Paradise Lost – Raskaita melodioita

Goottimetallin pioneeri Paradise Lost julkaisee 23. toukokuuta jo 11. pitkäsoittonsa. In Requiemilla kuullaan vihdoinkin sitä, mitä useat fanit ovat odottaneet jo reilun vuosikymmenen verran Draconian Times -levystä (1995) lähtien: raskasta ja hyvinkin riffivetoista metallia. Noise.fi jututti bändin kitaristi Greg Macintoshia levyjulkaisun alla. Edellisen albumin (Paradise Lost, 2005) aikaan vakavista terveysongelmista kärsinyt kitaristi tuntuu kuntoutuneen hyvin.

– Kyllä, voin ihan hyvin nykyään! Edellisen julkaisun aikoihin olin kylläkin vain muutaman tunnin päästä kuolemasta, ja toipuminen vatsakalvontulehduksesta vei todella kauan. Mutta nyt kahden leikkauksen jälkeen kaikki tuntuu olevan ihan hyvin.

Miten uuden levyn julkaisu vaikuttaa fiiliksiin?

– No, meillä ei ole ikinä mitään ennakko-odotuksia. Olen muutenkin yleisesti ottaen todella pessimistinen kaiken suhteen. Ajattelen niin, että odotan pahinta ja jos jotain hyvää tapahtuukin, se on sitten positiivinen yllätys!

In Requiemin kohdalla Greg saakin luultavasti nauttia positiivisista yllätyksistä, sillä uuden albumin raskas soundi tuntuu viehättävän sekä arvostelijoita ympäri Eurooppaa että erityisesti bändin vanhoja faneja. Paradise Lostin kohdalla kaikkia bändin haastatteluja ja levyjen arvioita onkin viime vuosina värittänyt juuri bändin soundin raskaus – tai sen puuttuminen. Elektronisella Host-albumilla (1999) maton fanien ja musiikkimedian alta vetänyt bändi on saanut siitä lähtien perustella ratkaisuaan kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Erityisesti Englannissa bändi julistettiin mediassa lähes pannaan tempauksensa takia eikä tapahtunutta ole pystytty muuallakaan unohtamaan, vaikka bändi onkin Hostin jälkeen siirtynyt koko ajan taas asteittain raskaampaan ilmaisuun.

Sittemmin juuri bändin luoma gootahtava ja melodinen metalli on saavuttanut suuren suosion HIMin, Lacuna Coilin ja vastaavien bändien myötä. Ei kai Paradise Lostille suinkaan tullut uudella levyllä mitään tarvetta näyttää, kuka tämäntyyppisen soundin takana oikeasti on?

– Ei, ei sinne päinkään! Raskaampi soundi vaan tuntui tuoreelta ja jännittävältä tällä hetkellä, Greg selventää.

– Sitä paitsi en itse näe kovinkaan suurta eroa esimerkiksi One Secondin tai Hostin ja uuden In Requiemin välillä. Kyse on enemminkin siitä, miten levyt tuotettu kuin musiikista itsestään. Tosin In Requiem on ehkä hieman ilkeämpi tunnelmaltaan.

In Requiem

In Requiemilla Paradise Lost on yhdistänyt viime levyiltään tutuksi tulleen melodisuuden Draconian Timesin ja Iconin aikaiseen raskauteen. Lopputulokseen vaikutti paljon myös bändin uusi rumpali, joka uuden levyn myötä on nyt virallisesti bändin jäsen.

– Kyllä, Jeff (Singer, ex-Blaze, Kill 2 This) on tosiaan nykyään virallisesti osa Paradise Lostia. Jeff oli mukana jo edellisellä albumilla, mutta silloin hän tuli mukaan suoraan levyn nauhoituksiin. Nyt hänellä oli enemmän aikaa tehdä töitä albumin kanssa ja mahdollisuus miettiä, miten hän haluaa tehdä rumpuosuudet.

Tuplabasareita biiseissä viljelevä Singer onkin vaikuttanut levyn soundiin huimasti. Raskaaseen kitaravalliin ja vokalisti Nick Holmesin synkkiin sanoituksiin yhdistyvä rumpalointi luova yhdessä massiivisen soundin.

– Meillä oli todella tarkka ajatus siitä, miltä halusimme levyn kuulostavan. Emme tyytyneet mihinkään kompromisseihin, vaan koko levy tehtiin suurella sydämellä ja intohimolla, Greg kertoo.

Bändi on kuitenkin säilyttänyt viehtymyksensä ensisijaisesti hyvien biisien tekemiseen. Kuin nyökkäyksenä Hostin aikoihin In Requiemin samettikantisella erikoispainoksella kuullaan cover-kappale Everything but the Girlin muutaman vuoden takaisesta hitistä Missing.

– Kokeilimme itse asiassa useampiakin covereita, mutta emme pitäneet niiden fiiliksestä. Cover-biisien kohdalla haluamme aina muuttaa biisiä mahdollisimman paljon ja tavallaan tehdä siitä kuin täysin uuden kappaleen. Missingin kohdalla onnistuimme mielestäni aika hyvin, ja siksi biisi pääsi mukaan bonusbiisiksi.

Melodioista ja soolojen tylsyydestä

Paradise Lostissa kitaristi Greg ja vokalisti Nick ovat bändin alusta asti kantaneet vastuun biisien kirjoittamisesta. 17 vuotta jatkunut yhteistyö kuuluu nykyään levyillä jo niin hyvin, että välillä kuulostaa siltä, kuin kaksikko täydentäisi toisensa lauseita musiikillisesti.

– Siltä se varmaan välillä kuulostaa, Greg myöntää. – Meillä on tietty vakiintunut tapa kirjoittaa biisejä, ja välillä haemmekin sellaista vaikutelmaa. Tärkeintä on kuitenkin tehdä biisistä ja sen melodiasta mahdollisimman toimiva. Yleensä homma toimii niin, että pallottelemme kappaleita toisillemme kunnes olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Esituotantovaiheessa biisejä joudutaan usein karsimaan niin, että kappaleet “soljuvat” hyvin.

– Viime albumeilla melodia on ollut meille se tärkein tekijä, mutta In Requiemille päätyi paljon riffivetoista tavaraa. Sekoittelimme kuitenkin tahallisesti biisirakenteita niin, että levystä saatiin mielenkiintoisen kuuloinen.

Uudella levyllä kuullaan pitkästä selvästi enemmän myös kitarasooloja, jotka ovat olleet välillä lähes kokonaan poissa Paradise Lostin levyiltä Macintoshin menetettyä mielenkiintonsa tapaan, jolla metallibiisit perinteisesti rakennetaan. Mies suhtautuu edelleenkin hyvin kriittisesti sooloihin.

– Useimmat kitarasoolot ikävystyttävät minua. Jos soolo on hyvä, on sen todellakin erotuttava biisistä ja nostettava biisi uudelle tasolle. Hyvä soolo on tavallaan kuin oma minikappale biisin sisällä.

– In Requiemilla olen lähes jo löytänyt uudelleen soolojen soittamisen ilon. Varmaan siksi, että olen saanut uusia kauniita kitaroita! Greg nauraa ja viittaa kommentillaan Mayonesin seitsenkieliseen MacIntoshin custom-kitaraan.

Uuden levyn lisäksi Paradise Lostilla on tiedossa vuonna 2007 muutakin kiirettä: syksymmällä valmistuu bändin keväällä kuvattu live-dvd, bändistä kertova dokumentti debytoi kesän aikana useilla elokuvafestivaaleilla Cannesista lähtien ja lisäksi tiedossa on paljon keikkoja mm. Type O Negativen kanssa Euroopassa ja Nightwishin kanssa Yhdysvalloissa. 17 yhteisen vuoden jälkeen tahti näyttää vain kiihtyvän, ja lopuksi onkin kyseltävä Gregiltä, miltä tulevaisuus hänestä vaikuttaa. Vastaus on Macintoshille tyypillinen.

– Elän päivän kerrallaan ja yritän olla ajattelematta liian pitkälle, koska sitten alan vaan huolehtia ja pelätä. Joten tavoitteeni on vain selvitä seuraavasta 24 tunnista ja huolehdin huomista…huomenna.

Haastattelu julkaistu : 2007-05-22
Kirjoittaja : Sari Keskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua