulevaa Euroopan kiertuettaan. Shokeeraavista ja rajuista live-esiintymisistä tunnettu bändi nousee lavalle torstaina 27.6. legendaarisessa Lahden Torvessa sekä seuraavana iltana Helsingin Nosturissa metallifestivaali Tuskan jatkoklubilla.

Vuonna 1991 perustettu Kickback lukeutuu Ranskan ensimmäisiin hardcore-bändeihin ja vuosien saatossa se on niittänyt mainetta sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Bändi on julkaissut yhteensä neljä kokopitkää albumia ja yhden EP:n. Yhtyeen musiikki on vuosien varrella muovautunut perinteisestä NY-hardcoresta kokeellisemmaksi, likaisemmaksi ja agressiivisemmaksi, jossa varsinkin black metal-vaikutteet ovat vahvasti läsnä. Kickback on kiertänyt menestyneesti Eurooppaa viime vuodet ja bändiä onkin odotettu Suomeen kuumeisesti jo useamman vuoden ajan.

[youtube D3NtBM6O8hA]

Torvessa lauteita lämmittää kesän kynnyksellä uuden levyn julkaiseva helsinkiläinen hardcore-jyrä Bolt. Nosturissa puolestaan illan polkaisee käyntiin niin ikään uutta materiaalia seiskatuumaisen muodossa juuri julkaissut Lighthouse Project. Yhtyeen tuore materiaali on ensimmäistä kertaa suomenkielistä. Nosturin keikalla esiintyy myös vimmaista metallista hardcorea paahtava kovassa nosteessa oleva Foreseen.

KEIKAT
To 27.6.2013 Lahti, Torvi
Pe 28.6.2013 Helsinki, Nosturi (Tuskan jatkoklubi)

LIPUT
Myyntiin ma 22.4.2013 klo 9.00

To 27.6.2013 Lahti, Torvi
– 13 EUR + toimituskulut, ennakko: Tiketti.
– 15 EUR ovelta

Pe 28.6.2013 Helsinki, Nosturi
– 17/12 EUR +toimituskulut, ennakko: Tiketti (halvempi hinta Tuska-lipulla).


Posted

in

, , ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.