Kitaravirtuoosi Lee Ritenour saapuu Suomeen

Grammy-palkittu yhdysvaltalainen kitaravirtuoosi Lee Ritenour palaa pitkän odotuksen jälkeen Suomeen. Viimeksi 1990-luvun loppupuolella omalla kokoonpanollaan Suomessa vieraillut kitaristi saapuu konserttisalien sijaan intiimille klubikeikalle Helsinkiin. Lee Ritenour esiintyy yhtyeineen Helsingin Tavastialla keskiviikkona 20. helmikuuta. Liput keikalle ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Modernin fuusiojazzin edelläkävijänä tunnettu Lee Ritenour on kerännyt neljän vuosikymmenen aikana meriittejä paitsi muusikkona niin myös tuottajana ja säveltäjänäkin. Captain Fingersinäkin tunnettu Lee Ritenour on mittavan uransa aikana jamitellut tuhansissa kitarasessiossa sekä julkaissut yli 40 pitkäsoittoa mukaanlukien Grammy-palkitun ”Harlequin”-albumin. Lee Riteneur on säveltänyt lukuisia listahittejä sekä inspiroinut lukuisia tämän päivän kitarataiteilijoita. Monipuolisesta ja viihdyttävästä tyylistään tunnettu fuusiokitaristi on tehnyt yhteistyötä mm. Pink Floydin, Steely Danin , Dizzy Gillespien, Sonny Rollinsin, Joe Hendersonin, B.B. Kingin, Frank Sinatran, Simon & Garfunkelin, Ray Charlesin sekä Aretha Franklinin kanssa.

[youtube 7gtyvjjvGkE]

Lee Ritenourin syyskuussa 2012 ilmestynyt ”Rhythm Sessions” –albumi on kerännyt paljon kiitosta yleisöltä. Pitkäsoitolla on mukana jazz-musiikin suuruuksista koostuva all stars-kokoonpano kuten Chick Corea, George Duke, Stanley Clarke, Dave Grusin sekä Marcus Miller. Funkilla, r&b:llä sekä latinalaisilla soundeilla höystetyllä jazz-levyllä huokuu artistien välinen energia sekä intohimo musiikkia kohtaan.

“I’m at a point in my career where I’m marshalling all of my skills and experience over 40 years and really putting it all into an album like Rhythm Sessions. I’ve always loved working with great talent, and at the same time finding new young talent and opening doors for them. I want to take as many opportunities as I can to give something back as a way of expressing my thanks for all that’s been given to me.”, Lee Ritenour kommentoi.

KEIKKA
Ke 20.2.2013 Helsinki, Tavastia (ovet klo 20)

LIPUT
Myyntiin ke 9.1.2013 klo 9
Hinta 42 euroa Tiketin myyntipisteistä
Ovelta 43 euroa, mikäli lippuja on jäljellä


Posted

in

,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.