Jyrock ottaa varaslähdön kolmen bändin minifestarilla

Suomen pitkäikäisin sisäfestivaali Jyrock jyrähtää jälleen huhtikuun 20. – 21. päivä Jyväskylän Ilokivessä. Odottavan aika on pitkä, mutta perinteiseen tapaan varsinaiseen festivaaliin lämmitellään jo hyvissä ajoin. Alkulöylyt vuoden 2012 karkeloihin on tänä vuonna koottu yhden laadukkaan pienoisfestarin alle: lähtölaskenta Jyrockiin polkaistaan käyntiin maaliskuun 9. päivänä Jyrock Preheat ’12 – minifestivaalilla ravintola Freetimessa.

Illan aikana lavalle nousee kolme kovana livebändinä tunnettua orkesteria. Paikallisväreillä roiskii tarttuvaa punkpopia soittava kolmikko Home Junior, jonka live-energia palkittiin vuonna 2008 Ääni ja vimma – palkinnolla. Oululainen Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi sekoittaa pakkaa äkkiväärällä peräpohjalaisrockilla, minkä jälkeen kulttilegendan mainetta nauttivan The Mutantsin kelpaa huipentaa ilta instrumentaalirockillaan, jonka suonissa sykkii vanhojen poliisisarjojen takaa-ajofunk ja syvän etelän voodoorytmit. Kuusikko tunnetaan pettämättömänä bilebändinä, joka on tanssittanut kunnon grooven ystäviä aina Roskildea ja Argentiinaa myöten. Livemusiikin välissä tiskijukat DJ Syfilis ja DJ Slotte tarjoilevat levyltä maistiaisia vuoden 2012 Jyrockiin kiinnitetyiltä esiintyjiltä. Täysi ilta intensiivisiä live-esiintyjiä maksaa vaatimattomat 4 euroa, kaikki liput myydään tapahtumailtana Freetimen ovelta.

Kolmannen kerran järjestettävän, festariviikonlopun lauantain starttaavan Vakiopaineen päiväklubin ohjelmisto on nyt myös kasassa. 21.4. Vakkarin lavalla päästään nauttimaan Rovaniemeltä lähtöisin olevan Barry Andrewsin Diskon hypnoottisen satumaista tanssimusiikkia sekä suomalais-ranskalaisen duon Eva & Manun luonnonläheistä ja herkkää folkrockia. Päiväklubin ohjelma aloitetaan iltapäivästä kello 15 ja ennakkolippuja tulee myyntiin Vakiopaineen tiskille lähempänä h-hetkeä.

Jyrock Preheat’12
9.3.2012 Ravintola Freetime, Jyväskylä

LIPUT
Hinta 4 €

Jyrock päiväklubi
La 21.4. Baari Vakiopaine, Jyväskylä

LIPUT
Hinta 4 €


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.