Kotiteollisuus – Härkämeininkiä

Työn raskaan raatajat ovat jälleen asettumassa studioon. Metallipuolen kantava palkki Kotiteollisuus tuottaa kesän aikana tärykalvojen iloksi viidennen pitkäsoitollisen tavaraa. Uutta levyä tehdään pitkään ja hartaasti, ja vielä nimetön levy julkaistaan näillä näkymin syys-lokakuun vaihteessa.

Laulaja Jouni Hynynen avautuu uuden levyn linjasta. Sama humppa jatkuu, mutta entistä kriittisempänä. Hynynen sanoo myös sanansa Tony Halmeesta, miehuudesta ja purjehduskengistä. Annetaan miehen puhua.

Jätkänhumppaa progevivahteella

”Me ollaan niin yksinkertaisia jätkiä, ettei me osata linjaamme mihinkään muuttaa”, Hynynen nauraa. ”Uudelle levylle tulee pari vähän progempaa biisiä, sellaisia, joissa on vähän omituiset soinnut. Ne syntyi pitkissä jammailusessioissa. Viime joulukuussa ruvettiin treenaamaan, mentiin meidän basistin kartanoon Tohmajärvelle. Oltiin siellä pari päivää ja soiteltiin sellaisia 8-10 tunnin treenejä, ihan älyttömiä määriä. Siitä tulee ne pienet progevaikutteet. Mut eihän sitä tässä vaiheessa tiedä, jääkö ne sinne levylle.”

Uusi levy on nyt demottu, ja kuudentoista kappaleen joukosta valitaan ne, joita aletaan toden teolla työstää. Levyn tuottajana on vanha velho Mikko Karmila, joka on ollut Kotiteollisuuden touhuissa mukana alusta asti.

”Meillä on ihan helvetin hyvä tuottaja, ei sitä kannata vaihtaa. Kaveri, joka on jo melkein bändin jäsen. Aina demon tekemisen jälkeen Karmilalta tulee puhelu, että ’no niin Hynynen, tulehan käymään Helsingissä ja katsotaan, miten nämä biisit pitäisi oikeasti tehdä.’ Mutta se kertoo siitä, että Karmila haluaa perehtyä siihen, eikä vaan nauhoita sitä levyä ja ajattele, että tehdään tästä ihan kiva.”

Jotkut uusista kappaleista ovat syntyneet yhteisten jamisessioiden tuloksena, mutta suurin osa kappaleiden raakaversioista on Hynysen käsialaa. Hynysen arvion mukaan neljäosa biisi-ideoista tulee basisti Janne Hongistolta ja rumpali Jari Sinkkoselta, ja loput syntyvät Hynysen päässä.

”Mie olen semmonen kalsarit jalassa soittelija, joka kotona koko ajan räplää kitaraa. Jätkiä vituttaa se, että biisimateriaalia tulee aina kerralla niin paljon. Eihän kukaan voi ottaa sellaista informaatiomäärää vastaan hirveen nopeasti, vaan sitä pitää sulatella ja maiskutella. Sitten on kokonaisia biisejä, jotka syntyy yhteisen, nerokkaan palaveroinnin tuloksena. Mie oon huomannut, että niitä on myös mukavin soittaa. Meillä ei vaan riitä aika yhteiseen suunnitteluun, vaikka nyt tehtiinkin jamisessioita. Mie olen semmonen säheltäjä, että työskentelyn pitää tapahtua nopeammin.”

Hynynen kertoo, että loistavan biisin tunnistaa jo sen syntyvaiheessa. Hän myös tietää, milloin työn alla olevasta kappaleesta tulee korkeintaan keskinkertainen.

”Joistakin biiseistä tajuaa parin soittokerran jälkeen, että tää on tässä, tää on helvetin hyvä. Sitten kun on huonompi biisi, sitä pitää vääntää ja kääntää, eikä se millään mene kohdilleen. Me tehdään hommia sen kanssa pari viikkoa, ja sitten tajutaan, ettei tästä tule yhtään mitään. Mutta silti sitä haluaa vaan yrittää, eikä siitä biisistä halua luopua. Luopuminen on ärsyttävä tilanne, mutta se on välttämätöntä. Muuten tulisi vain ihan kivoja levyjä.”

Hynynen myöntää, että keskinkertaisia biisejä pääsee aina läpi levylle. Toisaalta, hyvät biisit kuulostavat paremmilta huonompien välissä.

”Mie en tiedä yhtäkään artistia tai bändiä, joka olisi tehnyt täydellisen levyn. Ei sellaista ole olemassa. Sitä paitsi, jos kaikki biisit on helvetin hyviä, se levy kuulostaa tasapaksulta. Siellä pitää olla pari notkoa, mutta ne ei saa olla kovin huonoja, ettei ne leimaa liikaa sitä levyä. Pitää osata tehdä sopivan huonoja kappaleita, ja sitten ihan vitun hyviä!”

Martikaisen ja Putron väliin

Hynynen heittää varovaisen arvion lyriikoiden muuttumisesta. Uudella levyllä kuullaan entistä enemmän yhteiskuntakriittisyyttä.

”Täällä näkee niin paljon asioita, jotka on ihan päin helvettiä. Jos Tony Halme on eduskunnassa, niin perkele, täytyy jotain vikaa olla tässä kansassa tai systeemissä. Olihan viime levylläkin joku Vuonna yksi ja kaksi aika Suomi-kriittinen teksti. Sen tyyppisiä on tulossa pari. Mutta paljon pitemmälle vietyjä ja paljon parempia. Uusissa biiseissä sanat ei ole niin omaan napaan tuijottelevia ja miehisiä. Meillä on ollut vähän jo pieni ongelma, siinä, että kaikissa biiseissä maristaan siitä, että miulla on niin paha olo.”

Kotiteollisuus tunnetaan hyytävistä kielikuvista, jotka kumpuavat maailmankirjallisuuden merkkiteoksista, kuten John Miltonin Paradise Lostista, Raamatusta ja Kalevalasta. Nyt Hynynen on jättänyt kansanrunouden ja kielikuvat vähemmälle. Asiat sanotaan entistä suorempaan.

”Ennen mie olen sanonut kaiken kielikuvilla, nyt mie sanon suoraan. Se on se suurin muutos. Kun puhutaan kielikuvilla, teksteistä tulee helvetin sisäänpäinkääntyviä. Ne peilaa liikaa omaa itseä. Kun sanoo suoraan, tekstiin tulee enemmän me-meininkiä: ’Asia on näin, ja sie oot mukana tässä paskassa.’ Otetaan se kuulija messiin.”

Hynynen on käynyt YUP:n Jarkko Martikaisen kanssa keskustelua sanoituksista. Aikaisemmin Hynynen ei näyttänyt sanoituksia ennen demovaihetta kenellekään. Nyt hän osaa ottaa rakentavaa palautetta vastaan.

”Martikainen on rohkaissut minua menemään sinne, minne olin tavallaan jo menossa. Sehän on itse ulkoapäintarkkailija, ja se on pitänyt miun tekstejä liian sisäänpäinkääntyneinä. Siinä se on ihan oikeassa. Tosin Martikaisen tekstit on liian paljon ulkoapäin tarkkailevia. Jos löytäisi hyvän välimuodon. (Zen Cafén Samuli) Putrohan on arjessa rämmiskelijä. Tämä on nyt vähän pullistelua, mutta tavoite olisi täräyttää siihen Martikaisen ja Putron väliin. Siinä olisi helvetin hyvä paikka.”

Tupu, Hupu ja Lupu -meininki

Hynysen mukaan rokin tehtävänä on saada kuulija unohtamaan arki. Levyjä kuunnellessa ja keikoilla noustaan hetkeksi normaalin elämän yläpuolelle.

”Jos on huono fiilis, jos ahdistaa, jos tyttöystävä tai poikaystävä on antanut kenkää, voi unohtaa sen asian sillä hetkellä. Unohdetaan ne normaalit arkiset kuviot, et perkele, kun unohdin ostaa kaupasta sen juuston. Sitä se on parhaimmillaan se touhu, niin meille kuin yleisöllekin.”

Kotiteollisuuden lavaesiintyminen on kaukana pitsinnypläyksestä. Jos keikat ovat ikimuistoisia yleisölle, ovat ne sitä soittajillekin. Hynynen kuvailee yhtyettä lavalla:

”Ensin tulee mieleen, että siellä on kolme urpoa pitämässä hauskaa. Katohan, pojat on lähteny kirkolle vähän hölmöilemään. Mutta onhan siinä äärimmäisen vahva ryhmä. Siinä on niin rankka Tupu, Hupu ja Lupu -meininki, että siinä unohtuu kaikki. Se on… saakeli, tässähän ihan liikuttuu, kun selittää tätä hommaa! Siinä on kolme hikistä, paskasta äijää, jotka rakastaa toisiaan. Se on parhaimmillaan just sitä.”

Hynynen tunnetaan piruilevista välispiikeistään, joissa kunniansa saavat kuulla niin sivarit kuin naisetkin. Rakastaa/ei rakasta -videolla kieriskeltiin suomalaiskansallisessa inhorealismissa. Kotiteollisuuden ironisuus menee Hynysen mukaan monilta kuulijoilta ohi korvien.

”Mie luulen ja toivon, että 60 prosenttia yleisöstä ymmärtää, mistä on kysymys. Mutta yllättävän moni ottaa sen ihan tosissaan. Siellä on paljon nuoria kolleja, jotka ei tajua sitä meidän ironiaa ja sarkasmia, mikä noissa meidän jutuissa on mukana aika oleellisenakin osana. Sen Rakastaa/ei -videon ja muutaman iloisissa tunnelmissa tehdyn haastattelun jälkeen meidän keikoilla rupesi näkymään sellaista porukkaa, jolla oli farkut vedetty kainaloihin ja purkkarit jalassa. Ja ne oli ottaneet kaikki meidän kommentit tosissaan.”

Neljän pitkäsoiton jälkeen soittajien halu uhota nyrkki pystyssä on vähentynyt. Härkäosasto saa tehdä tilaa sävyille.

”Mie olen jo yli kolmekymppinen jätkä. Ei miulla ole enää tarvetta ruveta heiluttamaan nyrkkiä hevin tahdissa. Miun mielestä se on aika naurettavaa touhua. Sitä jonninjoutavaa uhoamista ja meuhkaamista voisi jo vähentää. Eiköhän se asia ole jo perille mennyt. Me ollaan kuitenkin jo neljä levyä tehty sellaisella asenteella, että ollaan niin helvetin härkiä. Ehkä sinne voisi hakea jo vähän sävyjäkin. Tuleeko sieltä sitten jotain rakkauslauluja, en minä tiedä. Ei saatana, ei sekään kyllä ole meikäläisen heiniä!”

Haastattelu julkaistu : 2003-04-29
Kirjoittaja : Mia Ylönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua