Kotoisat sävyt – “Gimme danger, sanoi jo Iggykin!”

Pohjolasta kajahtaa, taas kerran. Moses Hazyn ja Ruotomielen kaltaisten retrohenkisen rockin asiantuntijoiden seuraan liittyy nyt torniolainen Kotoisat sävyt, joka takoo 1970-luvulta tuoksahtavaa renkutusta hieman edellä mainittuja yhtyeitä suoraviivaisemmin. Meininki on silti kova ja soittamisen riemun aistii ensitahdeista asti.

Mitä siellä pohjolassa oikein tapahtuu, kun Oulun ja Tornion seudulta pulpahtelee esiin kovia rokkiryhmiä harva se vuosi? Kotoisat sävyt –kitaristi Mikko Heikkinen tyytyy kohauttamaan olkapäitäan. Niitä nyt vain tulee.

– En usko, että tässä olisi kyse mistään arktisesta hysteriasta tai muusta, kumminkin hyviä bändejä tulee ympäri Suomea, Heikkinen virkkoo. – Kaipa se on vaan sattumaa, että ammennamme Mooseksen ja Ruotiksen kanssa samasta ämpäristä. 60- ja 70-lukujen meiningissä on ainakin meidän mielestä aina ollut jotain järjettömän hienoa ja aitoa.

Vaikka sekä Moses Hazy että Ruotomieli ovat saaneet kriitikoilta kiitosta ja kehuja keikoistaan, ei kumpikaan yhtye ole vielä murtautunut todella isojen poikien sarjaan. Ilmeisesti ajat eivät ole otolliset perinteiselle rockille, vaan tällä hetkellä listoilla juhlivat aivan eri genren edustajat. Heikkinen ei kuitenkaan näe asiaa lannistavana.

– Todennäköisesti laajemman suosion tavoittelulla kumpikaan noista bändeistä ei olisi edes olemassa. Kyllä minä ainakin näen, että edellä mainituilla on erittäin vakavat lähtökohdat ihan itse musiikkiin tekoon.

Miksi sitten retrorock ei kelpaa kansalle, vaikka alan bändit ovat monesti keikallakin mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin patsastelevat hevijurnut?

– Tuo on vaikea, mutta mielenkiintoinen kysymys, Heikkinen pohtii. – Kyllähän nykyään musiikki tehdään aika kuluttajaystävälliseksi, sehän on tämän maailman meno nykyään. Se on kuitenkin lopulta aina sen perusjannun käsissä, että mistä se innostuu. Onhan siinäkin jo ero, että toinen kuuntelee sitä radiota ja ostaa ehkä levyn, ja vain osa saattaa kulkea jopa keikoilla tsekkailemassa vähän lähemmin noita bändejä. Pienemmissä kuppiloissa niitä kulkijoita on kai sitten vähemmän..

Yhtyeen uusi albumi Tunnetko rytmin sisko? on herättänyt mukavasti huomiota, eikä ollenkaan suotta. Albumin lämmin ja energinen sointi koukuttaa nopeasti, ja levyn perusteella bändin haluaa pikaisesti nähdä myös keikalla. Kaiken kaikkiaan kyseessä on sangen muikea saavutus debytoijilta.

Levy syntyi Heikkisen mukaan pitkän prosessin tuloksena, ja materiaalia saatiin äänittää useampaankin otteeseen, ennen kuin tarpeeksi hyvää jälkeä tallentui.

– Osa biiseistä oli jo valmiina jo kauan sitten, osa on tuoreempaa tavaraa. Vanhimpiin biiseihin tehtiin kuitenkin aika paljon muutoksia sovituspuolella. Otimme esimerkiksi mukaan puhaltimia ja Anna-Leena Myllylahden taustoja laulamaan. Muitakin vierailijoita löytyy!

– Meillä oli alusta asti vankka visio siitä, mitä biisejä levylle tulee ja miten ne tehään. Me tosin aloitimme äänitykset ekan kerran jo vuonna 2006, mutta silloiset soundit eivät menneet läpi ja hommat olivat muutenkin levällään. Edessä oli studion vaihto ja uusi mies nappuloita vääntämään. Tuomen Pekan kanssa alettiin sitten äänittää alkusyksystä 2007, ja tässä vaiheessa vaihtui basisti. Uus mies taas kehiin. Levy meni osissa miksaukseen Helsinkiin Jurgen Hendlmeierille keväällä 2008 ja masteri tuli käteen muistaakseni kesäkuun alussa. Aikamoista kivireen vetoa tämä siis on ollut, Heikkinen kertoo.

Kuten sanottu, Kotoisat sävyt ei ole yhtä ihastunut progeilun pyörteisiin kuin vaikka Ruotomieli, mutta ei bändillä ole mitään tällaisia sävyjä vastaankaan. Seuraavaksi yhtyeeltä saatetaan siis kuulla ensilevyn renkutuksia monitahoisempaakin matskua, mutta tarkkaa suuntaa tulevaisuudelle ei yhtyeellä vielä ole.

– Tehdään sellasta musiikkia kuin tuntuu hyvälle, jos progea tulee, niin sitte soitetaan! Uusia biisejä syntyy kuitenkin koko ajan, ja aletaan keskittyä pikkuhiljaa niihin. Lähinnä yritämme tehdä yksinkertaisesti parempia biisejä.

Jotkut näkevät kolmen soinnun rockin olevan pikkuhiljaa tiensä päässä, ja useimpien alan harrastajien mielestä alan huippuvuodet elettiin jo kolme vuosikymmentä sitten. The Who’n ja Led Zeppelinin arvoisia manttelinperijöitä ei ole maailmaan juuri siunaantunut. Heikkinen kuitenkin uskoo tyylilajin pysyvän elinvoimaisena vastakin, ja uusille koville rokkibändeille löytyy hänestä vielä hyvin tilaa.

– Kolmen soinnun rokkibiisithän toimii aina, Heikkinen sanoo. – Eikä rokkenrollin tarvikaan olla mitenkään älykästä, sehän on justiinsa päinvastoin: ei tarvi nakuttaa niitä tahtilajinvaihdoksia pöytään koko ajan ja analysoida musiikkia puhki, vaan lähinnä saada jotakin irti siitä musasta! Gimme danger, sitähän se Iggykin sano. Hyviä bändejä on tullut 2000-luvullakin huimia määriä, ja muutenkin tulee kuunneltua monenlaista musiikkia. Ei se nyt ihan Who’n rajoitu.

Haastattelu julkaistu : 2008-09-28
Kirjoittaja : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua