Metsatöll – “Pitäisi lopettaa Finntrollin ja Metallican kopiointi”

Suomenkin kamaralla useaan otteeseen lavalla nähty Viron suosituin metalliyhtye Metsatöll laski runsas kuukausi sitten markkinoille kolmannen pitkäsoittonsa, joka kantaa nimeä Iivakivi. Tiukkojen aikataulujen vuoksi istahtaminen fyysisesti samaan haastattelupöytään ei onnistunut, mutta sähköisten viestinten välityksellä tunnelmia uudesta levystä kertailivat ainoa perustajajäsen, kitaristi-laulaja Markus (M) ja bassoa näppäilevä Raivo (R).

Levyn nimi Iivakivi viittaa virolaisen kansanperinteen kuriositeettiin, jonka mukaan hedelmättömiksi epäillyt naiset yrittivät parantaa lapsensaantimahdollisuuksiaan laskemalla alapää paljaana pitkin kivistä mäkeä ja harjoittelemalla sen jälkeen suvunjatkoa paremmalla onnella. Mikä vetää bändiä tällaisen ehkä hieman brutaalilta kuulostavan tematiikan pariin?

R: Hedelmällisyys ei ole nin brutaalia. Se on aito ja raaka, positiivinen asia.

M: Tuntui kiinnostavammalta laulaa jostakin muusta kuin esimerkiksi miekoista nyt kolmannella albumilla. Halusimme muutoksen kappaleidemme tyypillisiin aihepiireihin ja sen myös saimme.

Iivakiveä voi kuvailla hyvin erilaiseksi albumiksi kuin menestyskiekko Hiiekodaa sekä kahtena erilaisena versiona äänitettyä Terast mis hangund me hinge -debyyttiä. Kitaroita hyödynnetään aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Hiiekodalla, eikä kappaleissa ole lainkaan samanlaisia kitaraleadeja kuin aiemmin. Miten musiikki on kehittynyt tähän suuntaan?

M: Olimme todella ankaria itsellemme. Ajattelimme, että jos uusi levy kuulostaa jommalta kummalta aiemmista teoksista, sitä ei ole syytä äänittää lainkaan. Käytimme Iivakiveen paljon aikaa; aloimme säveltää, äänitimme, poistimme äänityksiä, kuuntelimme, niin edelleen, hyvin pitkän aikaa. Kun vihdoin tuntui siltä, että materiaali on erilaista, olimme mielissämme.

R: Päätimme, että tässä vaiheessa jätämme hevisoolot sellaisille kavereille, joille ne paremmin sopivat. Loput muutokset tapahtuivat itsekseen, jos kohta synnytyskipujakin esiintyi.

Levy kuulostaa sangen maanläheiseltä. Jos esimerkiksi Hiiekodasta saa mielleyhtymiä hurmeisten taistelukenttien sankariteoille, Iivakivestä voi tulla mieleen esimerkiksi ryysyisen peikkolauman vaellus pimeässä korvessa. Ovatko yhtyeen tuntemukset samanlaisia?

M: En ole samaa mieltä.

R: Iivakivellä on vähemmän kappaleita kuin aiemmilla levyillämme. Jopa nimiraita kertoo aivan eri asiasta kuin tyypillinen Metsatöll-kappale aiemmin. Jos koko aika laulaa taisteluista, tilaa ei jää naima- tai ruttolauluille. Aihepiirin vaihtaminen oli virkistävä.

Albumi ei ole helpoiten lähestyttävää tyyppiä, vaan kappaleissa tuntuu olevan monta kerrosta, ja musiikin omaksuminen vaatii huomattavasti useampia kuuntelukertoja kuin aiemmin. Mukana on paljon temponvaihdoksia ja osioita, joita voi kuvailla jopa progressiivisiksi. Kuitenkin kokonaisuus kuulostaa paikoin hyvinkin yksioikoiselta ja minimalistiselta. Miten tällaiseen lopputulokseen päädytään?

M: Kuten jo mainitsin, se vaatii aikaa ja tunnetta. Kun sävellysprosessi kiinnostaa bändiä ja niin kappaleiden kuin oman itsensäkin huomaa kehittyvän, tulos on tällainen. Olimme todella innoissamme materiaalista. Muutimme joitakin yksityiskohtia kappaleissa ja kokeilimme, miltä ne kuulostavat; katselimme, mitä tapahtuu seuraavaksi.

R: Tiettyyn pisteeseen asti olemme kaikki varsinaisia progesusia, mutta samalla uskomme yksinkertaisuuden voimaan. Levy ei varmasti aukea kertakuuntelulla suurimmalle osalle ihmisistä. Yksi kaveri ei onnistunut virittäytymään Metsatöll-taajuudelle edes kahdeksan kuuntelun jälkeen. No, hän olikin kummajainen.

Levy-yhtiön saatekirjeessä Metsatöllia kuvaillaan “folk-mausteiseksi Korpiklaaniksi”. Suomessahan Korpiklaania pidetään tarttuvia mutta sangen yksinkertaisia kaljaralleja esittävänä remuremminä, kun taas Metsatöllin toiminta vaikuttaa paljon vakavasävyisemmältä. Mitä mieltä bändi on tästä hieman erikoisesta vertailukohdasta?

M: Luulenpa, että ihmisille pitää vain yrittää kuvailla musiikkia jotenkin, jos he eivät tiedä alkuunkaan, miltä bändimme kuulostaa. Promoottorit sitten keksivät kuvauksia. Itse emme tietenkään allekirjoita mitään näistä vertauksista.

R: Kerran eräät “musiikin ammattilaiset” jopa sanoivat meille, että meidän pitäisi lopettaa Finntrollin ja Metallican kopioiminen. Meillä on kyllä yhtäläisyyksiä myös Korpiklaanin kanssa; käytämme molemmat kansanmusiikkisoittimia lavalla, mutta kitarat ovat sähköisiä ja basistit molemmissa bändeissä ovat komeita.

Viime vuosina tunnetuimmat virolaiset ja ylipäätään balttilaiset metallibändit ovat olleet nimenomaan kansanmusiikkivaikutteisia. Mistä johtuu folk-vivahteiden voimakas painotus? Voisiko tämä liittyä esimerkiksi balttimaiden uuteen itsenäistymiseen 90-luvun alussa?

R: Myös neuvostomiehityksen aikana soitettiin kyllä paljon kansanmusiikkia. Nykyisin on yksinkertaisesti helpompaa promotoida yksilöllisen kuuloista musiikkia ulkomailla.

Miten Markus vertailisi Metsatöllin alkuperäiskokoonpanoa ja nykymiehistöä toisiinsa? Mitä muut alkuperäisjäsenet Andrus ja Factor puuhailevat nykyisin?

M: Vaikea sanoa, sillä kokoonpanot ovat hyvin erilaisia. Elämä vie mennessään… Andrus halusi perheen, ja Factor lähti suorittamaan yliopisto-opintoja toiseen kaupunkiin. Andrus ei pitänyt livenä soittamisesta, ja Factor kyllästyi köyhään muusikon elämään. Hän oli kiinnostuneempi tieteestä. Olemme kuitenkin edelleen hyviä ystäviä eikä välillämme ole lainkaan pahaa verta. Luulen, että ensimmäinen Metsatöll-kokoonpano kuulostaisi nykyisin aivan samalta mutta hieman hitaammalta.

Metsatöll soittaa usein Suomessa. Maantieteelliset syyt ovat varmasti suuri tekijä, mutta onko bändillä ja Suomella muunkinlaisia siteitä?

R: Suomalaisilla on hyvä maku, joten he pitävät musiikistamme. Jostakin syystä he myös pitävät meitä seksikkäinä kavereina, ja sehän meille sopii.

Lyömäsoittimista vastaavalla Atsolla on Metsatöllin ohella koko joukko muitakin bändejä, ja ainakin osa muistakin on useamman kuin yhden orkesterin riveissä. Miten tälle kaikelle löydetään aikaa?

M: Emme löydäkään. Lisäksi meidän pitää käydä töissä jokapäiväisen leivän vuoksi, joten ajasta on aina jatkuva pula.

Ennen Iivakiveä bändi julkaisi peräti kaksi livealbumia. Ensimmäinen oli perinteinen klubikeikkataltiointi ja jälkimmäisellä bändi esitti sekä omia kappaleitaan että säveltäjä Veljo Tormisin teoksia seuranaan Viron kansallinen mieskuoro. Millaista näiden nauhoittaminen oli?

M: Molempien äänittäminen oli erittäin mielenkiintoista, ja saimme molemmista paljon uutta kokemusta.

Viime aikojen merkittävin uutinen Virosta on ollut kiista pronssisotilaspatsaan siirtämisestä. Ollaanko Metsatöllin riveissä sitä mieltä, että kansanperinteistä ammentamalla olisi mahdollista ratkaista tällaisia kansallisuusaatteeseen perustuvia kiistoja rauhanomaisesti?

M: Ei. Meillä ei ole yhteistä poliittista mielipidettä, ja pyrimme pitämään bändin niin kaukana politiikasta kuin mahdollista. Ja mikään ei ole poliittisempaa kuin pronssisotilaan tapaus. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö meillä yksilöinä olisi aiheesta mielipiteitä.

Onko bändillä paljon vironvenäläisiä faneja?

R: Itse asiassa en ole koskaan tavannut venäjänkielistä Metsatöll-fania. Ehkä sellaisia on, mutta he eivät vain uskalla myöntää asiaa.

Metsatöllin kodikas www-sivu on eläinhahmoineen suorastaan söpö ja sangen voimakkaassa ristiriidassa bändin musiikin toisinaan raa’ankin tematiikan kanssa. Mistä idea sivuihin tuli?

R: Kaikkea ei voi ottaa liian vakavasti. Huumoria on pidettävä mukana, ja ihmisen pitää myös osata nauraa itselleen; näin elämänasenne pysyy positiivisena. Hyvällä asenteella saa kuulemma myös enemmän naisia, ja jos siis naisia on enemmän kuin nolla kappaletta, voi siirtyä hedelmöityshommiin, ja se on taas positiivista. Onnellisuus on siis kiinni jokaisen omasta päästä.

Haastattelu julkaistu : 2008-04-18
Kirjoittaja : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua