Jess By The Lake : Human – “Lämmin, riisuttu ja raakilemainen”

(Svart Records 2026)

“Junailijan pilli ilimoo jo viilsi!’ Pohjoselta Savon mualta ponnistavan, Jasmin Lampisen (os. Saarelan) sooloyhtyeen, Jess By The Lake -yhtyeen hitaasti ja hartaasti rakennettu toinen albumi, “Human” on kokonaisuutena raaka ja riisuttu. Lapinlahden kunnan vanhan juna-asemarakennuksen uumenissa äänitetty albumi luottaa luomu-tuotantoon. Se nojaa vahvasti 1970-luvun hippi-rockin, soulahtavan bluesin ja psykedelian klassisiin elementteihin.

Männävuosikymmeneltä paremmin Jess And The Ancient Onesin solistina paremmin tunnetun Jasminin tunnistettevasti niekauttelevan lauluäänen varaan rakentuva kokonaisuus heijastelee pelkistyneisyydessään esimerkillisesti ihmisyyden kipukohtia vanhaan blues-henkeen.

Sävellyksellisesti “Human” tarjoaa hetkittäin komeasti roihuavaa hippirock-soundia, jossa voimalla ja tunteella roiskitut, vintage-henkiset kitarariffit ja rytminyanssit leikittelevät ilmavasti. Parhaimmillaan albumin orgaaninen äänimaailma ja Jasminin ilmaisun dynamiikka tavoittavat sielukkuuden ja sisäan päin käantyneen maanisuuden polttopisteen. Tästä esimerkkinä albumin loppupäästä löytyvät laatubiisit “The Shame” ja “Holy Grove”.

Kehnoimmillaan homma tuppaa kuitenkin kompastumaan omaan kunnianhimoonsa. Retro-estetiikan tyylipuhdaskaan hallinta ei aina riitä paikkaamaan biisien tasapaksuutta ja sovitusten jamihenkistä raakilemaisuutta. Levy kärsii myös tietystä varman päälle soittelusta, eikä monikaan sen kappale ylly sellaiseen katarsis-ruoskintaan, jota kyseisen tyylilajin kultakimpaleilta olisi syytä odottaa. Myös Jasminin laulun kuiva ja liian monesti vireen reunalla taiteileva, riisuttu soundi kaipaisi näissä biiseissä ympärilleen enemmän dynamiikkaa tuovia stemmoja ja tuplauksia. Joskus jopa jämäkämmin vedetty uusintaotto olisi ollut paikallaan.

Isossa kuvassa “Human” sisältää toki tyylitietoista perinnetietoisen jurakausi-tyyppisen rockia, joka tarjonnee leppoisaa, tuoretta kuunneltavaa monisyisen, bluesipitoisen poljennon diggareille. Siitä huolimatta se ei onnistu tärkeimmässä tehtävässään: kolahtamaan kovaa.

Yhtyeen soitto on kiistatta ammattitaitoista ja tuotanto syvää sekä lämmintä, mutta luontevuuden ja orgaanisuuden kääntöpuolena on tietty särmättömyys, joka tekee albumista hieman hajuttoman ja mauttoman. Jasmin sooloyhtyeineen vakuutti vuoden 2019 debyyttialbumillaan “Under The Red Light Shine“. “Humanin” sinällään juureva kappalemateriaali jää vähän joka osa-alueella sen taa. – kaipaamaan sielukkaampaa ja tikimpää tulkintaa, terävämpiä kulmahampaita, tulisempaa luonnetta ja ylipäätään rohkeampia ratkaisuja ja totaalisempaa heittäytymistä. Ehkä myös tykimpiä biisejä. Albumi jää ‘livenä-purkkiin’ -tyyppisenä nauhoituksena ihan hyväksi studio-live(n kaltaise)ksi, mutta jää kaipaamaan jotain olennaista.

2½/5