Smokesuit – Kyllä rokki painin voittaa

Onnikkasaarnaajien tavoin Suomen suvea on kiertänyt seinäjokelainen Smokesuit. Tällä porukalla vain on hieman erilainen ilosanoma levitettävänään: grunge ei olekaan kuollut, vaan saanut aimo annoksen ajan virtaa suoniinsa.

Viisikko valottaa olemuksestaan hieman enemmän. Mitä on tapahtunut ja miksi? Ja ensinnäkin, ketkä ovat vastuussa?

– Olemma Marcus joka laulaa, Tuomo bassossa, kitaristit Janne sekä Juho ja rumpali Jarkko.

– Bändimme perustettiin Seinäjoella 1997, mutta juuret juontavat vielä kauemmaksi kun Juho ja Tuomo aloittivat soittamisen yhdessä. Paljon on ehtinyt tapahtua: nimimuutos, muutama sinkku, helvetisti keikkoja ja yksi miehistönlisäys Marcuksen liittyessä remmiin 2003.

– Olemassaolomme perimmäinen tarkoitus on toteuttaa musiikilliset perversiomme parhaiden kavereiden kanssa. Tarkoitus olisi jatkaa noususuhdannetta hamaan loppuun asti, eli isompaa vaihdetta silmään vaan.

Smokesuitin debyyttiä ollaan saatu makostella vasta pienen hetken verran. Yli vuosikymmenen olemassaolo ennen ensipitkäsoittoa on pitkä aika, joten eikö esikoista olisi voinut pyöräyttää jo rahtusta aiemmin?

– Olisi tietenkin voinut. Mutta silloin se olisi ollut ikään kuin keskeneräinen maalaus ryhmästä, joka on vielä löytämässä mielenkiintoiset värit äänipalettiinsa. Ja lopputulos olisi ollut levy jota ei kukaan meistä olisi jaksanut kuunnella kuukautta pitempään. Tarkoitus on kuitenkin tehdä musaa joka kestää ajan hammasta.

– Through the Voidin ainoa vanhempi biisi on Ape on pyörinyt mukana vuodesta 2004. Soft Head on myös noilta ajoilta, mutta on käynyt läpi sellaisen muodonmuutoksen, ettei oikein samasta biisistä voi puhua. Kaikki muu materiaali on sitten tuoretta tavaraa, kirjoitettu viimeisen kahden vuoden sisällä.

Through the Void -debyytin kansitaiteessa on erottuva kädenjälki ja mystinen tunnushahmo. Visuaalinen jälki on Albert van Zylin tekosia, kuka on tuo mies ja millaisia aivoituksia kuvituksen taakse kätkeytyy?

– Albert on bändin eteläafrikkalainen kaveri monien vuosien takaa, ja tuo sarjakuvamainen tyyli on hänen itse luomansa. Homma lähti siitä liikkeelle, kun Albert kysyi jos saisi tehdä flash-videon edellisen ep:n The Big Surprise -biisiin ikään kuin aikansa kuluksi. Koska kaikki tykästyttiin häneen kädenjälkeen ja tyylitajuun, kehittyi idea että hän tekisi kansitaiteenkin. Marcuksen kanssa käydyt keskustelut muodostivat sitten tämän kuvituksen, jossa on suoraan levyn lyriikoista poimittuja tavaraa. Tietyistä lauseista esiin nousseet ajatukset.

– Logo Smokesuitille poimittiin itse asiassa Marcuksen jo kädessä olevasta kuvasta, joka nettisivuiltammekin löytyy. Tatska itsessään on Marcuksen monivuotinen toveri, Mr Nogo nimeltään. Mr Nogo on siten sekä solistin että koko bändin epäpyhä merirosvosuojelupyhimys

Pitkä matka omille juurille uskollisena

Päälle vuosikymmen yhteistä taivalta on pitkä aika, oli sitten kyse parisuhteesta tai bändissä soittamisesta. Fiilikset Smokesuitin leirissä tuntuvat olevan korkealla, ja saman vahvistavat itse artistit.

– Yhteiselo sujuu kummallisen ongelmattomasti. Tuntuu vähän siltä, että mitä enemmän kasvetaan ihmisinä ja ystävinä, sitä paremmaksi muuttu meininki ja yhteensoiton helppous. Ehkä niitten kultalevyjen ja loppuunmyytyjen maailmankiertueiden jälkeen on eri ääni kellossa, mutta silloin voidaan sitten varmaan kommunikoida asianajajiemme kautta. Siihen asti vaan nautitaan soittamisesta yhdessä.

Nautintoa varmasti ovat suoneet kuluneen kesän festivaalikeikat, jotka eivät olekaan olleet ihan vähäpäröisiä. Hiljattain Ilosaarirockissa esiintynyt bändi pääsi alkukesästä näyttämään kuntonsa myös kotikentällä, Provinssirockissa.

– Provinssi oli kokemuksena mikä mahtavin, ainakin bändille. Säästyttiin festivaaliesiintymisillä hyvin yleisiltä teknisiltä ongelmilta, eikä kukaan tippunut lavalta. Vähän tuli hittiä kanssaesiintyjiltä eli kitarasta päähän, mutta verenvuodatukselta säästyttiin. Mukana oli myös Ville Leppilahti, joka hoiti kiipparit levylle sekä These City Lights -sinkulla esiintynyt Sansa. Yleisöä oli enemmän kuin odotettiin ja vastaanotto ihan mahtava.

– On vaikea arvioida, miten paljon Seinäjoella kasvaminen on innoittanut musiikin tekemisen suhteen. Inspiraatiota löytyy ehkä enemmän ihmisistä ja niiden ajatuksista kuin fyysisistä paikoista. Tietty jotkin paikat saavat luovuuden hanat auki paremmin kuin muut, ja täältäkin niitä löytyy. Kun lakeutta tuijottaa tarpeeksi kauan niin onhan sitä kohta mielessään jossain kaukana autiomaassa. Vastaanottoa täällä kyllä löytyy kun ei ole oikeastaan muuta seurattavaa kuin musaa tai urheilua. Tai lehmiä. Kyllä rokki painin voittaa.

– Tässä vaiheessa soitetaan jo juuri sellaista musiikkia, mihin olemme kehittyneet bändinä – eli parasta mitä meistä saa irti juuri nyt, ennen seuraavaa levyä. Tiedämme, että olemme aina halunneet soittaa melodista ja rosoista rokkia. Sen raameihin mahtuu aika paljon.

Bändeillä on tapana syntyä musiikkidiggailun onnellisina seurauksina. Vieläkö Smokesuitin miehistö luukuttaa samoja levyjä kuin reilu vuosikymmen sitten, niitä kiekkoja jotka tahdittivat bändin perustamista? Nouseeko esille maaginen sana ”kasvu”?

– On tässä sekä omassa että musamaailmassa ehtinyt tapahtua paljon. Suhtautumiset musiikkia kohtaan ovat muuttuneet ja nykyään on huomattavasti avoimempi eri tyylilajeja kohtaan kuin silloin angstiteininä. Silloin oli ehkä ehdottomampi musan suuhteen ja tuli suljettua pois paljon sellaista joka nykypäivänä kolahtaa aika kovaa.

– Esimerkiksi 90-luvun alussa, grungehuuman keskellä oli vaikea kuulla Sueden hienot melodiat tai Miles Davisin tulkinnan herkkyys. Ajat muuttuvat. Niin asenteetkin. Mutta tärkeimpänä asennoituminen.

– Kollektiivisina suosikkeina voi mainita vaikka Alice In Chainsin Dirt, Queenin Innuendo ja Soundgardenin Superunknown. Muita helmiä ovat Wildheartsien ja Failuren tuotanto sekä tietenkin Faith No Moret ja Megadethit. Treenikämpällä diggaillaan vaan omaa matskua.

Seinäjokelaiset kokevat alkuaikoihin verraten merkittävimpänä muutoksena musiikillisen linjan kirkastumisen ja napakoituneen itseilmaisun.

– Pidemmän kaaren biisejä ja tiukkaa yhteensoittoa. Ja rockia. Siinä se. Ilmaisua ja tarttuvuutta on tullut rutkasti enemmän mukaan.

Joutavia lätinöitä ei irtoa tulevaisuuteen kuikuillessakaan. Työ jatkuu, ja tapauksesta nimeltä Smokesuit kuultaneen uudestaan sangen pian.

– Kesä jatkuu keikkojen lomassa ja siinä ohessa biisinkirjoitusta. Seuraavaa levyä alettiin tehdä jo ennen kuin tämä nykyinen julkaistiin.

– Sitä isompaa vaihdetta silmään vaan.

Haastattelu julkaistu : 2008-07-24
Kirjoittaja : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua