(Total Metal Records/MSR Productions 2012)
Thrashaavan groove metallin tarjontaa puskee kuluttajalle nykyään jo niin useasta luukusta, ettei innokkainkaan diggari meinaa enää perässä pysyä. Genren uusia yrittäjiä syntyy ja on nykyään jo tosi tolkuttomasti, eikä musiikin laadullakaan tunnu enää niin väliä olevan. Harmi sinällään – Groove metal itsessään tuntuu olevan jokin itseisarvoinen genremääritelmä nykypäivän puolinopealle, vanhan liiton modernisoundiselle tuplabassarijykytykselle ja jo tuhanteen kertaan puhkikäytetyille murhariffeille.
Asiaan: Levyn kansissa mustiin t-paitoihin pukeutunut viisikko seisoo kädet puuskassa vakavailmeisinä. Ei jaksa edes naurattaa. Ukrainasta ponnistaa vuonna 2005 perustettu Hell:on, mikä on soitannollisesti ottaen kuitenkin erittäinkin viriili ja terhakka viisikko. Laulaja Alexander Baevin ulosanti aiheuttaa assoisiaatiota, kuin kyseessä olisi Kreatorin Mille Petrozzan pikkuveli todella samankaltaisen ärinäartikulaation ja -rytmityksen perusteella.
Eipä silti, levyn avaus teutonimaisesti thrashaten avaava Despair, Let it Feed sekä albumin loppupään biisit, In the Name Of… sekä Paradise Lost-goottihenkinen Voices of the Abyss sisältävät hyvää virtaa, mielenkiintoisia mutta johdonmukaisia sovitusratkaisuja sekä tarvittavassa määrin rankkuuttakin. Onpa albumilla mukana myös Annihilator-kitaristivelho Jeff Waters feattaamassa yhden soolonluikautuksen muodossa My Doll-biisissä.
[youtube KqKQFNIK9II]
Kokonaisuutta lähemmin tarkastellen Hell:onin ilmaisu on kuitenkin sävellystyön puolesta kautta linjan hyvin keskinkertaista, paikoin jopa kehnoa. Teknisen, modernin thrash metallin, perinteisemmän King Diamond-tyyppisen melodisen heavyn sotkeminen Black Label Societyn ja Kreatorin speed-thrash-riffeistä muistuttavaan sahaamiseen ei kuitenkaan onnistu tarjoilemaan mitään järisyttävän uutta taivaan alla. Yhtyeen varsinainen puute vaivaakin albumin biisien hampaattomuudessa, vaikka sillä uskottavan metallin elementit ovatkin miksausta myöten osapuiltaan kohdillaan.
Palettiin kun lisätään vielä kökköjen hevikliseiden kierrättely lyyrisellä puolella, ei lopputulokseen voi olla järin tyytyväinen. Hell:on on malliesimerkki viimeisen päälle teknisesti osaavasta modernista hevibändistä, millä on vaan vaikeuksia saada kasaan hyviä sävellyksiä tekniseen osaamiseen keskittymisen myötä.
[youtube BbRn5UxOHOQ]
Albumin päättää kummallisesti poukkoileva, mahtipontisuutta tavoitteleva Celtic Frost-henkinen groove-thrash-sinfonia Satan jousineen, kuoroineen ja pasuunoineen- pituudeltaan 6:66… Hoh hoijaa. Vaikka kyseinen biisi ei nyt aivan luokatonkaan ole, niin eipä se mitään sen huikeampaa kuuntelunautintoakaan tarjoile enää vuonna 2012. Hell:on on kehityskelpoinen metalliyhtye, mutta ei vielä valmis sellainen.
3/5