Ratface – Äkäistä bilemusaa

Suomen hardcore-skenessä tuntuu putkahtavan esiin uusia yhtyeitä kuin sieniä sateella, mutta taso on silti pysynyt yllättävän kovana. Tyylejä ja bändejä löytyy laidasta laitaan, yhteiskuntakriittisistä puhtaisiin bilekokoonpanoihin. Ratface kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen kastiin omalla superäkäisellä, mutta reippaan huumoripitoisella rymistelyllään. Juuri uuden minicd:n Fast Rock Factoryn kautta julkaissut poppoo on tehnyt jo reilusti keikkoja ja patsastellu jopa Igniten lämmittelijänä, joten ei ole ihme, että tietynlainen underground-suosio on saavutettu ja sangen lyhyessä ajassa. Tapasin yhtyeen laulajan, Respektorin, puistossa, jossa kyselin miekkoselta mikä on homman nimi ja mistä kana kusee.

Kertoisitko aluksi mistä Ratface on lähtöisin ja mitä jätkiä siellä on taustalla?

– Joo, sehän lähti siitä kun meikäläinen feattas Camorran keikalla ja Asko diggas mun äänestä ja niil oli just Bleeding Heart menny paskaks ja sit aateltiin, että perustetaan joku bändi. Meikä ei ollu ennen laulanu itekseni bändissä, joten se kuulosti hyvältä idealta.

Etkö ole kuitenkin ollut vokalistina aiemminkin, mm. Inhale Corpsesissa?

– Joo, kakkosvokalistina, mutta tällä kertaa mä oon itekseni ja master of ceremony, eli ihan yksikseni hoidan shown.

Kun puhuit tuosta, että Asko, teidän kitaristi, on tullut bändiin Bleeding Heartin hajottua, niin mitä muita, menneitä tai nykyisiä, projekteja teidän jäsenillä on?

– Sieltähän löytyy Officer Down, Kyre & Duunarit, Rejected. Meikält löytyy St. Hood, Fat Fuck, Plagueround, Pitfiend, Inhale Corpses, niinkun sanoit, ja kaikkii muita lukuisia jotai kokeiluja.

Julkaisitte juuri uuden levyn, Demon Dayzin, Fast Rockin kautta. Mikä kytkös teillä on lafkan suuntaan ja mistä tämä julkaisuidea lähti liikkeelle?

– Me oltii tekemäs vaa demoo, alunperin suunnilleen vaan omaks iloks. Sit aateltiin, et tehää oikee demo, sit aateltii et kuulostaa niin hyvältä et voidaan tehä oikeet kannet, sit soittiki jo Aape tuolt Fast Rockilt, että ”mitäs jos me julkaistais toi noi”, koska Aape diggaa vaik se on semmonen skedepunkkijäbä. Muutenki vaik Fast Rocki ei oo oikee minkää tollasen kiukkusemman musiikin mesta, ni Aape vaa diggas ja sano et se julkasee sen. Sit se on lähteny ihan mukavasti niien käsistä eteenpäin.

Uusi levy onkin saanut aika hyvää palautetta, jopa ylistävää, mutta paljon on myös arvioita, joissa huomaa, että arvostelija ei ole oikein tajunnut sitä pointtia. Minkälaisella mielellä ihmisten pitäisi tätä levyä kuunnella ja mikä siinä on se pohjavire?

– Mehän ollaa periaattees niinku bilebändi. Soitetaan kiukkusta hardcorea hauskoilla, mutta nokkelilla sanotuksilla, ainaki omasta mielestä. Kaikki ei ehkä diggaa, mut ei pidäkää. Hyvä et jengii vituttaa ja hyvä et jotkut myös tykkää. Ite oon ollu kyl tyytyväinen tähän. Se on se pääasia, että vittuillaan mahollisimman monelle, koska suurin osa ihmisistä on ärsyttäviä… paitsi frendit.

Levyä on ilmeisesti myyty aika mukavasti ja Suomessa keikka pukkaa. Onko suunnitelmissa mennä ulkomaille keikoille tai onko sieltä tullut tarjouksia levytyssopimuksen yms. muodossa?

– Kyl jotkut, ei levylafkoilta suoraan, mutta on tossa ollu puhetta suuntaan ja toiseen. Ite ollaan kyselty ja mietitty, että mihin sitä vois mennä vai pysytäänkö tässä. Kylhä toi jengi tuntuu diggaavan ympäriinsä. Kylhä ulkomailta tulee kyselyitä, että koska tullaan soittamaan ja itseasiassa ollaan ens viikonloppuna (15.9.) menos Ruotsiin Deadfestiin soittamaan meiän eka ulkomaan keikka. Eihä me olla ku vuoden vanha bändi. En mä tajuu miks ne ulkomaanpellet kyselee meitä sinne ulkomaille, et eihä me sinne lähetä, ellei joku järkkää meille sinne keikkaa. Ei me mennä sinne trubaduurina heilumaan. Kyl me mennään ulkomaille, et ’veri velkam’!

Sanoit, että sanoituksenne ovat nokkelia ja ehkä jopa hauskoja. Lyriikoista paistaa läpi aika vahva räppimeininki, joten löytyykö bändistä jengiä, jotka diggailee räpistä, vai onko sanotukset muuten vain heitetty tuohon tyyliin?

– Emmä tiiä, mä halusin vaan… Mun mielestä räppilyriikat on parhainta lyriikkaa mitä löytyy, tai ainakin yks parhaista. Pelkkii zetoja ja numeroita ja jotai paskoi läppii. Kyl mä niinku räppii jonku verran kuuntelen, semmost perusmeininkii, mut mä oon aika ulkona tost räppiskenestä sinänsä. Mä oon vaan tämmönen juopunut punkkari. Mä vaan fiilistelen kaikkee räppii. Kuka ny ei haluis olla vitun hyvä räppäämään ja hyvä tanssimaan ja vittu kaikkee, vaikka huvikseen. Kyl mä ainakin haluun isona tulla kovaks räppäriks.

Ja tanssijaksi?

– Tottakai tanssijaks. Kyllähän räppärin pitää osata tanssia.

Tosin sinähän olet jo sangen kuulu erinäisistä tanssimuuveista, varsinkin bassoa soittaessasi. Bassosohimisesi on jo koko kansan tiedossa. Onko siellä joku timmi idea taustalla, tuossa sinun bassonsoitossasi?

– Nii, tässähän tuli esiin tää, että oikeestihan mä oon basisti, enkä minkään laulaja. En mä tiiä, en mä ainakaa osaa paikallani soittaa sitä bassoa. Kyl mä sitä sormet verillä hakkaan, jostain syystä. Mä oon tottunut sitä soittaan sillee, enkä mä oikeen osaa sitä hivelläkään. Se on vaan semmosta hevimallailua.

– Tosta tanssimisesta kun tuli puhetta, niin mä tarkoitin semmosta niinku smuuttia diskojorailua, niinku Justin Timberlake.

Tai St. Hoodin rumpali Timo Erkkilä?

– Hahahah!! Vähä samaan tyyliin, mut ei niin väkivaltaisesti! Mut yhtä smuutisti tietysti.

Tuli tuosta sinun tanssimisen mieleen, että olet myös tunnettu hyvin värikkäistä tatuoinneistasi. Löytyykö jotain lemppareita ja tapauksia jotka on erikoisia ylitse muiden?

– Lemppareit on tietysti monet ne jotka on tehny ite, kännissä, itelleni. Onhan noit muitaki hyviä hetkiä ollu. Huomenna mennään just jatkamaan tota kyrpätankkia…

Voisitkin siitä kertoa hiukan enemmän. Sinulla on kädessä tankki, jonka tykki on jättimäinen penis…Mikä siinä on meininki?

– Siin on ihan hyvä meininki. Siin lentää mällit ja puut kaatuu ja pukuäijät jää alle ja pommei tippuu, räjähtelee. Kaikkee semmost hyvää meininkii, niinku tatskas pitää ollakin, mun mielestä.

Olet myös entinen vegaani, nykyinen kasvissyöjä, joten mikä suhde sulla on tuohon straight edge –kulttuuriin?

– Nii, kasvissyöjä mä oon edelleen, en enää vegaani, mutta kylhä mä oon joskus vuosia sitten kokeillu streittarina oloakin, mutta kuten huomaat itekin, se ei ollu mun juttu välttämättä. Kyl mä sitä arvostan, onha se vitun siistii. Mä join sillo vitusti alkoholitonta olutta, niinku siksarin lärviin, ku muut dokas oikeeta. Kyl siin pääs samaan tunnelmaan, mut silti oli niinku selvinpäin ja muisti kaiken. Sit seuraavana päivänä piti aina selittää kaikille et mitä kaikkee sitä on tapahtunu, ku muisti kaiken vitun selvästi, vaik olikin ollu ”leikisti” kännissä, sillee messissä, kaikkien muiden juoppojen mukana. Se oli siistii, hienoo aikaa. Muistan siitä hyvin paljon, paljon enemmän ku näistä sen jälkeisistä vuosista, hahaha!

Mutta niinhän se on, että ne varhaiset muistot jää paremmin mieleen ja vanhana sitä ei enää muista lähiasioita, mutta vuosien takaiset tapahtumat on sitäkin paremmin jäljellä…

– Joo, niinhä se on. Syystä ja toisesta varmaa on toi lähimuisti menny ja aivosolut karissu tässä joskus.

Mitäpä muuta kuuluu punkkarin elämään näin syksyllä?

– Ihan hyvää, tulin just duunista ja maistelen mansikka-vadelma-siideriä, joka on mun uus lemppari. Siis, tää on ihan uus löytö, vitun hyvää, ei niin härskii milt tää kuulostaa. Tos alkukesästä pilasin kaljan oksentamalla, keskikesällä pilasin Jägermaisterin, mut nykyää pystyy jo Jägermaisteria vetämää sen yhen pullon illassa, mut kaljaa ei pysty vetää yhtää. Sen takii mä juon näitä tyttöjen herkkujuomii, vaikka yritänki olla sairaan kova jätkä.

Siirrytään alkoholin ihmeellisestä maailmasta vielä yhden kysymyksen ajaksi itse bändiin. Mitä Ratfacen tulevaisuuteen kuuluu? Keikkoja, levytyksiä?

– Uutta paskaa on tulossa ja on valmiinakin. Yhtä uutta biisiä ollaan soitettu keikoilla ja marraskuussa mennään luultavasti nauhottamaan muutamaa biisiä. Varmaan kaks viiva neljä kappaletta. Katotaan ny täs miten kerkee duunailla valmiiks, vaik voihan siellä studiossaki keksiä jotai paskoja riffejä ja nauhottaa niitä. Ja pari paskaa läppää, ni siinähän on sit taas uus biisi. Jotai käydää kuitenki nauhottamaan ja toivottavasti tulee sitte joskus viel ihmisten tietosuuteenkin.

Minä kiitän haastattelusta. Onko vielä jotain loppusanoja tähän viimeiseksi?

– Joo, hyvää viikonloppua kaikille.

Haastattelu julkaistu : 2007-09-13
Kirjoittaja : Olli Ripatti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua