Kaihoro – Maailmanlopun kalastajat

Kotkan Karhulasta, Kymijoen kuraisilta rannoilta on viime vuosina noussut toinen toistaan ankarampia bändejä. Yksi kokoonpano soittaa vahvasti 70-lukuhenkistä raskasta musiikkia ja pitää sisällään isoja, raavaita, leveäharteisia ja periksiantamattomia miehiä. Ryhmä kantaa nimeä Kaihoro ja heidän toinen taidonnäytteensä on saanut tittelikseen Boulder. Sain houkuteltua koko yhtyeen henkilöstön vastaamaan tekosistaan vokalisti Markku Pihlajaa lukuunottamatta. Äänessä ovat siis Kalke Kukkonen – rummut, Pasi Hakuli – basso, Saku Hakuli – kitara ja Harri Pikka – kitara.

Kaihoron perusti alkujaan kaksi miestä bändistä Total Devastation. Kumpikaan ei kuitenkaan itse lähtenyt soittamaan Kaihoroon. Siis jätkät halusivat jonkun soittavan laadukasta stoneria ja kokosivat muusikot soittamaan sitä. Oliko se näin helppoa?

Saku: Kyllä. Pojat vaan iltariennoissa mietti, että pitäisi olla joku stoner-bändi, mutta ei vaan itse jaksaisi tehdä mitään. Vois vaan diggailla. Sitten ne valitsivat vain kylän kauneimmat pelimannit, heh! Idea otti tuulta alleen.

Uusi levy Boulder näkee päivän valon näillä hetkillä. Mikä on fiilis bändin kesken levystä ja oliko sen synnyttäminen tuskainen projekti?

Saku: Tyytyväisiä ollaan. Aika helpostihan toi loppujen lopuksi tuli. Levyn teko oli yhtä vaivatonta kuin Kaihorolla kaikki tekeminen. Kun biisit oli valmiit, niin parit treenit vain ja narulle.

Kalke: Osa kappaleista tuli tosi helposti ja osa taas ei. Mutta kun oli hyvät sävellykset ja niistä hyvät demot tehtynä, niin kyllä kelpasi sovittaa. Voisi sanoa, että Kaihoro todellakin sovittaa kappaleensa kunnolla. Se voi olla monelle yllätys, kuinka paljon me tehdään työtä biisien eteen. Kaikki tehdään itse alusta loppuun turhia stressaamatta.

Miten luonnehtisit itse Boulderin kappaleita?

Kalke: Hyviä biisejä, joihin on onnistuttu tuomaan erilaisia elementtejä kokonaissoundin siitä kärsimättä. Onneksi bändin oma soundi on vuosien saatossa hioutunut vahvasti tunnistettavaksi. Se antaa vapauden tehdä tällaista. Yhdistetään raskasta, groovea ja joskus aika progeakin kamaa nykyään unohtamatta hyviä melodioita.

Onko Kaihoron tarkoitus olla nimenomaan stoner-bändi vai saako se ottaa mukaan muitakin tyylejä? Oletteko rajoittuneita stoneriin vai onko Kaihorolla vapaus tehdä mitä huvittaa?

Pasi: Ei stoner rock ole meille itseisarvo. Tarkoitus on vain tehdä raskasta, groovaavaa musaa perinteitä kunnioittaen. “Kunnioitus” on myös aika vahva sana.

Kalke: Kuten jo sanoin, katson että se on meidän bändin rikkaus saada yhdistellä kaikkea ja soitella aika vapautuneesti. Mielestäni se myös kuuluu lopputuloksessa. Jos meitä haluaa kutsua stoneriksi, se on ihan ok, vaikka onhan tällaisia bändejä, jotka ovat ottaneet vaikutteita Black Sabbathilta aina ollut. Harva on kutsunut esimerkiksi Soundgardenia stoner-bändiksi, vaikka se veti aikoinaan hyvin samanlaista kamaa kuin moni “stoner-bändi”. Mutta johonkin on lokeroitava, jotta ihmiset löytäisivät bändin.

Albumilla on joissakin arvosteluissa sanottu olevan enemmän heavyä ja hard rockia kuin debyytillä.

Saku: Ei me nyt varmaan ihan hard rockia olla haettu, mutta raskainta tavaraa tämä on, mitä me ollaan tehty, niin tuotannollisesti kuin biisillisestikin.

Kalke: Haettiin kyllä levylle sellaista 70-luvun soundia, mutta ei kai Kaihoro koskaan mikään Kyuss-kopio ole ollutkaan, vaan on sekoiteltu eri elementtejä ennakkoluulottomasti keskenään. Pihlajan laulu tätä kuitenkin vie eniten sinne menneisyyteen. Jos siellä olisi jotain örinää, niin meitä verrattaisiin varmaan johonkin ihan muuhun eikä kukaan puhuisi 70-luvusta yhtään mitään.

Mitkä ovat Boulderin vahvuudet verrattuna vuonna 2004 julkaistuun Mainheadskull-debyyttiin ja ylipäätään koko stoner-genreen?

Saku: Boulderilla on mielestämme paremmat kappaleet ainakin. Soundimaailmakin on onnistuneempi aikaisempaan verrattuna. Boulder on enemmän ajatuksella tehty kokonaisuus kuin edeltäjänsä – paikoitellen kuitenkin aika sekavilla ajatuksilla.

Pasi: Tuotanto on monipuolisempaa ja vivahteita on enemmän. Levy on kestänyt omassa kuuntelussakin, mikä on positiivista, äänityksistä kun on nyt jo vuosi. Valmis rieska on ollut pureskeltavamme jo muutamia kuukausia. Tarkempaa swot-analyysiä stoner rock -kenttää ja genresegmenttejä mielessä pitäen emme ole Boulderista tehneet.

Boulderin tekstit viittaavat pienen ihmisen nöyrtymiseen luonnonvoimien edessä. Levyllä on yhtenäinen tuomiopäivän teema. Kerrotko biisien sanoituksista tarkemmin?

Harri: Mainitsemiesi aiheiden mukainen löyhä teema albumilta on löydettävissä, mutta aiheet rönsyilevät myös muihin hieman kevyempiin suuntiin, kuten rokkiremuamisreissuihin ja kulinaristisiin aiheisiin (mm. Flesh Barber). Avausraita Built on Stone on toisaalta tarina muutoksista niin maisemassa kuin maapallolla ylipäänsä: lapsuuden maisemista purettu kioski on edustanut kohtaamispaikkaa, ollut ikään kuin aina paikallaan, edustanut turvallisuutta ja pysyvyyttä. Kun kioski puretaan maan tasalle, paljastuu sen raunioista suuri kivi, joka on ollut paikallaan paljon kauemmin. Boulder-nimikkobiisissä pysähdytään katsomaan ajankulkua, katsotaan hiukan taaksepäin ja otetaan tulevaisuus vastaan valoisammin, vaikka mullistusten merkit ovat havaittavissa haukien noustessa kutemaan joulukuussa. Järkäle käydään viskaamassa jokeen. Aika ja luonto siis yhdistyvät biisien sanoituksissa useaan otteeseen. Years of Christ -biisissä mennään metsään ja kumarrutaan puron ylle, I Got the Beast in My Blood -kappaleessa sukelletaan ihmisen aivoituksiin, lähinnä miespuolisten metsästäjien.

Edellinen levy nauhoitettiin livenä sisään päivässä. Mites tällä uudella, eli millainen sessio tällä kertaa?

Saku: Ei nytkään studiossa kauan “asuttu”, vain pari päivää. Tavallaan tällä kertaa soitettiin puoliksi livenä. Rummut ensin nauhalle, minkä jälkeen kitarat ja basso soitettiin yhtä aikaa samassa huoneessa rumpujen jyristessä kuulokkeista. Lisäosuudet, kuten akustiset kitarat, laulu, soolot ja muut efektit ympättiin jälkeenpäin.

Kalke: Aika samalla tavalla tälle levylle lähdettiin valmistamaan materiaalia. Hakulit ja Harri demottivat kukin tahollansa biisejä, joita sitten lähdettiin treeneissä työstämään vielä kuitenkin ilman lauluja. Niistä valmistettiin ns. treenidemot, joihin Markku ja Harri kirjoittivat sanoitukset. Noin puolissa kappaleissa oli laulut sovitettuna, kun menimme studioon ja loput muodostuivat sessioiden aikana. Tähän asti mentiin aika samoissa merkeissä edellisen levyn kanssa. Erot tulivatkin äänityksissä, kun edellisen vedimme purkkiin livenä kuudessa tunnissa, nyt käytimme yhden pitkän viikonlopun. Halusimme myös lisätä mukaan akustisia kitaroita, percussioita ja hammondia, koskettimia käsitteli Mikko Reinamo. Tavoitteena oli saada naitettua Entombed-soundi 70-luvun hard rock -meininkiin, ja tuntuu että tässä onnistuttiin aika hyvin.

Minkälaista musiikkia tulee itse kuunneltua ja mitkä ovat ne suurimmat inspiraation lähteet tehdessä kappaleita Kaihorolle?

Pasi: Musiikkia yleensä tulee kuunneltua laidasta laitaan, mutta Kaihoro hakee muusat varmaan noista 70-luvun jättiläisistä. Deep Purple, Led Zeppelin ja Black Sabbath ovat kai ilmeisimmät, mutta sitten on myös vähä koukeroisempaa kuten Jethro Tull, Atomic Rooster ja Rush, jotka ovat itselleni läheisempiä, uudempana Big Elf ja Fu Manchu. Yhteisiä lemppareita taitaa olla Entombed. Kalke ja Harri vannovat Xysman nimeen.

Porukka soittelee myös muissa bändeissä, ainakin Total Devastationissa, Manitoussa ja Omnium Gatherumissa. Onko Kaihoro enemmänkin terapiaprojektiluontoinen kokoonpano?

Pasi: En näkisi asiaa aivan tuolla tavoin, vaikka terapeuttista vaikutusta on turha kieltää. Kun tehdään Kaihoroa, tehdään se tosissaan. Kaihoro-ilmapiiriin ei vain kuulu kiire ja muu “turha” meuhkaaminen.

Harri: Kyllä Kaihoro on jäsenten panostukseltaan ja kaikelta muulta toiminnaltaankin ihan täysipainoinen bändi, vaikkakin vähän vähemmälle julkisuudelle ehkä jäänyt kuin muut alueen bändit. Toivottavasti uusi levy löytää kuulijansa, kaikki Noise.fi-lukijat, beware.

Stoner rock ei ole Suomessa mitenkään äärettömän kovasti soitettua tai fanitettuakaan musiikkia. Mites oma kiinnostuksenne moista kohtaan heräsi?

Harri: Ville Salonen soitteli joskus Suuliskassa Kyussia ja muuta vastaavaa kamaa. Black Sabbathia oli tullut kuunneltua jo ennen tätä, mutta ei ollut tuolloin reilu kymmenen vuotta sitten mitään käsitystä, että tällaistakin kamaa tehdään. Queens of the Stone Agen debyytti iski myös lujaa. Myöhemmin kaikenlaista sludge-, stoner-, doom-kamaa on tullut kuunneltua Black Sabbathin ja muiden konkareiden kulkiessa messissä.

Saku: Ozzyn kautta Black Sabbath. Siten se löytyi.

Kalke: Minä taas olen aina tykännyt rokista ja sitten joskus 90-luvulla löysin bändin nimeltä Monster Magnet ja sen jälkeen siltä tieltä ei ole ollut paluuta.

Millainen kuulija- ja kannatuskunta Kaihorolla on?

Kalke: Kaihoroa kuuntelee kaikki hyvän musiikin ystävät ympäri maan. Kuulijakunta ei ole järin suuri, mutta sitäkin “coolimpi” ja se kasvaa koko ajan. Ei vaiskaan! On olemassa ihmisiä, joiden mielestä me ollaan Suomen paras rockyhtye ja se tuntuu hämmentävältä. Muutama vakinaama keikoilla aina näkyy, kiitos heille kannatuksesta!

Harri: Kotkan nuorisotalolla oli muun muassa yksi Cathedral-paitainen nuori tyyppi moshaamassa Misfits– ja Down-paitaisten nuorten miesten joukossa. Myös tyttöihmisiä on usein nähty keikoilla moshailemassa. Tästä voi päätellä jotain, en tiedä mitä.

Kaihoron keikat ovat olleet pääasiassa Karhulan tai Kotkan seudulla, mutta nyt keikkakalenterissa on Helsinkiä ja muutakin.

Harri: Muutama keikka saatiin julkaisun aikoihin järkättyä Kotka-Kouvola-Helsinki -akselille. Tavastialla lämpätään ruotsalaista Nine-bändiä yhdessä Aprilin kanssa 21. maaliskuuta. Lisää keikkoja haalitaan, tarjoukset ovat tervetulleita!

Bändin nettisivuilla on ladattavissa nyt myös varsin edustava uunituore video uuden levyn biisistä Years Of Christ. Kerrotko videon teosta ja sen juonesta?

Harri: Suunnittelimme videota aluksi aivan toiseen kappaleeseen, mutta päädyimme kuitenkin tähän Years of Christ -biisiin. Suunnittelimme yhdessä bändin kesken juonta, jonka minä ja videon kuvaaja ja leikkaaja Jussi Rautaniemi kokosimme yhteen. Animaatio-osuuksista videossa vastaa Tepa Lahtinen, joka teki mahtavaa kamaa löyhien käsikirjoitustemme perusteella. Kuvaukset suoritettiin tammikuun kolmantena päivänä Kouvolassa, jonka jälkeen Tepa hoiteli animaatio-osuudet tahollaan valmiiksi. Tämän jälkeen Rautaniemi kasasin paketin valmiiksi. Video seurailee biisin sanoituksia, jossa ihminen ikään kuin lähestyy luontoa enemmän. Nykypäivän ihminen kun tuntuu hieman erkaantuneen varsinkin hektisissä kaupungeissa asuessaan.

Millainen tarina levyn hienon kannen takana on? Sehän vilahtelee myös tuossa videossa.

Kalke: Laulusolisti Pihlaja sai idean kalasta, kun meillä on ollut muun muassa kappaleissamme King of Sunila, Baltic Herring Net ja River of Doom tuota kalastusteemaa ennenkin. Nyt kun piti saada vähän tuomiopäivänmeininkiä, niin yhdistettiin nämä kaksi teemaa, ja tästä syntyi idea maailmanlopun mutaatiokalasta, joka asuu saastuneessa Kymijoessa. Kannen on piirtänyt Satu Sääksmäki. Se on aivan loistavaa työtä.

Kiitän. Onko lisättävää?

Pojat yhteen ääneen: Kiitos haastiksesta! Keikkatarjouksia otetaan vastaan Kaihoro-managementissa.

Haastattelu julkaistu : 2007-03-22
Kirjoittaja : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua