KUVAAJA: KATARIINA MAANINKA
Askolassa asuu taitava muusikko Emilia Takayama, joka on ennättänyt olla osallisena mitä moninaisimmissa musaproduktioissa. Työtä teatterimusiikin puolellakin ja pianonvirittäjänä. Läsnä on myös säveltäminen. Omakotitalon yhteydessä on käytettävissä tuotantotasoinen kotistudio.
Merkittävä yhteistyö hyvän ystävän Christel Sundbergin ”Chisun” kanssa on antanut Emilialle paljon uusia musiikillisia näkemyksiä. Näistä esimerkkeinä muusikkous Chisun albumeilla ja keikoilla, joita
on kertynyt huomattavat määrät.
– Chisu on ihanan eloisa persoona, jolla on selkeä ja vahva näkemys musiikistaan ja miltä sen tulee soundaa, rauhallinen ja symppis Emilia Takayama sanoo.
RENGASMATKALLA
Emilia Takayma (s. 1982) on syntynyt Mikkelissä. Hänen isänsä on japanilainen ja edesmennyt äiti suomalainen. Perhe asui hetken Tokiossa, kunnes pikkuveljen synnyttyä he muuttivat Porvooseen Emilian ollessa kahden ikäinen.
– Isäni on itseoppinut pianisti ja kitaristi Japanin ajoilta. Minullekin musiikki tuli läheiseksi jo pikkutyttönä. 8-vuotiaana sävelsin ensimmäisen oman popbiisini pianolla, jonka muistan. Rakastan sointuharmonioita ja tämä on leimallista japanilaisessa musiikissa, jossa on mukana molliakin, Emilia kertoilee.
OPINAHJOA JA BÄNDITOIMINTAA
Vuonna 2003 alkoi musiikinopiskelu Pop & Jazz Konservatoriossa, jossa sivusoittimina olivat laulu, kitara ja lyömäsoittimet. Muusikkous alkoi vahvistua. Emilia liittyi kosketinsoittajaksi mm. Hevisaurukseen ja Aiyekooto & Afrobeat International -kulttibändiin.
– Vuonna 2005 tapasin rumpali Joken, joka tunsi Chisun. Tätä kautta tutustuimme ja liityin bilebändiin, jonka kanssa soitimme Madonnaa ja Princeä. Meillä oli heti hauskaa. Bilebändin myötä päädyin Chisun bändiin ja levyille. Ensimmäisestä Chisun kiertueesta (2008) lähtien bändi roudasi, keräili piuhoja stagelta ahkeruudella ja nöyrällä asenteella. Live-meininki merkitsee Chisulle vapautta. Hänen lyriikoissaan on usein joku twisti tarjottavana. Nämä elementit ovat havaittavissa!
– Chisu on itsenäinen biisintekijä. Toki hän pystyy myös perustelemaan mitä on mieltä. Hyvin usein ideat pyörivät Chisun mielessä, koska halukkuus on löytää kokoajan uutta. Olen otettu, että olen saanut olla mukana muutamassa sovituksellisessakin asiassa studiossa, ystävä ja kollega visioi.
ELOKUVALLISTA, KANSANMUSAA JA AMBIENTTIA
”Marton”-sävellysteos oli ensimmäinen, jolla Takayama osallistui Italiassa järjestettäviin kansainvälisiin elokuvamusiikin sävellyskilpailuihin. Työsarka oli iso, kun oma teos tuli orkestroida myös sinfoniaorkesterikokoonpanolle. Marton pääsi hienosti finaalivaiheeseen asti. Emilia Takayama työstää parhaillaan debyyttisooloalbumiaan. Hänellä on suuri rakkaus elokuvamusiikkiin. Ensi vuonna julkaistavalla levyllä tullaan kuulemaan tämänkaltaisia ääni kuvia.
– Olen monesti säveltänyt teoksellisia kokonaisuuksia, joissa on eri osia ja ne saattavat polveilla. Piano tulee olemaan keskeinen pää-instrumentti tulevalla soololevylläni. Suurin osa on instrumentaaleja ja näillä näkymin yksi laulubiisi.
– Elokuvamaisuuden ohella vihahteita myös irlantilaisesta kansanmusiikista pilleineen puhaltimineen kampiliiroineen. Tavoitteeni on saada useita muusikoita vierailemaan studiosessioihini, Emilia Takayama sanoo.
TOP ELOKUVASÄVELTÄJÄT
Bill Whelan
Yann Tiersen
Yiruma
Tina Guo
Jóhann Jóhannsson
Harry Gregson-Williams
James Horner
Alan Silvestri
Hans Zimmer
John Williams
Michael Giacchino
Lorne Balfe
Alexandre Desplat
Danny Elfman
Ryuichi Sakamoto
TOP ALBUMIT
Riverdance (Music from the Show): Riverdance
The Gardigans: Long Gone Before Daylight
Tori Amos: Tales of Librarian
Dido: No Angel
Alicia Keys: As I Am
Trio Töykeät: Sisu
Joona Toivanen Trio: Numurkah
Keith Jarret: Köln Consert
Red Garland Trio: Groovy
Bruce Hornsby: Halcyon Days
The JP´s: Testament
Gotan Project: La Revancha Del Tango
Don Huonot: Olimme Kuin Veljet
Leevi&the Leavings: keskiviikkoa&Torstai
Kolmas Nainen: URA
TOP BIISIT
Deep Forest: Yuki Song
Choir of Young Believers: Hollow Talk
J.Karjalainen: Hullun Laulu
Don Huonot: Olemme Kuin Veljet
YUP: Hyvä Hypnoosi
Dream Theater: VI. Solitary Shell
Black Crow: Remedy
Lynyrd Skynyrd: Free Bird (Live)
Bobby Womack: Across 110th Street
Mary J. Blidge: No More Drama
The Gardigans: Communication
Tori Amos: Winter
John Tesh: Concetta
Anna-Mari Kähärän Orkesteri: Requiem
Frigg: Bø!
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.