Soulfallen – Maailmakin kohtaa loppunsa

Ulkona vallitseva pimeys alkaa olla jo sitä luokkaa, että pirteinkin ihminen väsähtää jatkuvaan hymyilemiseen. Jyväskylässä majaansa pitelevä Soulfallen on uuden World Expiration -albuminsa myötä luonut varsin mukavan soundtrackin näille alkavan talven hyisille hetkille. Yhtyeen vokalisti/basisti Kai Leikola kertoili Noiselle joukkion tuoreimpia kuulumisia.

Ensilumi on jo näyttänyt kasvonsa. Onko Soulfallenilla jo liian kylmä?

Voi kuule tässä ollaan sen verran kylmällä sielulla liikkeellä, ettei sitä vuodenaikojen vaihtelut paljon hetkauta. Eli toisin sanoen ei.

Soulfallen on kohtuullisen tuore yhtye suuremman yleisön silmissä. Miten kuvailisitte orkesteria ja sen musiikkia?

Soulfallen soittaa hyviin melodioihin ja tunnelmaan panostavaa dark metalia kuorrutettuna ripauksella death metalia tarjoiltuna orkestraatiokastikkeessa. Itse bändin juuret juontaa jonnekin vuoteen 2003, josta muutaman miehistövaihdoksen ja demon jälkeen ollaan tultu tähän pisteeseen, että syyskuussa tuli sitten julkaistua ensimmäinen levy.

Nykypäivänä musiikkimaailmassa on lähestulkoon ylitarjontaa hyvistä yhtyeistä. Kuinka Soulfallen vastaa tunnettuuden kasvattamisen haasteisiin ja erottuu joukosta?

Se on kyllä ihan totta, puhumattakaan keskinkertaisista yhtyeistä. Tähänhän nyt olisi helppo vastata, että tekemällä helvetin hyvää musiikkia ja katsomalla mihin sillä ja energisillä keikoilla pääsee. Ainakin soittamamme genre eli dark metal on myös suhteellisen, ei uusi, mutta tuore verrattuna esimerkiksi johonkin death/thrashiin, joka on nyt tuntunut olevan päivän sana jo viimeiset pari vuotta. Ja ainakaan itselleni ei tule montaa bändiä mieleen, jotka veivaisivat juuri tämän tyyppistä musiikkia. Täytyy tosin myös mainita että ei tässä koskaan ole tavoitteena ollut soittaa erilaista musiikkia kuin muut, vaan enemmänkin toteuttaa sitä itsestä luontevimmin kumpuaa.

Debyyttialbuminne koostuu lähestulkoon kokonaan uusista kappaleista, joita ei vielä demoajoillanne kuultu. Millainen visio teillä oli albumista ennen sen syntyä?

Luulisin, että kaikilla oli varmaan omanlaisensa kuva päässä tulevasta lätystä, mutta yhteistä uskoisin kaikilla olleen hallitun ja yhtenäisen kokonaisuuden rakentaminen, jossa katsotaan tulevaisuuteen menneisyyden sijaan. Musiikillisesti on kuitenkin tarkoitus mennä koko ajan eteenpäin ja sen takia levyllekään ei tosiaan eksynyt kuin yksi vanha kappale.

Pitääkö albumi sisällään minkäänlaista yhdistävää konseptia?

Soitannollisista konsepteista en osaa mennä sanomaan, mutta lyyrisesti levyltä löytyy selkeä levyn nimestäkin löytyvä teema eli vanha kunnon maailmanloppu. Vaikka itse aihe onkin melko kliseinen, olen pyrkinyt käsittelemään sitä kuitenkin vähän eri kannoilta. World-sanalla kun voidaan viitata koko maapallon lisäksi myös sekä yhteisölliseen että yksilölliseen tasoon. Levy koostuu eritasoisia maailmanloppuja käsittelevistä pienistä tarinoista, jotka nivoutuvat hyvin yhteen nimen World Expiration alle. Levyllä käsitellään myös ihmisen eläimellisyyden esiintuloa erityisesti viimeisinä päivinä, sikäli että se on koskaan mihinkään kadonnutkaan.

