Day Eleven – Älä hätäile

Tamperelainen Day Eleven on juuri saanut pihalle kakkosalbuminsa, joka seikkailee hienossa alternativea kaiuttelevassa maailmassa unohtamatta kuitenkaan rokin syvintä olemusta. Noisessakin täydet pinnat saanut Sleepwalkers on albumi, jolla yhtye tekee pesäeron tällä hetkellä kovin pinnalla olevaan glam-gothic-huttuun, ja hyvä niin. En kuitenkaan lätise tässä sen enempää, vaan antaa yhtyeen jäsenten paasata enemmän. Haastattelussa kokoonpano oli alla edustetun mukainen.

Mitä haluatte viestittää sekä musiikillanne että yhtyeenne nimellä?

Matti: “Älä hätäile” tulee päälimmäisenä mieleen, jos musiikista puhutaan. Bändin nimeen liittyvät assosiaatiot pyörii akselilla aamupaska – hätäile – ei kiinnosta.

Janne: Uudella levyllä lauletaan aika paljon elämän käännekohdista ja ennen kaikkea paskoista hetkistä selviytymisestä. “Älä hätäile”, siis. Bändin nimen tarina kiinnostaa näköjään aina kaikkia, mutta ei me mitään täydellistä kusetusta sen suhteen olla vielä jaksettu keksiä. Nimettiin itsemme kahdella sanalla, jotka sopi mukavasti suuhun ja näytti paprulla hyvältä. Onhan tässä toki vuosien varrella tullut kelattua sellasia merkityksiä, kuten että biisimme pyörivät useasti ns. yhdennentoista hetken tematiikan ympärillä – seize the day, nyt tai ei koskaan ja muista herätä joka päivä – eli siinä mielessä nimemme ei ainakaan oo ristiriidassa ulosantimme kanssa. Mutta kaikki assosiaatiot tähän liittyen syntyy kyllä sivutuotteena.

Day Eleven, tummasävyistä ja monipuolista alternativea – mikä tekee yhtyeestä tummasävyisen, ja mikä ennen kaikkea monipuolisen?

Matti: Tummasävyistä musiikistamme tekee luultavasti runsas mollisointujen käyttö ja päärynäsiiderin makuisten modulaatioiden potkiminen hevon vittuhun nostattavine tuntemuksineen. Levystä olisi voinut tulla vieläkin tummasävyisempi, jos olisimme muuttaneet pohjasävelen C-mollista D-molliin, sävellajeista surullisimpaan.

Monipuolisuus on välttämätön seuraus joka jäbän henkilökohtaisten mieltymysten hallitsemattomasta törmäilystä toisten kanssa. Yhtään kappaletta ei ole syntynyt mentaliteetilla “hei, tähän sopis semmone HIM-c-osa”. Kyseisen sävellystyylin aiheuttama itseruoskinta voisi aiheuttaa vakaviakin vammoja eräissä yhtyeemme jäsenissä.

Janne: Monipuolisuus on suoraa seurausta sille, että meillä on useita biisinikkareita, helvetisti erilaisia vaikutteita sekä tärkeimpänä semmonen tekijä, että me ei todellakaan olla sovittu ennakkoon, että millaseen karsinaan tän meidän musiikin pitäisi mahtua. Eli siinä mielessä meidän seuraava levy saattaa olla vaikka kuinka päärynäsiiderin makunen, jos sattuu olemaan sellanen fiilis. Epäilen tosin vahvasti. Vaihdetaan sit vähän biografian tekstejä, mutta tuskin se monipuolisuus sieltä mihinkään häviää.

Toinen albuminne on juuri tullut ulos, mitkä ovat odotukset ja fiilikset, ja miten ne eroavat vastaavasta tilanteesta debyytin suhteen?

Janne: Itelläni on ainakin suht’ rauhallinen olo, tavallaan tällä kertaa tietää itsekin, miltä se levy kuulostaa, ja biisit tuntuu edelleen hyviltä vaikka nuo meille ovatkin jo vähintään puoli vuotta vanhoja.

Kimmo: Tällä hetkellä on kyllä hyvä fiilis, levy kuulostaa edelleen helvetin hyvältä, mikä kertoo siitä että tavoite on saavutettu; ollaan bändinä saatu itestämme tälle albumille ulos kaikki mahdollinen ja ehkä vielä vähän päällekin. Tän levyn kanssa on hyvä ja helppo elää, oli yks parhaita hetkiä pitkään aikaan viime viikolla kun kuuntelin valmiin albumin bookletti kourassa läpi. Debyytti oli kaikin puolin kovin erilainen kokemus… kyllä miulla rupee aina valumaan paskaa housuun kun albumin julkaisu lähestyy, mutta tällä kertaa se jännitys on helvetin paljon positiivisempaa, tää koko toisen levyn projekti on tähän asti menny kuitenkin about niin mallikkaasti kuin haluttiinkin.

Miten näkisit kuulijan suhtautuvan edellisen kysymyksen tilanteessa?

Janne: Debyyttihän tuli silloin kaks vuotta sitten ihan puskista, eli vaikee kuvitella, että kenelläkään ulkopuolisella mitään odotuksia sen suhteen oli. Luulen, että tää albumi yllättää ekaa levyä diggailleet positiivisesti. Ehkä vois kuvitella, että joku jää kaipaamaan sitä unenomaista rauhallisuutta joka ekalla levyllä tavallaan vallitsi. Mutta fakta on, että tällä uudella levyllä esiintyy Day Eleven, joka uskaltaa esittää asiansa suoraan, ja joka ei ole enää kuulijalle etäinen. Joten luulis, että tää avautuu helvetisti helpommin ja koskettaa syvemmältä.

Mitkä olivat ne suurimmat erot noiden kahden albumin tekemisen välillä ja taas toisaalta, minkälaiset ne ovat itse materiaalin suhteen?

Kimmo: Tän uuden levyn kaikki biisit on vedetty treeniksellä koko bändin kanssa kuosiin, kaikki on soitettu livenä läpi ennen studiota. En sano, että se on parempi tai ainoa oikea metodi. Esim. ekan levyn nimikkoraita on tehty luuppipohjalta kasailemalla ja tietokoneen kanssa säveltäen, ja se on edelleen hiton hyvänkuulonen biisi. Nyt vaan tehtiin näin, mentiin viidestään kämpälle ja mesottiin. Biisit valittiin sen mukaan kuinka hyvältä niitä tuntuu soittaa, se rajas levyn loppupeleissä aika helposti.

Luca: Levyjen teko erosi siten, että eka levy nauhoitettiin keskenämme. Mie soittelin rumpuja silloin, kun studioon pääsin. Ekan levyn teossa meni vuosi, mikä on ihan vitun liian pitkä aika. Uutta levyä tehtiin nopeammalla sykkeellä, ja mukaan tuli ulkopuolisia ihmisiä, Jens Bogren ja Miitri Aaltonen. Ja yllätys: toka levylle oltiin treenattu enemmän. Uusi levy on yksinkertaisempaa, enemmän kaasu pohjassa menoa ja selkeästi enemmän bändin levy. Ekalla levyllä asioita hiottiin lähes loputtomiin. Keskenämme kun tehtiin, niin kukaan ei tajunnut sanoa et tää on tässä, hiton hyvä, mennään seuraavaan biisiin.

Uudella albumilla on punk-henkisyys melko vahvasti läsnä, varsinkin avausraidalla, kuinka se on tullut mukaan kuvioihin? Jostain nuoruudesta kenties?

Luca: Jokainen meistä tykkää punkista. Sleepwalkersille sitä tuli enemmän, koska tehtiin asiat juuri niin kuin halutaan eikä jääty pähkäilemään liikoja.

Kimmo: No mie en ainakaan pidä yhtään esim. skedepunkista, hyi perse… nää hevimmät/punkimmat biisit lähti ihan vaan kämpällä jamittelusta. Meille sattui tän albumin biisintekovaiheen alussa sellanen hyvä jakso, että oltiin ihan liekeissä treeniksellä ja vaan jamiteltiin biisejä kasaan. Muistan kun vedettiin Dissonancea ekoja kertoja, niin kaikkia nauratti vaan, se oli jotenkin totaalisen vapauttavaa, koska se on niin urpoa ja simppeliä toimitusta. Miitrikin tais sanoa, että ihan hyvän biisin ootte noin urposta rihvistä vääntäny, hhaha.

Janne: Mitä kovempi möykkä, sitä parempi boogie. Mie olin tainnu vähän tota Superjoint Ritualia sekä jotain vanhaa Biohazardia luukuttaa ennenku Dissonancen Fadingin duunasin. Meikästä tuntuu, että ekan levyn aikoihin tommonen luukutus ei ois ihan soittotaidonkaan puolesta taittunut, mutta kun kämpällä tajuttiin, et kyllähän rumpalilta moinen komppi lähtee, ni homma oli sit siinä. Mehän innostuttiin sit tekemään muutama muukin vastaavankuulonen ralli, mutta tajuttiin, että paskaaks tässä yrittämään ku ei niistä Dissonancea parempia tullu. Tää on yks iso tekijä meidän touhuissa, eli koitetaan tyytyä kirjoittamaan sama biisi ainoastaan yhden kerran, mut sitäkin paremmin. Jos treeniksellä alkaa biisien sovitukset liipata liian läheltä toisiaan, ni kyllä meitä alkaa nopeesti kyllästyttää ja tulee kaikilla kiire kotiin.

Matti: Sex Pistols, tack.

Oliko singlen raitojen Dissonance Fading ja Whenever You Say You Love Me valinta yksinkertaista? Miksi juuri nuo kappaleet?

Kimmo: Noi raidat edustaa ehkä tietynlaisia ääripäitä albumilta. Whenever oli sinkku varmaankin, koska se on lyhyt ja simppeli ja kertsiä ei tartte sieltä hiki päässä etsiä. Sellasta se vaan on, yksinkertaisin biisi valkataan usein sinkuksi.

Luca: Oli yksinkertaista. Dissonancen valinta oli helppo, koska aateltiin, et annetaan samantien turpaan kaikille. Wheneveristä tuli niin hyvä, et se oli pakko saada heti ulos.

Janne: Dissonancehan oli eka biisi, joka tältä levyltä tuotiin esiin MySpacessa jo joulukuussa. Se oli helppo valinta, koska haluttiin todistaa heti, että bändi on muuttunu ja menny eteenpäin. Whenever on valittu levy-yhtiön puolesta radiosinkuksi sen takia, että se on sen muotonen biisi, että se reidiouhun sopii, simple as that. Ei noi sinkkuvalinnat sinänsä meitä hetkauta, me pyritään vaan tekemään albumi täyteen niin hyviä biisejä kuin mahdollista. Joku ulkopuolinen on parempi päättämään, että millä yksittäisillä valinnoilla tätä koko touhua on paras esitellä.

Monia kiinnostaa lyriikoiden tarkoitusperät ja omakohtaisuusaste, kuinka ne kulkevat teillä?

Matti: Levyllä on kolmen eri ihmisen sanoituksia joten OKA vaihtelee kai hieman. Omat läppäni levyllä on äärimmäisen omakohtaista. Sanoitusten selitteleminen on aika absurdia touhua. Jos kappaleessa ollessaan merkitysten selittäminen vaatii aikaa 3-5 minuuttia ja äänen aiheuttaman tunteen, joka on kuitenkin se suurin osa sanoitusta, niin miksi edes ryhtyä selittelemään?

Janne: Arkisesta paskasta selviytymistä, heikkouksia, oman kondiksen tajuamista, tapojen orjuutta jne. Itse itsellemme kirjoitetaan, tärkeitä keloja, joita päässä pyörii. Positiivinen ja optimistinen pohjavire me ollaan kyllä pystytty säilyttämään, mistä oon aika iloinen – ei oo sitä pelkkää saatanan whinetystä vaan myös uskoa siihen, että asiansa voi järjestää kuntoon. Vastauksia meillä ei ole, mutta mielestäni helvetin positiivinen sanoma, joka kehottaa heräämään todellisuuteen ja ajattelemaan omilla aivoillaan.

Uuden albumin teossa on mukana ollut niin ruotsalainen Jens Bogren kuin Miitri Aaltonenkin. Mistäs moinen?

Kimmo: Ekan albumin jälkeen oli selvää, että jos tää bändi tekee toisen levyn, niin ei ainakaan ilman tuottajaa enää. Jens ja Miitri oli molemmat sellasia mielenkiintoisia jätkiä, ja sitten päädyttiin tällaiseen ratkaisuun, että tehdään molempien kanssa. Oishan siinä voinu vaikka nähdä katastrofin ainekset ilmassa, kun hommaa tehtiin näin eri tuottajien kanssa, mutta helvetin hyvin se toimi. Molemmilta äijiltä oppi paljon asioita ja hommat pysyi tuoreena, kun ympäristö ja meininki vaihtui välillä.

Ensimmäinen keikkanne oli aikanaan käsittääkseni Jee Jee -baarissa Tampereella. Mitkä ovat muistot tuolta ajalta?

Kimmo: Tällä nimellä tais olla eka keikka JeeJeessä, joo. Se oli sellaista bändin rakentelun aikaa, Olli ei ollu vielä palannu harharetkiltään takas jne. Hauskaahan sillon oli, oltiin kai just lämmittelee diiliä GBfamin kanssa, joten oli odottavainen tunnelma. Keikkaraportoinnin taso on noista ajoista kyllä hitusen kehittynyt, joo.

Olli: Mie muuten featuroin Misfitsin Attitude-biisin tolla keikalla hirveessä kännissä.

Luca: Miun muistaakseni eka keikka oli Lappeenrannan Monarilla -96 tai -97, en muista. Alkuajan keikkojen muistot on lähinnä siinä, et oli ihan tohkeissaan, kun pääsi soittamaan. Mikä parasta ni edelleen se pikkupojan virne löytyy, kun lähdetään keikoille.

Keikoillanne on kavereina ollut melko monipuolinen kattaus. On Velcraa, Poets of the Fallia ja Nicolea. Missä joukossa viihdytte parhaiten? Kenties hieman raskaammassa vai lauhkeammassa?

Janne: Jos ihan yleisöjä ajatellaan, ni meille käy kyllä ihan mikä tahansa, kyllä meidän musalla pitäis tavoittaa porukkaa laidasta laitaan ja niin me halutaankin. Itteäni ainakin ihmetyttää vitusti joittenkin ihmisten rajanvedot tyyliin “miten rokkibändi voi lämpätä metallibändiä!” Siis niinku mitä, mieluummin mie ainakin katon bändi-illoissa monipuolisempia kattauksia. Ja vaikka Jose Gonzalezia ja Slayeria samana iltana. Sitä paitsi meikät soittaa paljon raskaampaa raporttia, kuin monet viralliset “metallibändit”.

Kimmo: Yleensä ottaen kaikkien kanssa on ollu kivaa, muusikot on hyviä ihmisiä, kun sille päälle sattuu. Velcra on hyvä koska ollaan faneja. Nicole veti viinaa vissii enemmän ku myö, tosin ekan kerran rupesin miettimään uudelleen tätä selvin päin esiintymistä, kun oltiin The Crashin kanssa keikalla ja kattelin miten ne imi Jekkua ennen keikkaa. Meille käy ihan kaikki seura paitsi virkamiehet.

Luca: Ehkäpä raskaammassa. Raskaammalla bändillä on kai raskaammat huvit. Velcran kanssa tietty oli hiton kivaa kun ite kuuntelen aika paljon niiden musaa, joten niitten keikkoja jaksoi hyvin katsella. Nicolen tyypit otti aika hyvin tuota viinaa, joten sen puoleen se sopi meille hyvin.

Matti: Velcran kera oli erityisen rattoisaa. Hieno bändi, jolla erityisen hyvä maku leivonnaisten ja viihteen suhteen. Bloodpitin kanssa on ollu hauskaa keikkailla, mukavia hemmoja kun ovat, mut nekin taitaa kohta alkaa vierastaa meitä, ku myö ollaan niin saatanan sekasin koko ajan.

Miltäs kesä näyttää keikkojen osalta?

Kimmo: No ei se tällä haavaa timanttiselta näytä. Ilosaareen ja Provinssiin vaan terkkuja, että ottakaas nyt meidät sinne, paskamaista kärvistellä pois lavalta kun on omasta mielestään tehnyt hyvän levyn ja kaikkee.

Janne: Kesä näyttää siltä, että ootellaan koko ajan varmistuksia mihin suunnataan. Eli seuratkaa ilmoittelua, kyl sieltä vielä keikkoja ilmaantuu.

Mikä on se voima, joka saa ajattelemaan musiikkia joka ikinen päivä? Vai pystyttekö olemaan yhden päivän ajattelematta kyseistä asiaa?

Luca: Se taitaa tulla tuolta “syrämmestä”. Ystävyys bändin jätkien kanssa. Joskus on tainnut olla päivä, kun ei ole ajatellut musaa. Mutta se on tuntunut paskalle. Miulla kädet syyhyää jo aamusta, pitelen kapuloita kädessä, pyörittelen niitä ja paukutan ilmarumpuja. Mikään ei ole niin hienoa, kun mennä kämpälle parhaiden kavereiden kanssa ja soittaa. Arkiset asiat unohtuu ja pääsee oravanpyörästä hetkeksi irti.

Olli: Kyl miul on päiviä, et en kelaa paskaakaan musiikkia, välillä voi mennä viikkokin himassa, et levy tai radio ei soi sekuntiakaan. Sama koskee telkkaria. Ei sitä aina jaksa, välillä pitää ottaa etäisyyttä ja kelailla ihan muita asioita ja lukea vaikka hyvää kirjaa ja leipoa vaikka sipulipiirakka.

Matti: Musiikki on se voima. Välillä tuntuu, että päässä on joku vitun radio, joka vaihtaa satunnaisesti kanavaa. Kerran en ajatellut musiikkia. Joku laittoi huumetta lasiini ja luultavasti olin hetken psykoosissa.

Eduskuntavaalit ovat nyt sitten ohi, äänestikö Day Eleven?

Olli: Kristillisiä totta kai, jos mormoonit ois puolue, niin sitten niitä.

Janne: Hymiö.

Haastattelu julkaistu : 2007-03-27
Kirjoittaja : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua