Tavastia, Helsinki 12.3.2010
Lähes parikymmentä vuotta kasassa ollut Tindersticks ei ollut astunut Suomen maaperälle kertaakaan ennen Tavastian esiintymistä. Stuart A. Staplesin luotsaama ryhmä ei otsikoissa viihdy, mutta kuulijakuntaa sillä riittää – ainakin Tavastialle oli ahtautunut sankka joukko indien ystäviä. Ennen englantilaisten estradille astumista lavan valtasi kuitenkin hetkeksi Koria Kitten Riot.
Koria Kitten Riot on Johnny Superherosta tutun Antti Reikon sooloprojekti. Koska Tavastian esiintyminen jännitti artistia erityisen paljon, oli hän ottanut tuekseen pari taustasoittajaa. Slidekitara ja koskettimet toivat esiintymiseen lisäsävyjä, mutta Reikon vakuuttavasta esiintymisestä huolimatta osa levyltä välittyvästä tunnelmasta jäi puuttumaan.
Vaikka Koria Kitten Riotilla on vielä niukasti materiaalia, on se laadukasta. Setti avattiin komeasti The Streets & Their Names -biisillä, josta matkaa jatkettiin Goldenin kautta Turun Dynamosta inspiraationsa ammentavaan Waiting for a Resolutioniin. Huippuhetket koettiin lopussa, kun keikka päätettiin The Wedding Waltziin ja Toinen jalka haudasta -leffasta tuttuun At the End of the Worldiin. Kolmikko esitti lähes kaikki debyyttilevyn kappaleet, ainoastaan Postcards to the Moon ja 4 AM Cars jäivät soittamatta.
Tindersticks henkilöityy Stuart A. Staplesiin ja hänen omalaatuiseen ääneensä. On varmasti niitä, jotka eivät herran värisevää baritonia kestä, mutta osalle se lienee silkkaa nannaa. Toisaalta on myös meitä, joille noin kahden tunnin kohdalla hattarainen taivas muuttuu helvetiksi. Puolentoista tunnin setti oli juuri sopivan pituinen sekä ahtauden ja kuumuuden että Staplesin äänen vuoksi.
Tindersticks kiertää maailmaa uuden Falling Down a Mountain -levynsä tiimoilta. Tämä näkyi settilistassa, mutta ilahduttavasti mukaan oli mahdutettu reilu annos myös vanhempaa materiaalia. Seitsenhenkinen yhtye aloitti hillitysti uutukaisen nimikkoraidalla. Kuten monien konkareiden kohdalla, tuntui yleisö olevan erityisesti vanhojen kappaleiden perään. Odotuksia ei petetty, sillä pian Helsingin illassa kaikuivat Marblesin sävelet.
Yllättävimmän hetken tuotti uutukaisen She Rode Me Down. Rullaavalla laukkakompilla etenevä kappale kirvoitti yleisön joukosta raikuvia huutoja villin lännen malliin. Rennosti esiintynyt, tiukasti svengaava yhtye antoi kappaleiden puhua puolestaan. Hetkittäin pauhu saavutti The Bad Seeds -henkisiä piirteitä, mutta messuavien julistajien sijaan lauteilla oli lauma leppoisia, kenties hieman jo reissussa rähjääntyneitä, brittejä.
Yhtye hyvästeli yleisönsä Harmony Around My Tablen myötä, mutta saapui pian lavalle ja polkaisi käyntiin yhden suurimmista hiteistään, City Sicknessin. Tätä seurasi Raindrops, jonka jälkeen ilta tuntui olevan ohi. Tavastia oli eri mieltä. Yhtye kapusi vielä kerran estradille ja päätti esityksensä vielä kahdella kappaleella. Hartaissa merkeissä käynnistynyt ilta sai näin ansaitsemansa tunteikkaan päätöksen.
Kuvat: Tuomo Kröger