Deathlike Silence – Haudankaivajien paluu
Metallin saralla täytyy olla ovela ja omata loistava kappalemateriaali erottuakseen suuresta ja ylipursuavasta massasta. Turkulainen Deathlike Silence tiesi reseptin moiseen jo demoaikoinaan. Hurjan suosion radioaalloilla saanut hitti Six Feet Under the Ground muistetaan yhtyeen edellisen levyn Vigor Mortis tavaramerkkinä. Nyt on hiljaiselot eletty ja aika kaivaa jälleen lapiot kaapeista, sillä haudankaivajien kakkosalbumi Saturday Night Evil tulee ryminällä päälle.
Mitäs kuuluu Deathlike Silencen leiriin juuri nyt?
– Eipä ihmeempiä. Kiirettä pitelee näin julkkarin alla ja hyvä niin.
Minulla oli ilo kuulla tuossa viime vuoden lopuilla, että suosikkiyhtyeeltäni Deathlike Silenceltä tulee uutta materiaalia. Uusi albumi, joka kantaa nimeä Saturday Night Evil ilmestyy tammikuun lopulla. Mikä on bändin oma näkemys levystä nyt kun se on valmiina ottamaan yleisön omakseen?
– Levy on hyvä nippu uusia haudankaivajaralleja. Uskomme että Vigor Mortisista innostuneet Deathlike Silence -diggarit tykkäävät varmasti Saturday Night Evilista myös.
Edellinen levy Vigor Mortis tuli parisen vuotta sitten ja se poiki yhtä ja toista asiaa bändin eduksi. Millainen viba levystä jäi noin niin kuin kokonaisuutena?
– Erittäin hyvä. Toki budjetin rajallisuus kuuluu hieman Vigorissa, ja onhan siinä asioita, jotka nykyään tekisi toisin, mutta olemme silti edelleen erittäin tyytyväisiä siihen. Kokonaan omin voimin toteutetuksi projektiksi, siitä voisi olla jopa hieman ylpeä.
Vigor Mortis sisälsi annoksen bändin demoaikojen tuotantoa ja hieman uudempaakin, mutta nyt uuden levyn kanssa piti lähteä täysin puhtaalta pöydältä. Oliko kokonaan levyllisen uutta materiaalia luominen helppoa vai tuliko synnytystuskia?
– Uuden materiaalin luomisessa on aina omat synnytystuskansa, varsinkin kun on aikataulut, jotka sanelee mihin mennessä kaiken pitää olla valmiina. Kaiken lisäksi on vielä ne kunkin henkilökohtaiseen arkeen kuuluvat kiireet, jotka syövät myös aikaa. Kiire ei ole koskaan hyväksi luoville prosesseille. Mutta materiaalia jäi loppujen lopuksi jopa ylikin, että kyllä sitä kiireestä huolimatta kuitenkin syntyi.
Vigor Mortisilla myös yhtyeen soitannollinen tyyli ei ollut yhtä moni-ilmeistä kuin nyt uutukaisella. Oltiin enemmänkin traditionaalisemman heavyn vesistöissä, kun taas nyt bändi on kasvanut kokonaan uudelle tasolle ottaen mukaan enemmän kerroksia ja ulottuvuuksia musiikkiinsa kuitenkaan hautaamatta täysin vanhaa Deathlike Silencelle ominaista tapaa musisoida.
– Biisit on tehty samalla periaatteella kuin aiemminkin, eli yritetään vain tehdä mahdollisimman toimivia biisejä ja tällä kertaa nyt sattui tulemaan tällaisia. Tietenkin on mukavaa jos asiat ovat menneet eteenpäin, mutta omiin korviini suurin ero on varmasti synaosastolla. Siellä on miehistönvaihdoskin tapahtunut, eli Mr. Lethargyllä on oma tyylinsä, joka toki kuuluu synasovituksissa. Ihan kaikkea ei miehestä saatu vielä irtikään Saturday Night Evilia ajatellen, koska hänet värvättiin bändiin vain pari viikkoa ennen nauhoitusten alkua.
Deathlike Silence on kokenut paitsi musiikillisen kasvun, se on myös siirtynyt omalta levy-yhtiöltä kotoisen metallijätti Spinefarmin suojiin. Aina sanotaan että bändit haluavat pitää kaikki langat tiukasti omissa käsissään myös levyn markkinoinnin, promootion, jakelun ja myynnin suhteen, mutta nyt Deathlike Silencen tapauksessa on käynyt juurikin päinvastoin. Mikä sai luopumaan omasta rakkaasta lafkasta ja tarttumaan muiden apuun?
– Oma lafka on edelleen olemassa, ja senkin toiminta jatkuu, hieman aiempaa verkkaisempana tosin. Deathlike Silence ei siis ole ainoa bändi, jonka levyjä Dethrone on julkaissut. Siirto ulkopuoliselle lafkalle johtuu yksinkertaisesti siitä, että oma aika ei vaan riitä millään kaikkeen, varsinkin jos pelikenttää halutaan laajentaa. Isommilla yhtiöillä on valmiit kontaktit ja yhteistyökumppaniverkostot myös ulkomaille, joten siinä on se perimmäinen syy vaihtoon. Näin jää itselle myös enemmän aikaa siihen musiikkiin.
Pilkotaanpa levyä pienempiin osasiin:
Trapped in the Night korkkaa lätyn. Se tuo tuulahduksen edellisen levyn sävelistä, eli kuulostaa heti varsin tutulta – ehkä jopa vaarallisen paljon edelliseen levyyn nähden. Eikö pelota?
– Haudankaivajia ei pelota mitään! Noh, biisistä sattui vaan tulemaan sellainen helppo, tiettyjä tuttujakin piirteitä sisältävä, mutta samalla kuitenkin erittäin toimiva ralli. Biisi oli ehkä se levyn tuskattomin biisi, noin luomisprosessia ajatellen. Jos joku juttu syntyy luontevasti, ja kuulostaa vielä myöhemminkin hyvältä, niin ei sitä sen enempää kannata pohtia.
Levyn yksi raskaimmista kappaleista on myös hienon melodiakulun sisältävä Who´s Gonna Bury Me. Tulee mielikuva päälle ajavasta ruumisautosta… Sattumaako?
– Eiköhän se ole sattumaa. Siitä melodiakulusta koko biisi lähti liikkeelle, mutta mitään mielikuvia ei päässä muistaakseni pyörinyt.
Troops of Armageddon aloitetaan perinteikkäällä thrash metal -riffillä, jollaista aika moni muukin yhtye on jo vuosikymmenten aikana käyttänyt, mutta pitäähän jokaisen itseään kunnioittavan metallibändin omata tällainen riffi.
– Joo, perinneosastoahan tuo edustaa. Biisi valikoitui mukaan lähinnä sen takia, ettei kokonaisuus olisi liian hidastempoista, ja ihan toimiva tuo ”riffivariaatiokin” on. Keikoilla tuollaisia nopeampia pyrähdyksiä on myös mukava soitella.
Dagon on suoraselkäinen ja hitusen ”marssittava” kappale tuoden jopa hieman Rammsteinia mieleen. Tiedän, että olen aika kaukana vertauksellani, mutta oli ihan pakko… heh.
– Onhan siinä sellainen julistavan mahtipontinen meininki tai jotain. Biisi sai alkunsa kitarariffistä joka kertsin taustalla on, ja siihen riffiin tuo perusmeininki jo tavallaan sisältyy.
Vigor Mortisin suosituimmaksi kipaleeksi nousi Six Feet Under the Ground. Mutta mikä oman arviosi mukaan nousee Saturday Night Evilin valttikortiksi?
– Vaikea sanoa, sillä ehkei tällä levyllä ole niin selkeää ”ykkösnyrkkiä”, kuin 6Ft oli Vigorilla. Mielipiteet levyn parhaan biisin osalta jakautuu aika monen biisin osalle, eli riippuu siitä keneltä kysyy. Toisaalta se on hyvä, mutta esimerkiksi radiopromoa ajatellen myös vähän huono asia. Henkilökohtaiseksi suosikiksi on jäänyt ehkä The Headsman, mutta se taitaa ainakin olla liian pitkä ja varmaan synkeä esimerkiksi isompaa radiosoittoa ajatellen.
Mikä on sanoituksellisesti levyn ovelin biisi ja miksi?
– Jaa-a. Ehkä They’ll Eat Us olisi siten se. Syystä että musiikin tunnelma saattaa antaa hieman toisenlaisen mielikuvan, kuin mistä sanat kertovat. Ja toisaalta sanoissa ei myöskään kerrota keitä ne kyseiset syöpöttelijät ovat, vaikka aika ilmeistähän tuo kuitenkin on.
Levyn coverveto Mike Oldfieldin Moonlight Shadow ei ole alkuperäisesittäjänsä toimesta kovinkaan metallinen, mutta tepä olette saaneet sen todella vaikuttavan kuuloiseksi. Mistä ihmeestä moinen veto pääsi keikkasettiinne ja myöhemmin levylle?
– Keikkasetiin biisi päätyi sitä kautta, että bändin alkuaikoina ei ollut tarpeeksi omia biisejä, että olisi voinut soittaa esimerkiksi tunnin keikkaa, joten covereita tarvittiin. Yhdessä mietittiin biisejä, joita olisi hauska soittaa ja jotka sopisivat bändin muun musiikin kanssa linjaan, niin myös tämä Mike Oldfieldin kappale nousi silloin esiin. Tekstin puolestahan biisi istuu linjaan mainiosti. Kun biisistä on tykätty keikoilla ja sovituskin on hyvin omannäköinen, niin päätettiin laittaa se mukaan myös levylle. Toisaalta tässä kappaleessa on myös sellainen juttu, että biisissä soittaa vielä entinen kosketinsoittajamme Erna, joka tämän biisin kautta pääsi vielä mukaan tällekin levylle.
Mielellään soisin ja näkisin myös Deathlike Silencen kiilumassa kotimaisten metalliyhtyeiden eliitissä suuremman huomion keskipisteessä, sillä musiikilliset ja imagolliset edellytykset ainakin täyttyvät jo nyt erittäin hyvin. Olisiko bändillä itsellään mitään sitä vastaan, että aina kotimaisesta metallista puhuttaessa olisitte ihmisten huulilla esimerkiksi Amorphiksen ja Before the Dawnin ohella?
– Eipä tietenkään ole mitään sitä vastaan, mutta asiahan ei varsinaisesti ole meidän päätettävissämme. Musiikin saralla trendejä tulee ja menee jatkuvasti, joten oikea ajoitus on ehkä toiseksi merkittävin tekijä siinä asiassa. Musiikin tekijänä mitään trendejä ei pitäisi kuitenkaan miettiä vaan keskittyä siihen kaikkein tärkeimpään asiaan eli itse musiikkiin.
Ruumisautonne starttaa taas ilmeisesti hautajaishommiin levyn tulon myötä. Missä mittakaavassa keikkasessioista on tuloillaan?
– Keväällä kolutaan näitä Suomen hämyisiä klubeja ja jatkoa varmasti seuraa. Eri tahot ovat tällä hetkellä varmaan hieman odottavallakin kannalla esimerkiksi minkälaisen vastaanoton levy saa jne. Myös tulevat ulkomaan julkaisut saattaa tuoda jotain tullessaan.
…Ja viimeistä viedään. Jos saisit ottaa kolme rakkainta asiaa tai esinettä sitten aikanaan hautaan mukaan, mitä ottaisit?
– Mustan Gibson Explorerin vm. 1987, silinterihatun ja Vigor Mortis CD:n masterin. Vigor siis siksi, että se on se eka ja kokonaan omin voimin tehty.
Haastattelu julkaistu : 2009-01-29
Kirjoittaja : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua