Masterplan – Kuningasidea kurpitsan varjosta

Masterplanin Roland Grapowia joutui odottelemaan hetken. Esittely suoritettiin Saxonin soundcheckin raikuessa taustalla, ja samalla päätettiin hilpaista jutustelemaan muualle metelin takia. Tavastian ulkopuolella tuli pieni stoppi Grapowin raapustellessa noin miljoona nimmaria fanille. Mikäs siinä, kun kummallakaan meistä ei ollut kiire. Aikarajaa haastiksen tekoon ei ollut ja hyvä niin, sillä Grapow osoittautuikin erittäin puheliaaksi mieheksi. Nimmarien raapustelun jälkeen matka jatkui keikkadösään.

Päästyämme bussiin ja saatuamme hanurit penkkiin Grapow totesi ensimmäiseksi, että hänelle kerrottiin ettei hän ole ollut keikalla Suomessa yhdeksään vuoteen. Myönsin, että se informaatio pitää paikkansa: herra nähtiin viimeksi Suomen lavalla vuonna 1998 Helloweenin Better Than Raw -kiertueella, jolla iloinen kurpitsapumppu lämppäsi Iron Maidenia jäähallilla.

Tartuimme ensiksi luonnollisesti Masterplanin historiaan ja miehistönvaihdoksiin, sillä bändissä ovat vaihtuneet kerran kaikki muut jäsenet paitsi kitaristi. Bändin perustivat ex-Helloween-kaksikko Grapow ja Kusch viitisen vuotta sitten saatuaan monoa persauksille Helloweenista ristiriitojen vuoksi. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Grapowin ja Kuschin lisäksi Jørn Lande (laulu), Jürgen Attig (basso) ja Janne Wirman (koskettimet). Wirmanin sekä Attigin vaihtoa Grapow ei käsittele laisinkaan, Landen ja Kuschin sitäkin enemmän.

– Lande tuli bändiin hyvillä mielin ja into piukeana. Meitä tosin varoitettiin miehestä, sillä hän ei kuulemma pysy missään bändissä pitkää. Se tosin ei juurikaan huolettanut meitä. Jos näin kävisi, emme olisi ensimmäinen emmekä viimeinen bändi, joka joutuu vaihtamaan vokalistin, Grapow toteaa heti kärkeen.

Ongelmia Landen kanssa alkoikin sitten ilmetä heti ensimmäisen albumin, Masterplanin, jälkeen. Pian albumin jälkeen alkoi kuulua valitusta siitä, että lauluosuudet pitäisi saada hilattua korkeammalle, vähän samaan tyyliin kuin Dio tekee.

– Lande on ihan hillitön Dio-fani, hän aina puhui Diosta ja siitä kuinka hyvin hän laulaa ja kuinka hyvin Dion ääni on säilynyt ikään verrattuna. Lande nähtävästi halusi olla Dio numero kaksi.

Bändi myöntyi “kirjoittamaan” seuraavan albumin, Astronauticin, vokaalit ylemmäksi, mutta siltikään Lande ei ollut tyytyväinen vaan sama narina jatkui edelleen. Bändille jäi yksi ainoa vaihtoehto: näyttää Landelle, että tuossa on ovi ja saranat ovat tuolla puolella. Näin siis loppui Landen yhteistyö Masterplanin kanssa. Kuschin juttu olikin sitten ihan omaa luokkaansa.

– Totta kun puhutaan, Kuschin ja minun teiden eroaminen on erittäin outo juttu. Olen tuntenut Ulin neljäntoista vuoden ajan, ja luulin, että hän on hyvä ystäväni. Toisin kävi. Ensialkuun kaikki meni oikein hyvin, mutta yhtäkkiä Uli alkoi valittaa raha-asioiden hoidosta, bändin hoidosta ja vaikka ties mistä. Yritimme keskustella asiasta, ja se yritys meni penkin alle. Yritimme keskustella myös sähköpostitse asiasta. Laitoin hänelle viestin, johon sain vastauksen Ulilta. Vastasin asiallisesti viestiin, ja tähän sainkin vastauksen Ulin lakimieheltä! 14 vuotta ystävyyttä ja yhtäkkiä lakimies kimpussa!

Tähän ei voinut sitten todeta muuta kuin että törkeää, minkä Grapowkin myöntää. Koska Kusch esitti perättömiä syytöksiä eikä kyennyt keskustelemaan asioista, Grapow näytti ovea vanhalle kamulleen.

– Tähän Uli vaan tokaisi, että pidä jätkä bändisi. Hänelle löytyy kyllä uusikin yhtye. Mitä siihen enää mitään sanomaan?

Ei niinkään mitään. Lande vaihdettiin Mike DiMeoon ja Kuschin tilalle saapasteli Mike Terrana, joka oli aiemmin kannuttanut mm. Ragessa. Tähän kokoonpanoon Grapow on enemmän kuin tyytyväinen.

Ja kun historiassa ryvetään, niin oli pakko kysyä, oliko levytysdiilin saaminen helpompaa juuri sen vuoksi, että herrat Grapow ja Kusch olivat Helloweenin entisiä jäseniä. Niinhän sitä luulisi, mutta albumia tarjoiltiin sinne sun tänne eikä se ollut kelvata kenellekään.

– Silloin kun saatiin monoa Helloweenista, meininki oli se, että levy-yhtiö päätti nostaa Helloweenista kaksi jäpikkää ns. johtohahmoiksi. Tämä oli idioottimaista, koska Helloween oli aina ollut se viisi jätkää, eikä kaksi kuten tänä päivänä. Meidän puolestamme päätettiin, että Hellon haastiksia antavat enää Weikath ja Deris, muut ovat vain taustahahmoja. Se ei siis toiminut. Ja koska meininki oli sitä mitä se oli, Helloweenin entiset jäsenet eivät kiinnostaneet levy-yhtiöitä tippaakaan. Meihin ei kai luotettu musiikintekijöinä, vaikka teimmekin Hellolle biisejä. Lopulta kuitenkin diili napsahti ja hyvä niin.

Kerroin Rolandille kerenneeni juuri ja juuri kuunnella bändin uusimman albumin, MK II:n, ennen haastatteluun saapumista. Ja koska Masterplan on minulle uusi tuttavuus, oli pakko udella, kuinka paljon ilmestyneet albumit eroavat toisistaan. Lukuunottamatta kakkosalbumin korkeampaa äänirekisteriä eivät juuri laisinkaan.

– Levy-yhtiö alkuaikana ehkä vähän pelkäsi, että Masterplan on ns. köyhän miehen Helloween, mutta teimme erittäin selväksi, että näin ei ole. Tosin yhteen kappaleeseen on kyllä päässyt lipsahtamaan ihan selkeä Helloween -kitarointi.

Kerroin Grapowille olevani uuden (eli vuodesta 1995 eteenpäin) Helloweenin suurkuluttaja, ja kuunnellessani Masterplanin uutukaista mieleen tuli useampaan otteeseen Yngwie Malmsteen. Kurpitsapumppu taasen ei käynyt mielessäkään.

– No, hyvä niin. Tuosta Yngwiestä tulikin mieleeni, että tein kerran yllätysvisiitin hänen Miamin asunnolleen. Olimme aikoinaan törmäilleet syystä jos toisesta musiikkipiireissä, minkä jälkeen vaihdoimme muutaman sähköpostin keskenämme. Sain myös Yngwien osoitteen, ja kerran kun olin Miamissa lomalla, päätin yksinkertaisesti aamulla ilmaantua herran ovikelloa pimputtelemaan. Olihan hän vähän yllättynyt, mutta mukava kyläreissu se oli, joka tosin sitten pääsi vähän venähtämään…

Eli jos et halua Roland Grapowia yllättäen ovesi taakse, älä missään nimessä anna hänelle osoitettasi. Ja koska Grapow on moottoriturpa, samaan syssyyn hän kertoilee lempibändejään: saksalaisista mm. The Scorpions ja Rammstein, Amerikanmaalta taasen mm. Journey, Kansas ja Toto.

Roland oli mukana myös esimerkiksi Timo Kotipellon ensimmäisellä sooloalbumilla. Onko tuollaisten projektien teko hauskaa?

– No, onhan se tavallaan mukavaa, mutta toisaalta tympäisevää. Studioon mennään muutaman minuutin tilutuksen takia, ja silti siellä tuhlaantuu aikaa pahimmassa tapauksessa viikkotolkulla. Siltikään missään nimessä en kadu enkä valita sitä, että olen ollut mm. Timon sooloalbumilla mukana! En tosin usko, että ainakaan lähitulevaisuudessa lähden vierailemaan mihinkään bändiin, ellei sitten Rammstein pyydä. Siihen bändiin menisin soittamaan ihan koska tahansa!

Kysynpä Grapowilta mitä tahansa, hänen puheensa kääntyy aina Helloweeniin. Viimeisenä tiukkaankin, menisikö hän takaisin Helloon jos se olisi mahdollista. Hetken mietittyään Roland sanoo, ettei menisi.

– Katsoin juuri viikko sitten heidän Live in Sao Paulon, meillä kun on sama valomies. Ihmettelin, ja ihmettelen edelleen, mitä bändille on tapahtunut. Heillä ei ole enää hauskaa lavalla! Weikikin vaan seisoo, soittaa ja vetää röökiä. Markus (Grosskopf) vetää toisen rumpusoolon… kunnon hevonpaskaa. Sascha (Gerstner) sentään liikkuu lavalla, mutta missä on jätkän hymy? Dani (Löble) leikkii miimikkoa ja Andi… Noh, hänen lavaesiintymisensä ei ole muuttunut laisinkaan. Mutta siis ei, en menisi, koska bändi ei ole enää se “happy happy Helloween.” Helvetti sentään, olen nyt 48 ja minulla on Masterplanin kanssa enemmän hauskaa kuin koskaan aiemmin!

Asiahan sitten on harvinaisen selvä. Grapow utelee, että mistäs sitten jutellaan. Tähän totean, että nauhalle ei tarvitse enää jutella, mutta nauhan ulkopuolelle saa vielä kälkättää, jos vaan passaa, on aikaa ja mielenkiintoa. Ja sitähän oli, ja sainkin sitten kuulla tarinan Ingo Schwichtenbergin kahdesta viimeisestä vuodesta. Tämän jälkeen Roland toteaa että tässähän meni tunti ja kohta alkaa soundcheck. Täydellinen herrasmies, Roland Grapow, ystävällisesti avittaa minut alas bussin toisesta kerroksesta samalla manaten, ettei tajunnut sitä, että portaat ovat hankalat liikkua meikäläiselle. Noh, alas päästiin turvallisesti ja danke schönien jälkeen päästän Grapowin soundcheckiin. Toivottavasti keikka oli hyvä!

Haastattelu julkaistu : 2007-05-23
Kirjoittaja : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua