Huima indiekeikkaviikko: Zu, Owen Pallett, Polvo

Indien ja vaihtoehtorockin ystävillä riitti viime viikolla laadukasta ulkkariohjelmaa. Maanantaina Kutosella metelöitiin mukaansatempaavasti Zu:n johdolla, keskiviikkona kanadalainen Owen Pallet lumosi viuluineen Tavastialla ja perjantaina Korjaamossa kitaroitiin valloittavasti indierock-pioneeri Polvon toimesta. Woven Handiakin olisi ollut maanantaina Tavastialla, mutta en materiasiirrintä omista joten siitä ei nyt valitettavasti syntynyt raporttia.

zu

Zuperia töräyttelyä!

Olen nähnyt eläessäni kolme soolosaksofonikeikkaa: Mats Gustafssonin neljän vuoden takaisen Potlatch-vedon, viimekuun helteillä Karhupuistossa mustan katusoittaja-jazzarin perinteisen melodisen fiilistelyn ja Sami Pekkolan Kuudennen Linjan hämärästä baarinurkkauksesta käsin soitetun lämmittelykeikan. Kahdesta edellämainitusta Pekkola on ehdottomasti lähempänä Gustafssonin kokeellisempaa äänipiruilua. Eksoottisen pillinpuhaltelujohdannon jälkeen mm. Hetero Skeletonista ja Taco Bellsistä tuttu puhaltaja tarttui pääsoittimeensa, jonka hän pisti vavahduttavasti kirkumaan, ulisemaan, rutisemaan, pörisemään ja raivoamaan. Erikoinen, mutta toimiva preludi meluisalle iltamalle.

Baxter Stockmanin kellontarkkaa rytyystä ja ryminää kuuntelee aina mielellään. Lähinnä uutta materiaalia sisältänyt settinsä noise rock -trio veti täysiä, vaan tällä kertaa rumpali Maxin mättäminen ei tuottanut niin paljon rumpukapulahaketta kuin joskus taannoin. Lujaa tuli, vaan ei liian, ja niin myös illan pääaktin kohdalla, vaikka alussa meinasi mennä överiksi. Zu:n saksofonin, basson ja rumpujen rytmikiemuraisen raskaaseen groovemetelöintiin päästiin vasta sen jälkeen, kun yhtyeen introkseen valitsema, Coilin yli 20-minuuttinen ambient-hämärtely MU-UR oli pyörinyt läpi. Ehkä siksi italiaanojen äänihyökkäys vaikuttikin alkuun niin ylitsepursuavan voimalliselta. Zu vei kuitenkin pisteet kotiin paitsi äärimmäisen tiukalla soitolla myös mielekkäällä äänitekstuuritaiteilulla. Saksofonisti Luca Main ja basisti Massimo Pupillon pitkät yhteissoinnut resonoivat massiivisen, doomahtavana meluvallina. En etukäteen ajatellut, että Zu:lla olisi sen kummemmin hittejä, mutta kun keikan päättänyt Carboniferousin mahtava aloitusraita Ostia pärähti soimaan tuntui maanantaikankea yleisökin antautuvan hetkeksi liikehdintään.

Fantastinen viuluniekkaowen

Ehdin todistaa runsaat puoli settiä Vukia, jonka musiikki aina tuntuu siltä kuin palaisi vanhan ystävän luokse. Tavastia verhoutui samaan unenomaisen maagiseen tunnelmaan kuin niinä lukuisina kertoina kun olen yhtyeen täällä nähnyt. Estradilla oli kuitenkin minulle uusi kasvo, Loupinen taustalaulussa ja kakkosuruissa korvannut Katri Onninen. Tälläkin kertaa mieleen jäi päällimmäisenä Barefoot in Arizona joka The Plainsin kappaleista on kulkenut ehkä pisimmän taipaleen albumiversiostaan.

Oh Canaduh! Entisen Final Fantasy nimensä historiaan jättänyt viulutaituri, “barokkifolkkari” ja all-around-hurmuri Owen Pallett esiintyi taaskin ikimuistoisen lumoavasti. Vuoden 2007 Kuudennen Linjan keikasta poiketen miehellä oli kuitenkin tällä kertaa mukanaan kaveri. Lauluin, kitaroin ja perkussioin Pallettia osassa kappaleita taustoittanut Thomas Gill ei tosin tuonut mitään olennaista esityksiin, mutta kaipa se on mukavaa kun lavalla on välillä seuraakin. Pallettin tapa loop-pedaalein ja efektein rakentaa kappaleensa livenä kerros kerrokselta ei ole pelkkä kikka. Hän tekee sen niin luonnollisen soljuvasti ja tyylitietoisen sävykkäästi, etteivät liveversiot jää vaikuttavuudeltaan lainkaan jälkeen albumien moni-instrumentaalisuudesta. Viimeisen albumin Heartlandin mahtipontisimmatkin vedot kuten Keep the Dog Quiet ja sen sinfoninen crescendo-häntä Mount Alpentine kuulostivat tasan yhtä massiivisilta kiitos Pallettin saumattoman tekniikan ja riittävän volyymin. Miehen karismaattista esiintymistä korosti sympaattinen jutustelu yleisön kanssa. Tarina This Lamb Sells Condosin takana oli mukava kuulla kuten myös miehen esiintymisiin kiinteästi kuuluvia covereita. Tuttuun tapaan encorena soitetun Mariah Careyn Fantasyn lisäksi kuultiin myös erikoisempi, rumpukoneella ryyditetty tulkinta Cariboun Odessasta.

Monitahoisen persoonallista kitarailmaisua

Viime viikon legendaarisin esiintyjä oli kuitenkin 90-luvun indierockin vaikuttajayhtyeisiin lukeutuva Polvo, jonka Suomen debyyttiesitystä edelsi kaksi helsinkiläisaktia. Vaikka Lady Escapen Ääni ja vimma -kakkossijasta on jo viisi vuotta voidaan viisikon statusta edelleen pitää lupaavana. Välissä on ollut jonkin verran epäonnistuneempaa oman tyylin etsintää, mutta ainakin livenä homma tuntuisi edelleen toimivan. Bändin popahtava indie kuulosti Korjaamon lavalla soundillisesti ja soitannollisesti erittäin pätevältä, mutta biisien omaperäisyyttä ja iskuvoimaa voisi vielä terästää.

polvo-kitaristiPääasiassa uuden, toivottovasti mahdollisimman pian ilmestyvän levyn materiaalia esittänyt voimatrio Fun jyräsi tapansa mukaisesti pirun vakuuttavasti. Mitäs sen kummempia sanailemaan. Genressään maailman taidoikkaimpia bändejä.

Polvo tarkoittaa portugaliksi mustekalaa ja jotain moniraajaista, monitahoista Ash Bowien ja Dave Brylawskin ilmiömäisessä yhteiskitaroinnissa ja kappaleissa ehdottomasti on. Etenkin pari vuotta sitten paluun tehneen yhtyeen 90-luvun tuotantoa, kummallisine vireineen ja arvaamattomine rakenteineen, voi pitää yhtenä persoonallisimpana indierockin ilmentymänä sitten Sonic Youthin. Erityisesti minua kiehtoo se tapa millä monet kappaleet, ikään kuin itseään tunnustellen ja muotoaan etiskellen kehittyvät eteenpäin. Näin esimerkiksi setin aloittajaksi valitun Thermal Treasuren ja henkilökohtaisen suosikkini Fast Canoen kohdalla. Vanhoilta levyiltä kuultiin lisäksi esimerkiksi Lazy Comet ja Feather of Forgiveness muttei valitettavasti yhtään kappaletta Celebrate the Dark Agelta. Melkoisen kontrastin vanhoihin helmiin muodostivat viimesyksyisen In Prismin suoraviivaisempi ja iskevämpi materiaali, mutta varsinkin Beggar’s Bowl rokkasi niin mukaansatempaavasti, etteivät uudet esitykset tosiaan pakkopullalta tuntuneet. Nelikon soitto oli muutenkin silkkaa mannaa korville eikä soundeissa ollut valittamista. Polvon ensiesiintyminen Suomessa sijoittuu ehdottomasti vuoden keikkoja tuonnempana setviessä kärkisijoille.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.