Yhtyeenne nimi itsessään tuntuu kertovan kadotetuista sieluista. Uskotteko sielun olemassaoloon?

Noh, nimen voi tulkita monella tavalla ja tuo on vain yksi niistä. Sana soul kuitenkin tarkoittaa myös olemusta, ydintä, sisintä, ruumiillistumaa, ihmistä tai haamua. Ja kun tähän lisää fall sanan useat eri merkitykset, voi nimen tulkita yhtä hyvin kuvaavan sisäisesti murtunutta, elämänilonsa menettänyttä ihmistä. Jokainen luokoon nimestä oman tulkintansa ja se, että uskooko sieluihin, on myös jokaisen oma asia.

Levynne nimi, World Expiration, on mielenkiintoinen. Onko maailman parasta ennen -päivä mennyt jo kauan sitten?

Kiitos paljon. Kuten aiemmin mainitsin nimi kokoaa alleen levyn eri maailmanloppua käsittelevät tarinat, mutta jättää myös sijaa erilaisille näkemyksille. Voiko olla vain kyse isosta puhalluksesta, maailman uloshengityksestä, joka puhaltaa turhat paskat pois iholtaan? Ja paskallahan tässä tarkoitan tietenkin ihmiskuntaa. Maailman parasta ennen -päivä on myös käsitteenä hyvin mielenkiintoinen. Kaikella millä on alku, on myös loppu, joten miksi ei myös maailmalla? Ja entä jos maailmanloppu onkin jo tullut, eräpäivä mennyt umpeen, mutta meiltä on vain jäänyt se huomaamatta. Ehkä siitä saisi hyvän teeman seuraavalle levylle: loppu tuli ja meni, mutta täällä sitä vaan vielä porskutetaan.

Mitkä olisivat Soulfallenin lääkkeet “maailman parantamiseen”?

No siis täytyy heti alkuun tehdä selväksi, että mehän ei olla kyllä ollenkaan tässä mitään maailmaa parantamassa tai elämänohjeita antamassa, vaan kyse on pelkästä neutraalista tarkkailusta. Mutta jos sille pitäisi jotain kuitenkin yrittää tehdä, niin sanoisin että valitettavasti potilas on jo edennyt terminaalivaiheeseen, joten ei muuta kuin morfiinia vaan täyteen, että tämä voi yrittää edes nauttia viimeisistä päivistä ilman kaiken lamauttavaa kipua.

Mistä löytyvät yhtyeenne suurimmat inspiraation lähteet ja kuinka kanavoitte ne musiikkiinne?

Tuohon nyt varmaan olisivat parhaiten osanneet vastata itse sävellyksistä vastaavat herrasmiehet, mutta ainakin itse koen saavani inspiraatiota oikeastaan vähän kaikkialta: luonnosta, ihmisistä, elokuvista, kirjallisuudesta, runoudesta ym. Totta kai inspiraatiota tulee myös muusta musiikista, mutta yleisesti se on kuitenkin itselle aika pieni osa kaikesta. Sanoja tehdessä biiseihin täytyy tietenkin saada tavoitettua kappaleen tunnelma, jonka jälkeen tietää mistä kappale tulee kertomaan, mutta se miten tätä aihetta tai teemaa lähtee käsittelemään tulee sitten yleensä joltain aivan muulta. Sanoitukset on myös hyvä alue käsitellä omia tunnelmia ja kokemuksia vaipumatta kuitenkaan ns. Anssi Kela -tasolle, “Heräsin aamulla, keitin kahvit, sytytin viimeisen tupakan ja vituttaa.”

Musiikillisesti levyä on hieman hankalampi lokeroida mihinkään tiettyyn karsinaan, vaikka siitä onkin käytetty tiettyä dark metal -termiä. Miten itse näette asian?

No siis kaikenlainen lokerointi on vain median luoma välttämättömyys asettaa jokainen bändi mukaviin ja kompakteihin pieniin laatikoihin ja aiheuttaa kuulijassa yleensä vain turhia ennakkoluuloja. Mutta koska jotain pitää valita, dark metal sopii meille hyvin koska se on genrenä varsin laaja, eikä mielestäni tavallaan sido tai rasita bändiä liikaa. Itse yhdistän termin metallimusiikkiin jossa on vahva tunnelma, joka on yleensä jollain tavalla surullinen, synkkä tai ahdistava. Mutta totta kai tästäkin voi joku olla aivan eri mieltä. Nämä on kuitenkin aina makuasioita: toinen näkee kanan, toinen munan. Toisekseen dark metal on myös siitä mukava ettei se ole ainakaan vielä kokenut inflaatiota olemalla ns. päivän kuuma sana. Toivottavasti siitä ei koskaan sellaista tulekaan, mutta mistäpä näitä voi ennalta tietää.

Dark metal on sinänsä osuva termi, että musiikkinne on tunnelmaltaan hyvin synkkää. Leimaako tämä melankolia Soulfallenia millään tavalla?

Mukava kuulla jos on mennyt kohdilleen. No siis jos tarkoitat Soulfallenia bändinä niin totta kai synkät sävelet ja tunnelmat ovat tämän bändin sielu ja tulevat varmasti tavalla tai toisella leimaamaan musiikkiamme jatkossakin. Mutta jos tarkoitat meitä ihmisinä, niin luulisin että pelottavan ja tylsän tavallisia tässä ollaan: ei mitään happy happy joy joy -meininkiä, mutta ei myöskään olla koko ajan viiltelemässä ranteitakaan auki kyynelsateessa. Mutta tää on sellaista musiikkia mikä kulkee lähinnä omaa sydäntä ja se nyt vaan sattuu kallistumaan vähän tuonne synkemmälle puolelle. Kai se juontaa juurensa jostain sieltä että asutaan maassa jossa aurinko ei yhdeksään kuukauteen juurikaan paistele.

Millainen on bändinne sisäinen hierarkia? Toimitteko yhdessä vetäen samaa köyttä, vai onko osalla isompi vastuu kuin muilla?

Kyllä meillä taitaa jonkinasteinen demokratia vallita bändin sisällä, mutta totta kai toiset vain ovat vähän tasa-arvoisempia kuin toiset. Levyllä vastuu on jakautunut aika tasaisesti Jimmyn ja Aapelin vastatessa itse musiikista ja oman itsen vastatessa sanoista.

Kotisivujenne mukaan olette kasvaneet triosta nelihenkiseksi orkesterista Simo Rahikaisen liityttyä kokoonpanoon. Millainen on tarina tämän muutoksen takana?

No siis Simohan on vanha tuttu Jimmyn toisesta bändistä Atakhamasta ja pyydettiin sitä tuossa keväällä sessioimaan läpi pari keikkaa kun oli kitaristivajetta. Simohan tuli mielellään ja sitten keikkoja alkoi tulla lisää ja kaikki vaan tuntu menevän helvetin hyvin, joten alettiin ajattelemaan, että jospa tuo jäisi notkumaan vaikka vähän pidemmäksikin ajaksi. Eli kyse oli oikeastaan aika luonnollisesta kehityksestä.

Mitä toivotte yhtyeen tulevaisuudelta ja mikä tulee olemaan sen seuraava askel?

Ei tässä mitään maailman mainetta ja listaykkösiä olla tavoittelemassa. Jos se olisi päällimmäisenä mielessä, niin varmaan tehtäisi aika erilaista musiikkiakin. Itsellä vaatimattomana toiveena olisi, että ne jotka tämän tyylisestä musiikista tykkää löytäisivät bändin ja osoittaisivat sen verran tukea, että voitaisiin jatkaa levyjen tekemistä. Ja totta kai että tässä hommassa säilyisi se tekemisen riemu, josta alun perin tämä kaikki on lähtenyt liikkeellekin. Ja sinä päivänä kun tämä ei ole enää hauskaa, osattaisiin laittaa pillit kauniisti takaisin pussiin. Seuraavana askelena on katsella miten levy otetaan yleisesti vastaan ja pyrkiä tekemään paljon keikkoja. Katsotaan mitä käy.

Haastattelu julkaistu : 2007-11-23
Kirjoittaja : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua