Reverend Bizarre

Haastattelussa vanhan koulukunnan doom metallia soittava Reverend Bizzarre, jonka viime keväällä julkaistu debyyttilevy, In the Rectory of the Bizarre Reverend, näki 31.1 2003 uudestaan päivänvalon Low Frequency Recordsin kautta. Kysymyksiin vastaili trion kitaristi Peter Vicar (P).

-Reverend Bizarren taru alkaa 1994 Lohjan kaupungista. Minkälaiset olivat pastorin ensimmäiset vuodet?

P: Ankeutta kaikki päivät. Lohjan kaupunki ei erityisemmin tarjonnut virikkeitä, nyrkkiä oli sitten tarjolla sitäkin enemmän. Vuodatimme sitten vihamme erään koulun kellarissa näihin Reverend Bizarren ja muutaman muun yhtyeen musiikkiin. Sieltä se vieläkin kumpuaa… Sanottakoon kuitenkin paskan vastapainoksi, että Lohjan ympäristö on todella luonnonkaunista aluetta, ja harjulta avautuvat näköalat antoivat aina samanlaista mielihyvää kuin vaikkapa etunojapunnerrukset.

-Turussa, vuosituhannen lopulla alkoi sitten aktiivisempi saarnaaminen. Käsittääkseni ei sielläkään oikein ollut kysyntää old school doomille. Löytyykö Suomesta yleensäkään yleisöä tällaiselle musiikille?

P: Eipä kai, heh heh! Vakavasti puhuen varmasti löytyisi, mikäli vain ihmiset tajuaisivat koko doom metal -genren syvän yhteyden orkesteriin nimeltä Black Sabbath. Kun vuonna 2001-02 kiertelimme Minotaurin ja Spiritus Mortiksen kanssa Suomea ”Friends of Hell” -lipun alla, oli joissain paikoissa peräti 30 henkeä yleisöä, hekin varmaankin kaljan perässä paikalle eksyneinä. Toisaalta, onhan täällä Turussa itse asiassa soiteltu jollekin 130 ihmiselle myös, mutta ei tällä musalla ainakaan vielä Tavastiaa täytellä. Eikä tarvitsekaan…

-Doom–rintamalla on maailmanlaajuisestikin ollut hiljaista viime vuosina. Joitakin elpymisen merkkejä näyttäisi kuitenkin olevan ilmassa. Teidän erinomaisesti vastaanotetun levynne lisäksi, mieleen tulee Doom Shall Rise, eli Saksassa 8.2.2003 järjestetty, Euroopan ensimmäinen doom metal –festivaali. Miten koet doom metallin nykyisen tilanteen, noin kansainvälisesti ajatellen?

P: Nousua on tosiaan havaittavissa, ja Doom Shall Rise oli aivan helvetin onnistunut festari, jolle on onneksi myös jatkoa luvassa vuoden päästä! Varsinaisen vanhan liiton doom metallin arvostus on vähitellen kohoamassa, kiitos sellaisten toimijoiden (ei tässä mitenkään arvojärjestyksessä) kuin Warning, Mirror of Deception, Solstice, Revelation, Orodruin, Cold Mourning, While Heaven Wept, Minotauri, Spiritus Mortis ja osaltaan myös Reverend Bizarre. Taisi jäädä muutama kova nimi mainitsematta, mutta skene on tosiaan piristymässä!

-Teillä on varsin puristinen asenne musiikintekoon. Vaikutteet tulevat Black Sabbathin lisäksi myös Saint Vitukselta, Pentagramilta, Troublelta, Witchfinder Generalilta jne. eli musiikkityyli rajoittuu vanhaan 70-80 –luvun doomiin. Voisitko kertoa tästä perinteitä kunnioittavasta ideologiastanne? Miten se vaikuttaa sävellystyöhön?

P: Olemme tosiaankin Vanhan Liiton miehiä, emmekä halua tehdä mitään kompromisseja Reverend Bizarren kanssa. Kun sävellämme, meillä on tietyt rajat joiden sisällä aina liikumme. Jokainen soitettu nuotti on kumarrus noille mainitsemillesi suuruuksille! Meiltä ei siis ole luvassa esim. örinä- tai naislaulua, viuluja, löysiä huumejameja, nopeita autoja tai tissejä käsitteleviä lyriikoita, mistään punaviini ja mustahuulipaskasta puhumattakaan!

-Reverend Bizarre tekee myös tiukan rajanvedon old school doom metallin ja uudemman doomin välillä (esim. Skepticism, My Dying Bride). Eli teepä nyt asia kertaheitolla selväksi, mikä on näiden kahden ero? Miten määrittelet ainoan oikean doom metallin?

P: Otamme tosiaan etäisyyttä tähän ”moderniin” ja kokeilevaan death/doomiin, jota sinänsä vallan helvetin erinomainen yhtye Skepticism edustaa. Enemmän siis vihaamme noita pilvipäitä lökäpöksyjä (ks. seuraava vastaus) kuin hitaan eksperimentaalisen death metallin edustajia, jälkimmäisillä on sentään ryhtiä musiikissaan! Se mistä emme pidä monen death/doom –yhtyeen osalta on niiden taipumus älyllistää musiikkiaan, tehdä pesäeroa vanhaan kunnon heavyyn, joka siis heille edustaa jotain hölmöä ja alatyylistä. NWOBHM!!! Tiedätkös, me rakastamme vanhaa kunnon heviä, Iron Maidenia, Judas Priestia, Manilla Roadia, Venomia, etc. Ne ovat meille samalla tavalla tärkeitä juuribändejä kuin nuo 1980-luvun doomin suurnimet!

Ainoa oikea doom metalli ponnistaa siten vanhan heavy metallin traditiosta, se on hidasta, intensiivistä ja aivan helvetin raskasta musiikkia. Laulut ovat puhtaat ja voimakkaat. Sanalla sanoen kaikessa on kyse on voimasta!

-Sanotte myös olevanne ristiretkellä kaiken maailman trendikästä stonerpaskaa vastaan. Levittääkö stonerrock Sabbath-ilosanomaa vääräuskoisesti?

P: Inhoamme ja halveksimme kaikenlaista stoner-saastaa, siis näitä FuManchuja, Orange Goblineja (hyi saatana!), yms. Meistä metallisessa musiikissa ei ole kysymys laid back –riffeistä, uushippien aurinkokarkeloista tai sienihuuruisista pulputusefekteistä. Se, että jopa meidän musiikkimme on sotkettu tuohon kuraan, osoittaa että kirveellä riittää töitä vastakin! Sabbathillahan oli tuo iloinen puolensa, josta nämä retrohipit ammentavat ”inspiraatiota” hihittelysooloihinsa; me haemme musiikkiimme aivan toisenlaisia sävyjä. Ainoat yhtyeet, joita olemme arvostaneet tuossa pilviskenessä ovat Spirit Caravan (Wino on Mies!) ja Electric Wizard – kummassakin on tiettyä intensiivisyyttä ja varsinkin sähkövelhoissa myös jopa tiettyä vetoavaa hulluutta.

-Puhutaan seuraavaksi teidän ”uudesta” levystänne. Minulla oli kyllä jonkinlainen déjà vu -tunne kun sain sen käteeni, mutta tajusin oikeastaan vasta arvostelun kirjoitettuani, että tämähän on julkaistu jo aikoja sitten. Voisitko valottaa hieman tätä julkaisupolitiikkaa?

P: Heh heh! Mastevoxin alamerkki Sinister Figure pisti tuon ulos jo vuosi sitten, mutta markkinointiresurssinsa taitavat olla sellaista tasaista 20 lähetetyn promokopion tasoa. Doom metallia kuuntelevat kyllä hoksasivat levyn tulon ja jopa näkivät sen helvetinmoisen vaivan, että hankkivat lätyn jostakin rotankolosta itselleen. Nyt Low Frequency Records on lisensoinut levyn, ja sitä pitäisi olla saatavilla vähän joka Anttilasta. Hakekaapas omanne pois äkkiä!! Tulevaisuus on epävarma ja loppu aina lähellä, koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja kenen kanssa täytyy asioida. Itse tykkäämme pitää langat omissa käsissämme niin pitkälle kuin mahdollista, taiteellisella puolella vaadimme alusta lähtien täyttä kontrollia ja sen myös saimme pienen kinan jälkeen. Toistaiseksi vain talouspuoli on ollut meiltä piilossa… Ja kohta ei sekään, alamme ottaa selville asioita!

-In the Rectory of the Bizarre Reverend on aikamoinen pakkaus: 6 kappaletta kestää 74 minuuttia. Mutta mitä? Doomsower kestää ”vaivaiset” viisi ja puoli minuuttia. Mitäs tämä nyt on?

P: Pitäähän siellä olla yksi hittibiisi, heh! Alkuperäinen ajatus oli, että tuossa olisi oiva sinkkulohkaisu, meidän oma Paranoid… Olisihan se kova koulu pistää CD soimaan tuon biisin herättämin ennakko-odotuksin… Kuten sananlaskussa sanotaan : opin sauna autuas on! Raskaat löylythän nuo…

-Levy on erittäin tyylikäs esitys. Tyylipuhdas muttei plagioiva, hidas vaan ei tylsä. Se on saanut osakseen ylistystä suurissa eurooppalaisissa metallilehdissä. Lienette tyytyväisiä lopputulokseen? Vai jäikö jokin hampaankoloon?

P: Itse sytyin ihan perkeleesti kuultuani masteroidun version, eikä hehku ole himmennyt yhtään sen jälkeen… Basistilaulajamme Magister Albert sen sijaan kykenee kuuntelemaan kiekkoa vain sopivassa nousuhumalassa, olisiko jo neljä-viisi kertaa kuunnellut levyn läpi tässä vuoden mittaan… Täytyy tietysti muistaa että suurin osa levyn biiseistä on hänen lapsiaan, hän on kuunnellut niitä pitkään päässään ja kenties varsin erilaisina. Rumpalimme Earl of Void taas on tekniikkafriikki, joka kuuntelee lähinnä rumpuja. Kai sinne sitten pari iskua jäi väärin, kun ei tunnu aivan täysin tyytyväinen olevan tämä soitannollinen perfektionistimme. Kitarathan nyt paikoitellen soittavat mitä sattuu ja vireetkin hiukan perseellään, mutta keskityn kuunnellessani kokonaisfiilikseen – kyllä sieltä riemu irtoaa, vaikka alakuloisissa ja tuimissa tunnelmissa edetäänkin!

-Yhtyeellänne on metallibändiksi varsin vähälukuinen miehistö. Soitannollisesti ajatellen voisi kuvitella että näin laahaavassa musiikissa pieni kokoonpano on yksinomaan eduksi. Biisit pysyvät hitaasta tempostaan huolimatta helpommin kasassa. Miten itse koet asian? Vaatiiko tällainen musiikki paljon treenausta?

P: Itse asiassa hitaasti on todella vaikea soittaa, noin lähtökohtaisesti. Me vain satumme olemaan niin hitaita muutenkin, että tuo taitaa tulla jo aivan luonnostaan. Me emme juurikaan treenaile, varsinkaan ilman hyvää syytä. Saksassa soitimme yhteensä enemmän kuin varmaan yli vuoteen muuten! Joskus keikoilla temmot tippuvat sellaisiksi, että kuuntelijat alkavat jo suorastaan nukahdella ja pudota laahaavasta kivireestämme pientareelle. Potkimme kyllä heidät sitten hereille!

-Tekstit sisältävät raamatullista kuvastoa, mutta eivät varsinaisesti ole uskonnollisia luonteeltaan. Vai? Onko teillä jokin tietty linjaus tekstienne suhteen?

P: Alkuun viljelimme tiettyjä kristillisiä kielikuvia ärsyttääksemme bläkkäreitä ja toisaalta myös kumartaaksemme doomskenen kristillisille bändeille kuten Trouble ja Internal Void… Toisaalta kristillinen traditio edustaa meille tietynlaista kieroutuneisuutta, luonnonvastaisuutta, joka on sairaalloisuudessaan varsin kiehtovaa. Vanha Testamentti on edelleen suuri innoittajamme, lieneekö toista yhtä veristä kirjaa täynnä Tuomion sanaa?

Tekstiemme peruslinjaus on siinä, että niiden täytyy sopia tähän vaalimaamme traditioon: noituutta, okkultismia, hautuumaita, Lovecraftia, pohjolaa, kylmyyttä, julmuutta, sisua, voimaa…

-Albumin viimeinen kappale, Cirith Ungol, taas viittaa Tolkieniin. Mutta sen niminen orkesterikin on ollut olemassa. Onko tämä 20-minuuttinen mammuttikappale jonkin sortin kunnianosoitus?

P: We live in a Doooooomed planet!!! Kyllähän se nimenomaan on kunnianosoitus kyseiselle yhtyeelle, vaikka teksti onkin Tolkienin sormuseepokseen pohjautuva.

-Olitte pienehköllä Saksan kiertueella. Tämä oli käsittääkseni ensimmäinen kerta kun Reverend Bizarre saarnasi ulkomailla. Minkälainen oli vastaanotto?

P: Teutonia oli hedelmällistä maaperää, kuten arvata saattaakin! Vedimme varsin paskan ja ongelmatäytteisen keikan itse Doom Shall Rise –festareilla, mutta jengi tuntui silti tykkäävän. Onneksi moni tuli katsomaan myös kiertueen muita keikkoja Ellwangeniin, Idar-Obersteiniin, Dresdeniin, Jenaan, Gentiin (Belgia) ja Hannoveriin. Kiersimme siis jenkkiläisen doomlegenda Revelationin ja saksalaisen Mirror of Deceptionin kanssa. Varsinkin Jenassa ja Hannoverissa tuli vedettyä tähänastisista parhaat keikat, oikein perkeleelliset messut! Tuon Hannoverin jälkeen muuten piti olla vielä yksi keikka Recklinghausenissa, Ruhrin alueella, mutta rumpalimme horjunut terveys romahti lopullisesti ennen sitä – Suomessa hän viettikin sitten muutaman päivän sairaalassa, kun piti saada keuhkokuume kuriin. Kiertueesta on muuten aivan helvetin omituinen kuvapotpuri MoD:n kotisivuilla. Käykää toki ihmettelemässä! Noissa kuvissa keikat saavat kosolti unenomaisia, okkulttisia sävyjä! Hail ABRAXAS!!!

-Lopuksi haluaisin pyytää sinua listaamaan Top 5 doom metal levyä. Sinä varmaan tiedät mistä kannattaa aloittaa, jos on kiinnostunut vanhasta, kunnon doomista.

P: No hitto, nyt pistitkin vaikean palan… Maailmassa on jonkin verran todella loistavia Doom Metal –levyjä, mutta pistän tähän nyt sellaisia joista on hyvä aloittaa keräilyharrastus. Ottakaa yhteyksiä, jos haluatte lisää vinkkejä, täältä pesee! Mainittakoon että pistän pari tuplajulkaisua, ihan vain sen takia että tulee enemmän loistavaa tavaraa:

Saint Vitus: Die Healing Pentagram: Relentless/Day of Reckoning Trouble: Psalm 9/The Skull Witchfinder General: Friends of Hell The Obsessed: The Church Within

Niin, ne yhteystiedot… s-postimme on reverendbizarre@hotmail.com.

Liittykää seurakuntaan ja kuunnelkaa Tuomiotamme – Ukon voimaa kaikille!

Thanks! Tässähän tämä olikin. Kaikki itseään kunnioittavat doomin ystävät: käykää nyt ihmeessä hakemassa In the Rectory of the Bizarre Reverend kaupoista. Ette takuulla pety. Arvio siitä löytyy muuten täältä.

Haastattelu julkaistu : 2003-02-25
Kirjoittaja : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua