Twilightning – Uudet tuulet

Viidennen albuminsa pihalle runtanneen Twilightningin kitaristi Ville Wallenius oli anteliaalla päällä ja mitä ystävällisimmin vastaili kysymyksiin sähköisesti. Ensimmäiseksi oli pakko udella, mihin ihmeeseen bändi on kadottanut synansoittajansa. Walleniuksen mukaan Naukkarinen lähti ihan vaan motivaation puutteesta, ajatus oli synistin itsensä ja asiasta keskusteltiin totta kai koko bändin voimin.

– Ei siinä mitään vittua tai paskaa haistateltu. Kavereita ollaan vieläkin, Wallenius lopuksi toteaakin.

Uutta urkuria ei bändiin kuulemma ole tulossa. Synistin poistumisella oli toki sekä hyviä että huonoja puolia. Hyviksi puoliksi Wallenius kertoo esimerkiksi sen, että keikoilla ollessa lavalla on nyt enemmän tilaa niin fyysisesti kuin musiikillisestikin. Huonona puolena hän mainitsee sen, että jotkut vanhat synapainotteiset rallit on ollut pakko jättää keikkalistasta pois.

Hattu täynnä tähtiä ja niin edelleen… Mitkäköhän ovat olleet Twilightningin uran tähtihetket ja ne huonoimmat hetket?

-Tohon on aika vaikee vastata. Tähtihetkistä totta kai eka levysoppari ja ensimmäinen Japanin reissu tulee ensimmäisenä mieleen. Huonoja hetkiä on vaikeaa lähteä hakemaan, tietysti joitakin yksittäisiä perseelleen menneitä keikkoja lukuunottamatta.

Viidennen albumin myöt Twilightningin tyyli on hivenen muuttunut. Tyylisuunnan vaihdos syntyi ihan luonnollisesti uutta albumia väsätessä. Uusi tuottaja (Miitri Aaltonen) ja uudet nauhoituskuviot oli sitten enemmän sitä ennalta suunniteltua osastoa. Mutta mitä mieltä kuulijakunta on bändin tyylimuutoksesta? Osa tykkää, osa ei, sehän nyt on ihan päivänselvä asia. Arvostelujakin on pihalle putkahtanut, joten mitäpä Wallenius tykkää uusimman plätyn arvosteluista? Kuulemma juuri sitä, mitä bändi jo osasikin odottaa.

– Joku suomalainen arvostelija haukkui levyn paskaksi, koska tyylinmuutos on liian raju. Kyseinen kaveri heitti myös ilmaan kysymyksen, ketä tällä nykyisellä tyylillä yritetään miellyttää. Vastaus tohon on yksinkertaisesti, että itseämme, ei todellakaan ketään muuta. Jos porukka haluaa kuunnella enemmän power-painotteista tavaraa, emme missään nimessä ole oikea vaihtoehto, Wallenius toteaa erittäin napakasti.

Kuitenkin Wallenius lisää vielä, että yllättävän positiivista palautetta on löytynyt sekä arvosteluissa että suoraan. Se, mikä herraa harmittaa eniten levyn julkaisussa, on jälleen kerran markkinoinnin puute. Wallenius törmää vieläkin liian usein kommentteihin pari vuotta sitten tulleen Plague-house Puppet Shown kohdalla, että levyä diggaillaan helvetisti, mutta ihmetellään, miksi sitä ei ole näkynyt missään.

– Nyt uuden levyn kohdalla meno tuntuu samalta. Eräs valtakunnallisen radiokanavan toimittaja diggaili muutama aamu sitten levyä huomattavalla innolla, ihmetellen miksi bändistä ei ole aikaisemmin kuulunut mitään. Voi vittu! Musa tuntuu toimivan useisiin osoitteisiin, mutta markkinoinnin puolella hanat pysyy aika pienellä.

Uusimman albumin lyriikat ovat aika kantaaottavia, joten avautuivatko bändin jäsenten silmät tähän maailmanmenoon kesken kaiken vai mistä tämä sitten johtuu? Niin ja mihin tämä maailma on Walleniuksen mielestä menossa?

– Tämä maailma on menossa alamäessä lujaa vauhtia. Se on ollut hyvin selvää pitkään. Tosin liikaa politiikkaa en halua ainakaan henkilökohtaisesti tähän yhteyteen sotkea. Mutta totta kai sanoituksissa pitää johonkin ottaa kantaa tai antaa mielipiteensä. Mitä järkeä tässä muuten olisi?

Oletettavasti bäändin faneja kiinnostaa myös se, että missä ja milloin Twilightningin pääsee näkemään livenä. Keikkoja tulee olemaan Suomessa joillain festareilla ainakin, eli ihan sitä perussettiä.

– Japanin ja muiden ulkomaisten julkaisujen jälkeen toivottavasti jotain muutakin ilmaantuu. Keikkarintamalla ei ainakaan vielä liian täydeltä vaikuta.

Maasta se pienikin ponnistaa ja sitten ollaankin jo isoja. Mikä oli ehdottomasti kipeintä kasvaessa kellaribändistä siihen, mitä Twilightning on nyt ja mitä Wallenius jättäisi tekemättä ja mitä tekisi toisin?

– Noh, perimmäinen kysymys tässä kohtaa on, että ollaanko me muuta kuin kellaribändi. Periaatteessa ei. Ainakin perusajatuksen haluaisin pitää siinä. Pidetään hauskaa paskanhajuisessa muutaman neliön kopissa. Parasta tietysti kasvamisessa on ollu yksinkertaisesti uudet mahdollisuudet tehdä levyjä ja soittaa eri paikoissa. Demovaiheessa yleensä jokainen siirto oli siitä kiinni, sijoittaisiko seuraavan viikon kolehdin taas uuteen demon vai kymppikassiin kaljaa. Sitä on turha lähteä miettimään, mitä tekisin toisin, koska nyt ajatukset on taas ihan toisella mallilla. Mut ei kai toi nyt niin päin persettäkään ole voinut mennä, koska lättyjä on jo ulkona, ukot on elossa ja bändi vielä pystyssä.

Entäpä albumien työstäminen? Helopttuuko se ajan mittaan vai pitääkö aina vääntää hampaat irvessä että saa jotain kelvollista pihalle? Työstäminen kuulemma toisaalta on ajan myötä helpompaa, mutta uusia asioita on kerta kerran jälkeen vaikeampaa löytää ja kriittisyys levyjen myötä kasvaa liian nopeasti. Tekniseen puoleen Wallenius toteaa näin:

– Teknisesti levyn nauhoitus oli ihan erilaista kuin ennen. Miitrin työskentely on täysin erilaista kuin mihin olemme aikaisemmin tottuneet, mutta homma tuntui toimivan meille oikein hyvin. Nyt ajatuksena oli periaatteessa suoraviivainen eteenpäinmeno. Ei jäädä liikaa hieromaan pienten yksityiskohtien ympärille.

Taitaahan se olla niin asiassa kuin asiassa, että jos jää liikaa pilkkuja viilaamaan, lopputulokseen ei koskaan ole tyytyväinen. Tässä kohtaa loppui haastattelijan tyytyväisyys naapurin alkaessa riehua porakoneen kanssa kuin viimeistä päivää. Tähänkin löytyi hyvä ratkaisu Walleniukselta, nimittäin se perinteinen: “Voisitko lopettaa poraamisen?”

– Ongelmien kohdalla kannattaa lisätä lauseeseen hieman uskottavuutta ja suoraviivaisuutta. Väkivalta ei ole koskaan mikään ratkaisu. Ellei sitten ole ihan pakko.

Näihin poranulinatunnelmiin on viisainta lopettaa. Päätin kuitenkin antaa viimeisen sanan Walleniukselle, tosin reunahuomautuksella että ihan hirveästi ruokottomuuksia ei kannata ladella. Vastauksena oli pelkkä silmää vinkkaava hymiö. Tiedä sitten, oliko herralla niitä ruokottomuuksia mielessä vai virnuiliko hän kirjoitusvirheelleni ko. lauseessa. Tekevälle sattuu.

Haastattelu julkaistu : 2007-04-24
Kirjoittaja : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua