Korkeajännitys

Viisi vuotta rullannut suomalaista rokkia soittava Korkeajännitys julkaisi helmikuussa debyyttialbuminsa Shalalaa. Haastattelin bändin laulajaa Mikkoa (M) levynjulkaisun johdosta. Hän kertoi myös bändin taustoista ja mitä on luvassa tulevaisuudessa.

– Ketkä vaikuttavat Korkeajännityksessä tällä hetkellä?

M: Korkeajännityksessä kitaroita soittavat Matti Hovi ja Perttu Kuronen. Bassoa soittaa Opa Heiskanen ja rumpuja Jani Ahonen. Mikko Tohkanen laulaa.

– Minkälainen historiikki bändillä on takanaan?

M: Minä ja Olkkonen (ex-basisti) tavattiin sivarin koulutusjaksolla Vaasassa vuonna 1996. Olkkosen kanssa pidettiin väljää yhteyttä silloin tällöin. 1998 kesällä soitin Olkkoselle jotain tekemiäni biisejä ja se halusi etsiä soittajia soittamaan bändiin. Tampereelta löytyi Jani rumpuihin. Ekoja treenejä pidettiin postin välityksellä. Minä väänsin himassa C-kasetille jotain kusisia demoja akustisen kanssa ja jätkät veti Tampereella treenikämpillä päälle.

Yksi demo on loistava missä kesken Eeva -biisin nauhoittamista ovikello soi ja ovella on joku meikäläisen taloyhtiön juopoista. Juoppo oli kuullut antaumuksellisen vetoni rappuun, ja halusi tulla kuuntelemaan. Minä olin sitten, että eikun sisään vaan. Vedin biisin loppuun nauhalle ja juoppo oli innoissaan, taputti ja kiitteli. Kaikki meni nauhalle ja näin taltioitiin ensimmäinen virallinen Korkeajännitys -fani. Aika nopeasti huomattiin, että meikäläinen on aika synkeän paska kitaristi ja Olkkonen hommasi kitaraa soittamaan vanhan Lappeenrannanaikaisen soittokaverin Masa Hovin.

Koska puolet bändistä (Ville ja Jani) oli sijoittunut Tampereelle ja loput Helsiinkiin oli treenamismahdollisuudet aika minimissä. Toisaalta biisejäkään ei ollut kuin kolme, joten treenejä pidettiin kolmet ennen ensimmäistä demoa. Demon valmistuttua totesimme sen hyväksi ja veimme sen Atte Blomille Megamaniaan, joka otti Korkeajännityksen talliinsa. Vuoden 1999 alussa ilmestyi ensimmäinen sinkku Unimies. Ensimmäisen sinkun jälkeen huomattiin, että toinen kitaristi on saatava ja Korkeajännitykseen liittyi vanha soittokaveri jo Enon ajoilta, Perttu Kuronen. Rocktaivas odotti.

– Mitenkä itse kuvailisitte musiikkianne? Minkälaisille ihmisille suosittelette biisejä kuultavaksi?

M: Korkeajännitys soittaa melankoolisvoittoista rytmimusiikkia. Jos esimerkkejä suomalaisen rockin kartalta halutaan välttämättä etsiä niin Korkeajännitys ammentaa Sorsakoski/Agents/Kolmas Nainen -meiningistä aina rankempaan Kotiteollisuus/Sielun Veljet osastoon. Suosittelemme biisejämme kaikille.

– Mistä kappaleiden lyriikat ovat peräisin?

M: Olen lähinnä keksinyt ne omasta päästäni. Aika pitkälle sanat kertoo itselleni tai ympärilläni oleville ihmisille tapahtuneista asioista, tai asioista jotka olisi voineet tapahtua. Mielestäni olisi vaikeaa lähteä kertomaan esim. Irakin sodasta, koska oma kokemuspohja on aika vähäinen tuosta aiheesta. Toisaalta taas Irakin sodan itsessäni herättämistä tunteista voisi kyllä tehdä tekstin, mutta ketä vittua se taas kiinnostaisi. Peruslähtökohta on pysyä itseä kiinnostavissa aiheissa. Silloin on mahdollisuus, että ne kiinnostavat myös muitakin.

– Omat mielipiteet Shalalaa -albumista?

M: Shalalaa on tehty kolmessa eri sessiossa kahden ja puolen vuoden aikana, joten mitään kaikenkattavaa teemaa on ollut vaikea saada aikaan. Kuitenkin vaikka levyllä on pari eri tuottajaa, saundi on mielestäni aika yhtenäinen. Se minkä takia Shalalaa levy on aika helvetin hyvä, on se, että levyllä on yksitoista tasavahvaa biisiä, joilla kaikilla on oikeutus olla levyllä. Ei esim. niin, että on yksi tai kaksi hittiä ja loppu albumi on jotain käsittämättömiä hätäpäissään kyhättyjä paskaralleja. Kuuntelioiden positiivinen palaute on jakautunut kaikkien levyn raitojen osalle, mikä on minun mielestäni hyvä merkki. Levyä saattaa joku kuunnella kymmenenkin vuoden päästä. Saundihan tuolla levyllä on ehkä jälkeenpäin ajateltuna aika perinteinen suomirock-meininki, mikä ei vastaa täysin esim. keikkatilannetta jolloin saundi on kyllä karumpi ja vaarallisempi.

– Albumi tuo vahvasti mieleen kesän. Onko se tarkoituskin?

M: Ei se ole tarkoitus, mutta levylle on kyllä päätynyt joitakin biisejä joissa kerrotaan, joko kesän angstista tai ihanuudesta. Vuodenajat ja niiden vaihtelut ovat vaan perinteisesti aika hyvää materiaalia kuvata joitakin muita asioita. Esim. eihän Helsingin Juhannus -kappale kerro Helsingin juhannuksesta sinänsä, vaan se toimii vertauskuvana sille, että eipä paljon nappaile ja eipä paljon tapahdu.

– Ensikuulemalta kappaleitanne voisi pitää sellaisina, joita kuultiin jo 80-luvulla. Mikä tekee poikkeuksen teidän soittamassa musiikissa kun verrataan vanhempiin ja tunnetumpiin suomirock nimiin?

M: No veikkaan, että ne ihmiset, jotka ovat nussineet tai juoneet viinaa jo 80-luvulla, jatkavat oivaa harrastustaan jopa 2000-luvulle saakka, havaittuaan sen kelpo toimeksi.

– Minkälaisia ovat bändin keikat sisällöltään?

M: Keikkoja on ollut tähän mennessä verrattain vähän joten mitään leipääntymistä tai kyllästymistä ei ole päässyt tapahtumaan. Joka show on täyttä intensiteettiä ja rytistystä, huolimatta siitä vaikka yleisössä olisikin vain kaksi mummoa ja kissa.

– Miltä näyttää Korkeajännityksen keikkarintamalla?

M: Keväällä näyttäydytään suurimmissa kaupungeissa ja kesällä festarit ynnä muut bileet. Keikalle lähdemme minne vaan.

– Minkälaisia terveisiä haluatte lähettää LMSN:n lukijoille?

M: Rankka musa ei välttämättä aina tarkoita sitä, että on vitulliset säröt, kauhea meteli ja örkkimörkin näköisiä jätkiä vetämässä. Kuunnelkaa esim. Vesa-Matti Loiri laulaa Eino Leinoa levy 1. Se on niin kovaa, että norjalaisilta kirkonpolttajilta pääsee itku.

Haastattelu julkaistu : 2003-03-07
Kirjoittaja : Ismo Korhonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua