Modernin kokeellisen elektronisen musiikin suunnannäyttäjiin lukeutuva itävaltalainen Christian Fennesz konsertoi Helsingissä Kuudennella Linjalla keskiviikkona 2. helmikuuta. Elektro-akustista ja ambient-vaikutteista musiikkia esittävä artisti tunnetaan kitaroita ja elektronisia instrumentteja poikkeuksellisella tavalla yhdistelevänä säveltäjänä.
Jo 90-luvun alussa Wienin tekno-skenessä vaikuttanut ja aiemmin myös kokeellista musiikkia esittäneessä Maiche-yhtyeessä soittanut Christian Fennesz on viimeiset 17 vuotta keskittynyt soolouraansa, jonka aikana mies on julkaissut suuren määrän analogisia ja digitaalisia tekniikoita hyödyntävää monikerroksista musiikkia. Fenneszin ”Endless Summer” -albumia (2001) pidetään edelleen yhtenä edellisen vuosikymmenen keskeisistä elektronisen musiikin julkaisuista. Artistin viimeisin julkaisu on Edgar Honetschlägerin ”AUN: The Beginning and the End of All Things” -elokuvan tänä vuonna ilmestynyt soundtrack.
[youtube XUARP3fPb9E]
Oman tuotantonsa ohella Fennesz tunnetaan myös monista yhteistyöprojekteistaan esimerkiksi Mike Pattonin, Sparklehorsen, Sonic Youth -artisti Jim O’Rourken ja Pan Sonic -muusikko Mika Vainion kanssa. Lisäksi Fennesz on remiksannut esimerkiksi Nine Inch Nailsin ja Oneohtrix Point Neverin tuotantoa.
KEIKKA
Ke 6.2.2013 Helsinki, Kuudes Linja
LIPUT
Myyntiin ke 21.11.2012 klo 9.00
22 EUR + toimituskulut, ennakko Tiketti