Dark Filth Fraternity – Tylsiä heppuja, särmikästä musiikkia

Pitkään kasassa ollut Dark Filth Fraternity on viimein tehnyt jatkoa pari vuotta sitten julkaistulle The Book of Clear Light -debyytilleen. Grungea ja stoneria taidokkaasti yhdistelevän orkesterin kakkoslevy, Breathe Again, saapuu kauppoihin sopivasti syksyn kynnyksellä. Mutta millaisesta teoksesta on tarkemmin ottaen kysymys? Siitä meille kertoo enemmän yhtyeen laulaja-kitaristi Panu.

Mikä on Dark Filth Fraternity? Keitä siihen tänä päivänä kuuluu?

– DFF on veljeskunta. DFF on joukko hyviä ja parhaita ystäviä. Siihen kuuluu tätä nykyä bändin (Panu, Riku, Heikki, Henri) lisäksi muutama muukin ihminen. He ovat bändin asioidenhoitaja Jesse Piirainen, tuottaja/äänittäjä/miksaaja Matias Ahonen ja videomaisteri Tommi Lius. Eli siis seitsemän veljestä.

Yhtyeenne on juuri tehnyt uuden levyn, joka kantaa nimeä Breathe Again. Mistä kaikki alkoi ja kuinka projekti eteni?

– Breathe Again -levyn tarina alkoi kirjoittaa itseään myöhään kesällä/syksyllä 2006. Silloin alkoi pikkuhiljaa biisi- ja riffihahmotelmia vyörymään mieleeni. Kesällä 2007 olikin jo koko albumi melkein mielessä ja valmiina esiteltäväksi pojille treenikämpällä. Asuimme silloin tuon vuoden ajan Henkan kanssa ihan melkein naapureina, ja sillä tavalla tuli kokeiltua useasti riffejä kimpassa iltahämärällä. Niistä sitten myöhemmin muodostui albumikokonaisuus, jota nyt Breathe Again -nimellä kutsutaan.

Kuvailkaa levyä lyhyesti. Tuliko siitä juuri sellainen kuin halusitte?

– Tietenkään ei koskaan saa sanoa, että se on täydellinen, muuten ei kai olisi syytä enää jatkaa. Kyllä siitä todella upea kokonaisuus tuli. Olemme kaikki erittäin tyytyväisiä siihen ja voimme aika ylpeästi seisoa albumin takana. Toki jokainen soittaja maan päällä löytää aina omasta suorituksestaan jälkikäteen jotain parannettavaa, mutta turha hierominen vie soitosta mielekkyyden, eikä lopputulos siitä välttämättä edes parane. Pientä särmää pitää olla. Hyvä tunnelma, fiilis ja biisit on tärkeintä – kokonaisuus kunniaan! Siihen pyrimme ja mielestämme onnistuimme.

Suomen kaltaisessa raskaamman musiikin pyhätössä riittää monenmoista yrittäjää, jotka pyrkivät pinnalle miltei hinnalla millä hyvänsä. Breathe Again kuitenkin erottuu joukosta, sillä levy kuulostaa ennen kaikkea luontevalta ja rehelliseltä. Mistä lähtökohdista levyä lähdettiin rakentamaan?

– Toden totta, täällä riittää kaikenmoista yrittäjää. Ja mikä ihmeellisintä, useasti ne tuntuvat menevän täydestä kuin häkä. Me aloimme rakentaa levyä siitä lähtökohdasta, että olemme livebändi, ja että äänitykset toteutetaan sen mukaisesti. Esimerkiksi riffikitarat on soitettu Heikin kanssa yhtäaikaisesti alusta loppuun asti. Eikä äänikuvaa ole tungettu täyteen kaikenmoisia kilkuttimia ja vingahduksia. Musiikissa saa, ja pitää olla, tilaa.

– Olemme aina vaan pyrkineet siihen, että kuulostamme rohkeasti DFF:ltä emmekä keneltäkään muulta. On tärkeää olla rohkeasti oma itsensä. Olemme pyrkineet maksimoimaan omat vahvuutemme ja minimoimaan heikkoutemme. Sopivassa tasapainossa tietty.

Musiikissanne on kaikuja niin grungesta, hard rockista kuin stoneristakin. Ainakin Alice in Chainsin nimi välähti aivoissani muutaman biisin kohdalla. Korjatkaa toki, jos olen mielestänne täysin ulalla. Mistä kaikkialta yhtyeenne ammentaa vaikutteita musiikkiinsa?

– DFF on monenlaista musiikkia, sitä on ainakin itse vaikea asettaa johonkin tiettyyn lokeroon. Kaikilla bändin jäsenillä on oma musiikkimakunsa ja omat vaikuttajansa, senpä takia siitä melkoinen soppa syntyykin! Kyllähän tuo AIC on meille kaikille yksi nuoruuden suurista bändeistä, mutta mielestäni se ei kyllä kuulu muuten kuin laulullisesti DFF-orkesterissa. Toki se on vain hemmetin hieno asia: mielellään tulemme laulullisesti yhdistetyksi yhteen hienoimmista laulajista, mitä se tietty aikakausi tuotti. Jos minulta kysytään, AIC oli ehkä hieman aliarvostettu bändi. Se oli raskaampaa kuin monet aikamme hevibändit.

Onko levyn kappaleiden syntyhistoriassa jotain mielenkiintoista ja mainitsemisen arvoista? Yleisen uskomuksen mukaan taide kumpuaa ahdistuksesta. Oliko elämänne levyn syntyaikoina surullista ja surkeaa vai mistä ihmeestä Breathe Againin voima kumpuaa?

– Taide kumpuaa jokaisella taiteilijalla tai taiteen tuottajalla hieman eri tiloista. Itse en ole kokenut, että ahdistus olisi jotenkin ruokkiva voima. Päinvastoin, luulisi sen kuluttavan kovin paljon energiaa. Omalla kohdallani Breathe Again on tiettyjen asioiden oivaltamisen summa. Minulle meidän albumimme edustaa vapauttavaa ja positiivista kokemusta. Se on toki myös muistutus siitä, että kun pitää silmät auki, ei kaikki ole pelkkää ruusunpunaa.

Kehutte nettisivuillanne levyn äänittäneen, tuottaneen ja miksanneen Matias Ahosen panosta. Miksi mies on kehujen arvoinen? Millainen äänimaailmasta olisi tullut, jos bändillä ei olisi ollut käytössään ulkopuolista apua?

– On todella vaikea arvioida minkälainen levystä olisi tullut, jos Matias ei olisi ollut mukana. Olisimme varmasti tehneet levyn itse. Ja siitähän olisi sitten tullut varmastikin hieman ahtaampi. Matias toi siihen paljon ilmaa ja syvyyttä. Mieshän on aivan huippumusikaalinen! Levyltä löytyy paljon asioita, jotka ovat Matiaksen ehdottamia. Kyllä ulkopuoliset korvat ovat aina levyttävälle bändille hyödyksi.

Yleisen kliseen mukaan uusi levy on aina parempi kuin edellinen. Kun vertaatte uutukaista debyyttiinne, missä olette mielestänne kehittyneet eniten? Missä kaikessa kolmas pitkäsoittonne tulee pesemään Breathe Againin?

– Musiikintaju on kehittynyt ensimmäiseen levyyn verrattuna. Ja maltti jättää soittamatta asioita. Soitto- ja laulutaidot ovat kehittyneet, samoin biisintekotaito. Huh, yleisestikin bändinä olemme ottaneet suuren askeleen eteenpäin. Toki myös iän ja kokemuksen karttuminen on yksi suuri tekijä.

– Enpä uskalla vielä sanoa kuinka hyvä tai huono kolmannesta tulee. Mutta riffejä on jo sitä varten väännössä.

Levy julkaistaan sopivasti juuri syksyn kynnyksellä. Millaisia reaktioita toivotte aiheuttavanne kuulijoissanne? Onko levystä syysmasennuksen soundtrackiksi vai pyrittekö välittämään positiivisempaa sanomaa?

– Olisi kivaa, jos ihmiset vain tykkäisivät levystä, oli se sitten joillekin masis-soundtrack tai jotain muuta. Meille itsellemme se on kuitenkin aivan kaikkea muuta kuin masennus-soundtrack. Meille se on iloa ja positiivisuutta. Toki sitä itse ajattelee ja kokee oman tekeleensä hieman eri tavalla kuin muut. Mutta jokainen siis muodostakoot omat fiiliksensä. Toivottavasti ihmiset löytävät levyn ja toivottavasti se nostattaa tunteita pintaan. Silloin voi sanoa onnistuneensa ainakin jollain tasolla.

Levynne kanteen on kuvattu ihmisen käsi. Haetteko sen avulla kosketusta kuulijaan vai mikä ajatus on levyn kansikuvan takana?

– Emme halua pureskella liian valmiiksi kaikkea, joten kansiasia on myös sellainen, mistä voi jokainen muodostaa oman käsityksensä. Kansikuva ei ole yksiselitteinen, joten se on juuri sopiva meille.

Levy on pian markkinoilla. Miksi kuluttajan täytyy ostaa juuri teidän levynne lukuisten muiden julkaisujen joukosta? Mitä muuta hyödyllistä parikymppisellä voisi tehdä?

– Kuluttajan ei toki tarvitse ostaa mitään levyä, vaan sen parikymppisen voi hassata yhteen Big Mac -ateriaan ja muutamaan askiin tupakkaa. Eikä sekään huono vaihtoehto ole. Mutta jos kuluttaja haluaa tutustua uuteen musiikkiin ja saada siinä samalla miellyttävän kokemuksen mielenkiintoisessa ja ihmeellisessä äänimaailmassa DFF-tapaan, silloin kuluttajan pitää ehdottomasti tuhlata se parikymppinen Breathe Again -levyyn.

Valittelitte pari vuotta sitten Noisen haastattelussa keikkojen vähyyttä. Miltä tilanne näyttää tällä hetkellä? Levynne on taltioitu studiossa livesoittona. Mitä eroa on nähdä teidät livenä verrattuna levyltä kuuntelemiseen?

– Keikkoja on pikkuhiljaa paremmin, syksystä eteenpäin tahti sitten kiihtyy. Livenä biisit elävät mukavasti, aina jotain pientä kivaa uutta sieltä saattaa löytää. Se juuri onkin tuon livesoiton suola. Mitään puolen tunnin jamisessioita kesken biisin ei kuitenkaan ole luvassa, sillä ne ei eivät oikeasti kiinnosta jengiä, vaikka kuinka hyviä soittajia olisi lavalla. Yleisö ei sellaista pidemmän päälle jaksa. Pieniä yllätyksiä saa kuitenkin aina olla. Ne pitävät yleisön varpaillaan.

Lopuksi sana on vapaa. Mitä tahtoisitte lukijoiden vielä tietävän teistä?

– DFF koostuu tyypeistä jotka on oikeasti aika tylsiä heppuja. Bändin kaikki jäsenet ovat 30-vuotiaita ja ylikin. Yksi on naimisissa, kaksi pelaa golfia ja kaikki käyvät töissä. Eli se siitä rock-illuusiosta. Mutta me olemme soittaneet samassa bändissä 15 vuotta. Se on hienompi juttu se!

Haastattelu julkaistu : 2008-09-14
Kirjoittaja : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua