Jaanat : Naamat – “Huolettoman, naivistisen nokkeluuden monet puolet”

Jaanat-yhtye on mielenkiintoinen ilmestys. Reilu vuosi sitten Nolla Nolla Nollan jäähyväiskeikalla lämppärinä Helsingin Kuudennella Linjalla soittanut yhtye tykitti riemukkaasti perseelle potkivan keikan, ja tältä pohjalta jäinkin odottelemaan yhtyeen debyyttiä mielenkiinnolla. Tässä se nyt sitten on.

Kokonaisuudelta odotin sisäsiistiä audiokuvaa roisimpaa otetta. “Naamat” on kuin kokoelma puolivahingossa syntyneitä ja silleensä tarkoituksella jätettyjä kappaleita. Ja mikäpä siinä – kahleista vapaita luomistöitä on erityisesti elämän nuorina vuosina luontevaakin väsäillä. Spontaanisuus on lisäksi mukava juttu silloin, kun se palvelee kokonaisuutta, ja joskus tällaisissa tapauksessa sen voi määritellä rehellisyyden nimissä punkiksikin. Tässä tapauksessa Jaanojen eväät loppuvat kuitenkin pidemmän päälle auttamattomasti kesken.

Vaikka muutama hyvä biisi, kuten “Mitä tapahtuu”, “Juhlat”, “Viilee yö” ja “Hauen laulu”, mahtuukin mukaan kokonaisuudelle, kaatuu yhtyeen ilmaisun yleisvaikutelma naivistiseen nokkeluuteen, trendinmukaiseen, tyhjänpäiväiseen kieli poskella keskisormen heilutteluun, sanoilla kikkailuun ja ärsyttävään hippalointiin. Tällaisen reaktion aikaan saaminen voi toki olla yhtyeen osalta itsetarkoituksellista punaisen vaatteen heiluttelua änkyräpuritaaneja kohtaan, mutta silti.

Esikoisalbumillaan Jaanat soittaa hyvin ja osoittaa tarkkanäköistä kykyä itseironisuuteenkin, mistä heruu plussaa. Yhtye kuitenkin kompastuu siihen, että se yrittää olla yhtä aikaa sekä ironinen, viaton, huoleton että puhutteleva. Kerta toisensa jälkeen toistuessaan edellämainitun kombinaation alleviivaaminen alkaa kuitenkin toden teolla puuduttaa ja rasittaa.

Eihän yhtyettä toki siitä voi syyttää nuoruudesta ja kokemuksen puutteesta eikä siitäkään, että pedanttius ja ryppyotsainen tekemisen kulttuuri ei kiinnosta. Elämä opettaa, ja perspektiiviä tulee, mutta yksi asia on totta. Uskottava rock ‘n roll ei ole koskaan ollut loputonta jee jeetä eikä kakaramaista vekkulehtamista.

Näin jälkikäteen jäinkin kaipaamaankin tuon aiemmin mainitsemani, talvisen live-kokemuksen perään, jossa oli jotain luontevaa ja poikkeuksellista voimaa, mikä tältä albumilta jää syystä tai toisesta uupumaan. Ehkäpä vähän lisää heittäytymistä ja Girlschoolia peliin, niin Jaanojen homma alkaa saada enemmän kredibiliteettiä.

2/5