Pain – Dancemetallia rajan takaa

Vuonna 1996 alkoi rakkaasta naapurimaastamme kuulua kummia, kun muusikkotuottaja Peter Tägtgren innostui opettelemaan tietokoneella musiikin tekemistä. Ankaran vääntämisen jälkeen syntyi yhden miehen bändi nimeltä Pain, jonka musiikkia on luonnehdittu vaikka miksi. Mielestäni paras ja osuvin luonnehdinta on veljeni lohkaisema dance metal, vaikka Painin musiikissa on paljon yhtäläisyyksiä industrial metalinkin kanssa.

Termi dance metal saa Peterin repeämään totaalisesti, eikä onneksi pahalla. Termi on hänestä ihan yhtä hyvä kuin muutkin, ellei jopa paras. Dance metallista juolahtikin mieleeni, että vuonna 1999 julkaistulla Rebirth-albumilla on yksi biisi, On And On, joka on kuin kopio jostain maamiehen E-Typen biisistä. Udeltuani, oliko se puhdas vahinko vai tarkoituksella tehty ja kuunteleeko Tägtgren E-Typea, laskeutui matalaan kahvihuoneeseen muutaman sekunnin luova tauko. Hetken mieitittyään Peter tuumasi, että eipäs ole tullut ajatelleeksi moista ollenkaan…. miltä E-Typen biisiltä se kuullostaa? Vastaus on Here I Go Again, joka oli tuotu kaiken kansan korviin vuotta aiemmin. Lopulta Peter toteaa, että onhan hän sen E-Typen biisin kuullut ja itse asiassa bändikään ei ole yhtään hassumpi sellaiseksi bändiksi. Lopputulos oli sitten se, että biisien samankaltaisuudet on vain puhdas vahinko.

Hetken havisuttelemme historian siipiä ja palaamme Peterin musiikkiuran juurille. Peterhän loi melodeath-bändin nimeltä Hypocrisy, joka edelleenkin on herran pääbändinä. Miksi sitten piti alkujaankaan siinä sivussa ruveta tohottamaan jos jonkinmoisessa muussa poppoossa?

– Erilaisia ideoita tuppaa pihalle aika läjä, joten pitihän niitä päästä toteuttamaan. Kaikkea kun ei voi tehdä Hypocrisyn kanssa. Siksi Pain, ja siksi vierailut eri bändeissä kuten esimerkiksi Therionissa.

Tästä puhe kääntykin Therioniin. Peter on utelias kuulemaan, mitä mieltä minä olen uudesta Therionin albumista ja bändistä ylipäätään. Ei sitten mitään vaikeampaa voinut kysyä! Omasta mielestäni kun Therion on hankala bändi siinä suhteessa, että aina kun uusi albumi pätkähtää pihalle, se on niin erilainen kuin edellinen, että ei mitään rajaa. Lopulta tyydyn toteamaan, että onhan se ihan jees ja hauskinta on se, että mukana on kaverini Snowy Shaw.

Hullusta lumimiehestä pääsemmekin pienen aasinsillan kautta studiohommiin. Peterillähän on oma studio, The Abyss, jossain päin Ruotsia. Studio sijaitsee kuulemma Keski-Ruotsissa jonkin matkan päästä Ludvikan kaupungista. Syvyyksien studio on pykätty järven rannalle ja siellä on kyllä kaikki mahdolliset pelit ja vehkeet mitä tarvitaan. Studiolla on äänitys- ja miksaushommissa käynnyt bändi jos toinenkin. Dimmu Borgir, Therion ja Dark Funeral noin niin kuin muutaman esimerkin mainitakseni.

– Nykyään vaan studion toiminta on aika alasajettu, koska aika ei oikein riitä etenkään nyt, kun uusi Painin albumi on pihalla, Peter toteaa.

Ruotsissa tänä päivänä on kaksi kovaa studiota, toinen luonnollisesti on Peterin studio ja toinen on Dream Evilin nokkamiehen, Fredrik Nordströmin studio Studio Fredman. Kuinkakohan paljon kilpailua näillä studioilla on keskenään?

– En usko, että paljon ainakaan tosi raakaa kilpailua. Käsittääkseni Nordströmin studiolla lappaa sitä kevyemmän metallin poppoota albumejaan vääntämässä, kun taas omassa studiossani vähän vähemmän kevyen metallin edustajia, Peter arvelee.

Tosin Peterin studiolla aiemmin vieraillut Dimmu Borgirhan kävi viime syksynä Studio Fredmanissa, mutta ehkäpä Peterin studiolle ei silloin ollut asiaa kenelläkään…

Palataksemme ihan asiaan keskustelemme hetken uudesta Painin albumista nimeltä Psalms Of Extinction. Onko Peterillä mitään mielikuvaa siitä, miten albumi tulee menestymään?

– No, ei sitten mitään hajua! Arvostelujakaan luonnollisesti ei vielä ole julkaistu, joten voin vain toivoa, että albumi miellyttää edes osaa kuulijakunnasta. Eihän se loppupelissä musiikillisesti poikkea Painin aiemmasta linjasta juuri laisinkaan, joten siltä kantilta ajateltuna se varmaankin otetaan hyvin vastaan. Albumillahan on ensimmäistä kertaa vierailevia tähtiä, kuten Mickey Dee ja Alexi Laiho, ja se onkin se asia, miten Psalms Of Extinction poikkeaa edellisistä albumeista. Mitä muuten itse pidit levystä?

Vastaus tähän kysymykseen on se, että pidin aika paljonkin. Ainoastaan kaksi viimeistä viisua olivat vähän vähemmän hyviä ja ehkäpä hivenen kyllästyttäviä, mutta kokonaisuudessaan albumi kuitenkin oli oikein hyvä. Kelpaa kuunnella useampaankin otteeseen.

Tähän väliin päätän kysyä, kuka on herran mielestä paras ruotsalainen muusikko. Samaan hengenvetoon on pakko tokaista vielä, että Peter ei missään nimessä nyt saa vastata “minä itse”. Vastaus tulee kuin tykin piipusta hetkeäkään miettimättä:

– Yngwie Malmsteen. Pidän todella paljon hänen musiikistaan ja soundeista. Mies itse ei kuulemma ole kovinkaan herttainen, mutta hän on aivan ehdottomasti paras muusikko Ruotsista.

Ja kun Pohjoismaissa pysytään, on ihan pakko kysyä onko Peterin mielestä siinä perää, että pohjoismaiset muusikot ovat siksi valioluokkaa koska täällä ei valoa nähdä puoleen vuoteen, ulkona on sinä aikana kylmä kuin ryssän helvetissä ja…

– Musikaalisilla ihmisillä ei ole muutakaan tekemistä kuin treenata treenaamisen perään? Kyllä, uskoisin sen olevan ainakin osittain totta. Toki tuleehan sitä muistakin maista, kuten esimerkiksi Saksasta, taitavia muusikoita, mutta kyllä Pohjoismaiden muusikot ovat omaa luokkaansa.

Selvähän se sitten. Mitenkäs sitten tuo keikkapuoli näin uuden albumin tiimoilta? Painhan esiintyy Suomessa sekä Ruisrockissa että Tuskassa, mutta mihinkäs muualle Tägtgren aikoo bändinsä kanssa matkustella? No, vääntöä tulevista keikoista käydään koko ajan ja tarkoitus kuulemma on soittaa vähän siellä sun täällä. Tuon tarkempaa infoa miehestä ei irronnut.

– Suomessa on muuten kivaa soittaa, etenkin kun katsoo sitä yleisöä. On kyllä niin sekalainen seurakunta, että jossain vaiheessa sitä aina miettii, että millaiset ihmiset kuuntelevat Painia, Peter intoutuu selittämään.

Niinpä, millaiset? Ankaran pohdinnan jälkeen päädymme tulokseen, että Painin musiikki sopii kaikille vauvasta vaariin, mikäli kuuntelija ei ole ennakkoluuloinen, kaavoihinsa kangistunut eikä saa mitään kummallisia assosiaatioita bändin nimen nähdessään.

– Nimi Pain tuli siitä, että kun aloin tehdä tätä dance metalia, olin juuri eronnut (avioliitosta) toisen kerran, joten elämä ei siinä vaiheessa ollut kovinkaan herkkua. Ja yleisesti ottaen paikka paikoin jokaisen elämähän on tuskaa, joten siitä sitten lyhyt, ytimekäs ja mieleenpainuva nimi tälle projektille.

Viimeiseksi oli ihan pakko kysäistä, mitä mieltä Peter on Nine Inch Nailsista, jota yleisesti otttaen pidetään nykyindrustialin kuninkaana. Tägtgren ei kuulemma juurikaan bändistä perusta eikä sillä ei ole ollut vaikutusta Painin musiikin syntyyn. Peter kuitenkin toteaa, että oletettavasti ihmiset, jotka kuuntelevat NIN:ia kuuntelevat myös Painia ja toisinpäin.

– Eikö niin?

Pakkohan se on tunnustaa, että tähän päähän uppoaa myös Nine Inch Nails. Ja ennen kuin osat pääsevät kokonaan vaihtumaan ja haastattelija joutuu haastateltavaksi, aika loppuu. Peter toivoo näkevänsä mahdollisimman paljon ihmisiä Suomen festarikeikoilla ja toivoo myös, että uusi albumi on mieluinen muillekin. Lupaan välittää hänen toiveensa eteenpäin, paiskaan tassua, kerään kamppeeni ja päästän herran menemään. Tuskassa nähdään!

Haastattelu julkaistu : 2007-04-24
Kirjoittaja : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua