Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Homoilua, sekoilua ja roppakaupalla vittuilua

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi lienee monille vielä hieman tuntemattomampi nimi. Oululaista musiikkia esitelleen Black Gold -kokoelmalevyn myötä allekirjoittaneelle tutuksi tullut orkesteri intoutui levyjensä ennakkokuuntelutilaisuuksista siinä määrin, että mopo karkasi käsistä ja haastattelun deadlinet paukkuivat. Onneksi vastauksia ei tarvinnut odotella yhtä kauan kuin erästä yhtyeen hieman tunnetumpaa kaimaa, joten tässäpä teille tarinaa Tuomas Henrikin ja Mäklätsän kertomana, olkaa hyvät.

Lähdetään liikkeelle perusasioista: keitä te oikein olette ja mistä te tulette?

Tuomas Henrikki: Toimimme Oulusta käsin, tosin tätä nykyä bändistä on oululaisia enää kolme kuudesosaa. Mäklätsän kanssa tutustuttiin, kun oltiin samassa nukketeatterissa töissä ja sieltä erilaisten musapitoisten esitysten kautta tämäkin homma lähti käyntiin. Edelleenkin tehdään yhdessä teatterijuttuja aina, kun aikataulut ja mielenkiinto on kohdillaan. Soitimme aiemmin Henrikkien levytyskokoonpanolla myös International Auto -orkesterissa, sieltä löytyy yhteistä soittotaustaa. Inttareiden treeneissä joskus vitsailtiin, että jokaisen pitäisi tehdä soololevy. Mun soolohomma kääntyi ensimmäisenä vitsistä käytännön sekoiluun. Bändiläisillä on jokaisella omia virityksiä edessä ja takana, mm. Vox Flatus, Yhdyskuntajäte, Sylvi, Scent ja Duo Pömilä.

Mäklätsä: Joo ja Mothers Against Sex Association on kans.

Kun nimeää yhtyeensä Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändiksi, saa varautua selittämään nimen syntyperää. Gospelin kanssa teillä ei tunnu olevan juuri tekemistä, joten antaa siis palaa!

Tuomas Henrikki: Kysymyksiä bändin nimen alkuperästä kuulee usein. Nimellä ei ole mitään ihmeellistä taustaa. Tehtiin lista erilaisista Tuomas Henrikki -variaatioista. Nyt käytössä oleva nimi oli ehkä kaikista huonoin ja tuli sitä myöten valituksi. Tuomas Henrikki ja Kolmas nänni oli pitkään oma suosikki. Olisi voinut ottaa enemmän semmoista paulihanhiniemeläistä ilmaisua itsellekin.

Mäklätsä: Yksi oma suosikki nimivaihtoehdoista oli Tuomas Henrikki ja roppakaupalla homoilua. Jeesus-vaihtoehto on kuitenkin kaikin puolin hyvä monessakin mielessä. Jo siksikin, että harvemmassa bändin nimessä on kolme genetiiviä putkeen. Voidaan myös ajatella niin, että Jeesuksella ja bändillä on paljon yhteistä, sillä Jeesushan edustaa absoluuttista hyvyyttä ja bändi on myös erittäin hyvä.

MySpace-sivuilla musiikkianne kuvaillaan termeillä kristillinen rap, psykedeelinen ja southern rock. Psykedelia on helppo allekirjoittaa, mutta muutoin musiikkinne on melkoinen pala luokiteltavaksi. Millaisilla metodeilla nykyisen kaltaiseen sekametelisoppaan oikein päästään?

Tuomas Henrikki: Sovitusvaiheessa treenikämpillä on suht vapaa meininki. Kokeillaan erilaisia ideoita ja mennään fiilisten mukaan. Kyllähän nuo biisien sovitukset on loppujen lopuksi aika tarkkaan harkittuja, vaikkakin monissa biiseissä on myös vapaampia taipaleita. Tietyn vapauden säilyttäminen biiseissä on tärkeää, jotta soittaminen pysyy luovana ja bändille tarpeeksi haastavana. Harva biisi meillä menee teknisesti kahta kertaa täysin samalla lailla, vaikka tiettyyn otsikkoon tähdätäänkin.

Mäklätsä: Monimuotoisuuteen vaikuttaa varmasti bändin jäsenten kirjava tausta erityylisissä orkestereissa. Kaikki myös pitävät monentyylisestä musiikista. Tälläkin hetkellä tässä kuunnellaan Burzumia. Tuomas on säveltäjänä mielestäni erittäin monipuolinen, mutta ei kuitenkaan siinä mielessä omi biisejä kokonaan itselleen, etteivätkö muutkin jäsenet saisi ideoitaan niihin mukaan. Hyvin usein soittajat voivat tehdä omat osuutensa mielensä mukaan, ja biisien rakenteita mietitään kimpassa. Lopputuloksesta tulee varmasti juuri senkin takia varsin ennalta-arvaamaton. Ei ole olemassa mitään tyylilajia tai kehystä, minkä sisällä pitäisi pysytellä.

Harva yhtye puhuu debyyttilevystään monikkomuodossa. Te olette kuitenkin tehneet Vade Retro Satanus I ja Vade Retro Satanus II:n, josta ensin mainittu julkaistaan cd-muodossa ja jälkimmäinen vinyylinä. Mistä ihmeestä saitte päähänne debytoida tuplasti?

Tuomas Henrikki: Hyviä biisejä olisi riittänyt kolmanteenkin debyyttilevyyn, mikä oli jossain vaiheessa ajatuksena tehdäkin. Ajan ja mielenterveyden rajat tuli jossain vaiheessa vastaan ja ihan hyvä niin. Seuraavaan levyyn on jo iso läjä biisejä valmiina ja noilta debyyteiltäkin jäi biisejä pois, kun eivät sopineet kokonaisuuteen. Vinyyli on vinyyli, ainoa oikea julkaisumuoto. Ehkä joku innostuu Vade ykkösestä niin, että tulee tutustuneeksi vinyylien maailmaan. Mp3-formaatit sun muut vievät musiikin kuuntelun entistä kertakäyttöisempään suuntaan. Toisaalta jos biisit ovat hyviä, on ihan sama onko formaatti suhiseva c-kassu vai joku muu.

Mäklätsä: Itse en kyllä välttämättä allekirjoita tuota väitettä vinyylistä ainoana oikeana julkaisumuotona, vaikka onhan se ainakin kansitaiteen kannalta parempi. Tietysti olisi parasta, jos kummatkin levyt olisi mahdollista julkaista kummassakin formaatissa, mutta nyt aluksi ainakin mennään näin. Toinen juttu on myös se, että tunnen itsekin monta tyyppiä, jotka ostavat levynsä mieluummin vinyylinä kuin CD:nä. Tällaisia friikkejä on yllättävän paljon, eli tämä on nyt siis vähän niin kuin kädenojennus siihenkin suuntaan.

Kuinka levy-yhtiö Kioskin johdossa suhtauduttiin ideaan useammasta erillisestä debyyttijulkaisusta? Kuinka ylipäätään päädyitte Kioskin listoille?

Tuomas Henrikki: Kioskilla oltiin heti kiinnostuneita asiasta. Vaikka Kioski on ollut meille täydellinen ratkaisu levy-yhtiönä, oli ensitapaaminen lafkan pyörittäjän Aki Roukalan kanssa vähintään mielenkiintoinen. Törmättiin sattumalta oululaisessa yökerhossa ja jatkettiin rientoja läpi yön. Aamusarkassa Roukalan vittuilu, jota oli kuultu yökerhosta asti, alkoi mennä niin pitkälle, että sai repiä bändin jäseniä, tuntemattomia baarin asiakkaita ja Roukalaa irti toisistaan. Lopulta henkilökunta nakkasi Roukalan pihalle kaksi kertaa, se kun pääsi livahtamaan sanaisen arkkunsa kanssa takaisin pöytäämme aloittaakseen vaan vittuilun uudestaan. Viimeiset muistikuvat aamupäivästä on, kun toivotan Roukalaa painumaan takasin sinne perseeseen, mistä on tullutkin ja opettelemaan käytöstavat ennen kuin tulee takasin. Mutta nyt on mennyt hyvin. Ollaan jopa oltu yhdessä kännissä ilman mustia silmiä. Vittuilu toki jatkuu, puolin ja toisin.

Suhteellisen lyhyen tutustumisen jälkeen levyjänne voi pitää yksinkertaisesti hämmentävinä. Kertokaa lyhyesti omin sanoin levyn teosta ja millaiselta se omaan korvaan nyt valmiina kuulostaa? Vastaako lopputulos alkuperäistä visiotanne?

Tuomas Henrikki: Lopputulos on juuri sellainen kuin pitääkin. Vituttaisihan se, jos parin vuoden puurtamisen jälkeen ei pystyisi seisomaan lättyjen takana. Nyt voi huoletta sulkea korvat paskanjauhamiselta, että teidän soundit on sitä ja tätä, ja että olisko teidän pitänyt sitä ja tätä ja ennen oli paljon parempi. Levyllä on kaikki asiat just niin kuin pitääkin ja just niin kuin oon halunnut! Jos jollain on jotain valittamista, tehköön itse semmoisen levyn kuin haluaa kuulla.

Mäklätsä: Tärkein kysymys näissä asioissa on aina se, että tykkäisinkö mä itse tällaisesta levystä, jos kuulisin sen jonkun muun tekemänä? Pitää yrittää ottaa ikään kuin ulkopuolisen näkökulma asiaan. Ja kyllä pystyn sanomaan, että varmasti diggailisin näistä biiseistä, vaikka en itse niillä mukana olisikaan. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö siellä olisi juttuja, jotka olisi ehkä voinut tehdä toisinkin – ainahan niitä on. Mutta tässä tapauksessa se on kyllä aikamoista pilkunnussimista.

Kuvailin Black Gold -kokoelmalevyn yhteydessä Pettymys-kappaleenne lähentelevän jo sietämättömän kuuntelukokemuksen rajaa. Teoksenne tuntuvat samaan aikaan sekä potentiaalisilta hiteiltä että kaupalliselta itsemurhalta ja mieleni tekisi povata teistä kulttibändiä. Hourailenko? Millaisena näette itse oman asemanne ja mahdollisuutenne nyt ja tulevaisuudessa?

Mäklätsä: Vähän on vaikea mennä tuollaista povaamaan. Orkesteria on verrattu jo niinkin erilaisiin artisteihin kuin Captain Beefheartiin ja Ultra Brahan. Totta kai on pakko päästä Suosikin julisteeseen ja Kaliforniaan, mutta näillä läskeillä se ei ikävä kyllä vaan taida olla oikein mahdollista. Suurin osa porukasta kuitenkin jo sen verran kokenutta sakkia näissä rockympyröissä, että mitään turhia pilvilinnoja ei rakennella. Jos nyt aluksi lähdettäisiin vaikka siitä, että levyt saadaan menemään sen verran hyvin, että keikkoja piisaa ja niistä jää käteen jotain muutakin kuin kaks pulloa kaljaa per nenä.

Tuomas Henrikki: Tommoset pohdinnat ei itseä kiinnosta. Kunhan saa tehdä omaehtoisesti näitä hommia. Olisihan se bonusta, jos ei kaikki laskut menisi perintään ja voisi ostaa ehjiä sukkia. En kyllä tiedä, onko reikäisiä sukkia myynnissäkään.

Olette nimenneet kappaleenne suorasukaisesti. Levyiltä löytyy mm. Homot tyrii, Rahat pois, Fuck off and Die, Vituttaa sekä Johannes Linnankoskelta pöllittyjä pätkiä. Millainen merkitys lyriikoilla on musiikissanne (esim. Pettymyshän sisältää vain lällättelyä)? Mistä niihin – tai ylipäätään musiikkiin – on kirjailija Linnankosken lisäksi haettu inspiraatiota?

Tuomas Henrikki: Onhan niillä iso merkitys. Tai ehkä enemmänkin lauletun asian ja musan yhteisellä tunnelmalla. Pettymykseen oli joskus sanat olemassa, mutta se toimi paremmin lällätysten kera. En ole pyrkinyt hakemaan mitenkään erityisesti inspistä teksteihin. Ehkä pitäisi. En muutenkaan halua alkaa selitellä tekstejä sen enempää. Jokainen kuulee ja ymmärtää ne omalla tavallaan. Ja hyvä niin.

Promokuvienne ja levyjen kansivihkojen perusteella ette ota itseänne kovin vakavasti. Lisäksi MySpace kertoo vaikuttajaksenne Tankardin, joka on tullut tunnetuksi alkoholipainotteisista lauluistaan. Ettekö pelkää, että teitä ei oteta ollenkaan tosissaan? Vai kuinka vakavasti teidät ylipäätään tulisi ottaa?

Tuomas Henrikki: Kyllähän tätä hommaa tosissaan tehdään, vaikka ulkoisesti voi joskus homma vaikuttaakin hämärältä. Mutta me tehdään kuitenkin sitä mitä halutaan ja siten miten halutaan. Muut voi sitten pähkäillä, että mikä on mitäkin ja ottaa niin vakavasti kuin haluaa.

Mäklätsä: Tankard on siinä mielessä lähellä totuutta, että ei tässä bändissä lasiin syljetä. Pultsarimeininki äityy joskus hyvinkin railakkaisiin ulottuvuuksiin. Vuokrattiin kerran Radiopuhelimien Raatikaiselta keikkabussia, ja jälkeenpäin se sanoi, että minkään muun bändin jäljiltä ei auto ole haissut niin voimakkaasti ja pitkään vanhalle viinalle. Jokainen voi itse päättää, ottaako meidät tosissaan vai ei. Uskon kuitenkin, että jos vaivautuu kuuntelemaan noita biisejä, karisevat vitsibändi-luulot välittömästi. Hauskuus on eri asia kuin tarkoitushakuinen huumori.

Levynne löytyvät kauppojen hyllyiltä 8.4. lähtien. Lopuksi voitte pitää myyntipuheen levyjen ostoa harkitsevalle ihmiselle.

Mäklätsä: Pakki päälle, renkaat linkkuun ja kaasu pohjaan.

Tuomas Henrikki: Kannattaa ostaa useampi kappale, saadaan niitä ehyitä sukkia!

Haastattelu julkaistu : 2009-04-17
Kirjoittaja : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua