Farmakon – Aina ei kaikki mene niin

Tässäpä yhtye, jonka metalli-ilmaisuun mahtuu kymmenen kottikärryllistä rytminvaihdoksia, progekikkailua, jazz-häiriöintiä sekä ihan sitä metallia itseään, sulassa epäsovussa keskenään. Tästä bändistä ei selviä laskemalla neljään. Yksi yhtyeen virtuooseista, vokalisti-basisti Marko selvittää missä mennään ja missä taas ei. Haastakaa itsenne, musiikin kuulijat!

Kerro hieman levynne syntyvaiheista.

– Sikäli kun enää niistä mitään muistaa…Kun levy on äänitetty jo kaksi vuotta sitten ja syntyprosessi oli noin kaksi vuotta sitä edeltävää aikaa, niin taitaa olla kusirännissä suurin osa niistä muistoista jo. No, Robin syntyi ainakin omasta näkökulmastani ikään kuin itsestään, pelkän stressaamisen voimalla. Yhtenä päivänä sitä vain huomasi istuvansa studiossa soittamassa bassoja kappaleisiin, joita ei oltu ikinä reenattu ja joista mm. useamman biisin rumpuraidat olivat ilmeisesti putkahtaneet maailmaan vasta jokusia päiviä sitten täydestä nollasta. Matti kertoi improvisoineensa suurimman osan studiossa, mikä on kyllä jotenkin aivan helvetin kova juttu, kun ottaa huomioon hänen senaikaisen rumpalitaustansa. Mieshän alkoi extremerumpaloinnin käytännössä samaan aikaan kun liittyi Farmakoniin.

– Muistan myös erään hurmeisen session, jossa minä ja Toni huseerasimme ilmoille kaksi biisiä aivan viimeisillä mahdollisilla hetkillä. Eräänä yönä tallustimme kaksistaan reenikämpälle sillä mentaliteetilla, että nyt on pakko saatana tehdä niitä biisejä. Jätettiin useampana aikaisempana päivänä runkkaamattakin molemmat, kun jostain wannabe-tantraa käsittelevästä höpöopuksesta silloin olin lukenut, että pussit tyhjinä on myös luovuus mennyttä. Tämän kokemuksen pohjalta näyttäisi olevan totta.

– Se miksi se on Robin, on kiinni pelkästään siitä, että Robin on varsin oiva nimi levylle. Koska suurta ajatusta tai teemaa ei ollut, nimi ei kuvaa sinänsä mitenkään levyä, onpahan vain nimi, jonka pitäisi tarttua kaaliin.

Sinkkulistallakin on käväisty, onko levy täyttänyt omat odotuksenne?

– Sinkkulistalla, joo. Onpahan nyt sitten sellainenkin meriitti takataskussa sen varalle, ettei vanhainkodissa ole dementian iskiessä tarpeeksi pillujuttuja kerrottavana. Eikä niitä ole, että hyvä näin. Jos kysymyksellä tarkoitat sitä, että tuliko levystä lopulta sellainen kuin toivoimme, niin jo vain. On otettava huomioon tämä kahden vuoden julkaisuviiveen mukanaan tuoma perspektiivi, mistä huolimatta levyn takana pystyy seisomaan. Siitäkin huolimatta, että tietää miten paljon paremmin sen soittaisi ja laulaisi tällä hetkellä. Se on kuitenkin erinomainen kuva ajastaan, vielä höystettynä Matin nykyhetken miksauksella.

Kuinka musiikkinne syntyy? Mukana on kuitenkin huomattavasti enemmän eri tyylisuuntien vaikutteita kuin viidellä keskivertohevibändillä yhteensä. Onko orkesterissa hevi- ja progehemmot erikseen?

– En mä enää oikein tiedä. Siitä kun edellinen biisi on saatu valmiiksi, on jo niin tautisen kauan aikaa, ja kuten jo mainitsin, biisit syntyivät silloinkin vähän kuin itsestään. Nykyään huolestuttaa, että kun ei muista miten biisi tehdään, niin saako sellaista enää tehtyäkään. Käytännössä menee kuitenkin aika lailla niin, että yksi tai kaksi henkilöä tekee kasan kitarariffejä ja muodostaa niistä biisirakenteen. Sen jälkeen tämä rakenne esitellään muille ja he täyttävät omien instrumenttiensa osat. Robinille homma meni suurimmaksi osaksi niin, että kukin teki yksin kokonaisia rakenteita, kun taas vielä A Warm Glimpsellä kappaleita tehtiin enemmän yhdessä.

– Samoin myös se, että jos vielä Glimpsen aikakautena minä olin se bändin freejatsari, joka halusi sekoittaa pakkaa, ja muut enemmän pitää sen koossa ja Toni laittaa sekaan bluesia, on tilanne siinä suhteessa tasapainottunut varsin paljon. Nykyään ei ole enää sellaisia kuiluja, kaikki kuuntelevat paljon erityylin musiikkia ja tuovat vaikutteita samoin kuin hyväksyvät niitä toisilta.

Kerro Farmakonin tarina tähän asti lyhyehkösti. Ollaanko musiikillisesti ajauduttu nykyiseen vai oliko päätös olemassa jo alusta asti?

– Joskus, oliko sitten keväästä 2001, pistettiin bändi pystyyn sitä varten, että väsätään jonkinlainen demo täysin häpeämättömän Opeth-vaikutteista metallia. Silloinen mp3.com kuitenkin aiheutti sen, että Lee Barrett kuuli biisit ja tarjosi diiliä Elitist Recordsille, jota oli siinä juuri kasailemassa Earachen alamerkiksi. Melko hulluahan moisesta olisi ollut kieltäytyä siinä tilanteessa, missä silloin olimme: bändi jolla on kolme biisiä ja täysin epävarma tulevaisuus ylipäätään. Vaikka osasimme odottaa, että Earachelta tulee paskaa niskaan, oli siinä kuitenkin selkeästi enemmän voitettavaa kuin hävittävää.

– No, eka levy, A Warm Glimpse, putkahti pihalle vuonna 2003 ja sai varsin hyviä arvosteluja. Skandinavian julkaisu kuitenkin meni meiltä ohitse ja sen viimein tapahduttua oli jo mainostuksen aika ohi. Niinpä jäimme varsin vähän huomiolle täällä päin maailmaa. Samalla alkoi vaikeuksia kasaantua Earachen päässä, Lee kyllästyi lopulta siihen, ettei edes hänen kanssaan viitsitty kommunikoida kuukausiin lukuisista yrityksistä huolimatta, ja lopetti Elitistin hommansa. Koko Elitistin rosteri kahta myyvintä bändiä, Ephel Duathia ja Biomechanicalia, lukuunottamatta lensi pihalle ilman, että Earachelta edes viitsittiin mainita kellekään asiasta.

– Siinähän sitten olimme, juuri levyn äänitykset omasta pussista maksaneena, sormi perseessä ja suussa ja perseessä ja suussa, että mitäs nyt?! Onneksi kuitenkin Tampereen musiikkipiirien terhakas puuhamies, Vainion Tommi, löysi meidän ojasta itkemästä näihin aikoihin ja pisti niskasta retuuttaen keikalle, ja lopulta tarjoutui julkaisemaan levynkin. Monesti on ihmetelty, että eikö isompaa puljua löytynyt, ja vastaus on: ei käynyt edes lähellä. Mutta olemme erittäin tyytyväisiä tilanteeseen, FS Records on tehnyt lujasti työtä eteemme, ja nyt viimein tehdään sitä pohjatyötä, minkä bändit normaalisti tekevät, mutta joka meiltä jäi tyystin tekemättä.

– Huh, no ei ollut kovin lyhyehkösti se. Joo, ja mitä musiikkityyliin tulee, niin ainoa mikä siinä ei ole ollut luonnollista, on Opeth-vaikutteiden tarkoituksellinen toppuuttelu siinä vaiheessa, kun tajuttiin että joku meinaa oikeasti julkaista näitä levyjä. Koska mitä väliä sillä oli keneltä me kuulostettiin ja kuinka paljon, silloin kun oltiin kellarikopissa keskenämme. Nythän tilanne tietysti muuttui hyvin radikaalisti.

Mitä toivotte Farmakonin keikoilla tapahtuvan?

– Voin puhua vain omasta puolestani. Minusta keikka onnistuu silloin kun esiintyjä aistii yleisöstä jotain positiivista, mikä saa vuorostaan aikaan sen, että esityksen taso nousee. Ja tästä syntyy sitten sellainen pyörä, joka nostaa koko tapahtuman tason paikoin hyvinkin korkeaksi. Bändistä “virtaa” yleisöön ja yleisöstä bändiin. Ei pidä kuitenkaan sekoittaa tätä virtaamisen käsitettä käsitteeseen “flow”, joka on ihan toinen juttu. Eritoten nyt, kun kaikki helvetin puoskarit ovat keksineet käyttää sitä jossain firmojen motivaatiokursseilla jne. Siinä on kysymys enemmän henkilökohtaisesta suorituksesta, flow voi olla vaikka kotona paskapönttöä kuuratessa.

– Eksyin aiheesta näemmä. Niin tämä virta siis. Sen voi halutessaan ajatella olevan jotain mystistä, tai sitten pelkästään psykologista. Toisinaan esiintyjänä ihmettelee sitä, miten sinne pimeään saliin katsoessaan pystyy aistimaan sen, mitä yleisö tuntee. Miten erottaa aplodit toisista aplodeista. Ja mikä sen yleensä aiheuttaa, että toisinaan ei vaan toimi, kun taas toisinaan se esiintymishetken rentous ja hyvä meininki riittää lämmittämään vielä seuraavaa viikkoakin. Olennaista kuitenkin taitaa tässä olla se, että jotta virta syntyy, kenenkään ei välttämättä tarvitse tehdä mitään.

…ja ne esikuvat?

– Glimpsellä luonnollisesti Opeth, Pattonin lukuisat touhut, Death ja sen lapset, sekä yleisesti ruotsimetalli. Mutta Robinin suhteen onkin jo vaikeampi sanoa. Kun Matti liittyi bändiin ja toi mukanaan oman suuren panoksensa biisinkirjoitukseen, se myös erosi siitä, mitä aiemmin olimme tehneet. Samalla tietysti kukin kävi omaa henkilökohtaista kehitystään läpi musiikkimaun ja -tuntemuksen kanssa. Niinpä ainakin minusta on jo huomattavasti hankalampi puhua vaikutteista joita Robinilla on, ja saattaa se olla jopa hieman turhaakin, koska skaala on niin valtavan laaja. Ja Robin myös seisoo tyylillisesti jo omilla jaloillaan, vaikka askel toki hieman vielä haparoi.

Missä Farmakon on viiden vuoden päästä ja kuinka paljon aiotte vaikuttaa tapahtumien kulkuun?

– Ei ole luultavaa, että olemme kasassa enää viiden vuoden päästä. Porukan veri vetää jo nyt niin pahasti eri suuntiin. Vielä toistaiseksi siitä ilmiöstä syntyy mielenkiintoista musiikkia, mutta todennäköisesti tulee sellainen hetki, jolloin on vaan yksinkertaisesti viksumpaa laittaa pillit pussiin ja tehdä kukin omia juttujamme.

Kuinka paljon aikaa orkesteriin kuluu?

– Riippuu aikakaudesta. Nyt kun on keikkaputkea meneillään, niin kuluu enemmän, mutta me emme juurikaan ole parin viimeisen vuoden aikana reenanneet. Reenejä on tavallisesti ollut kerran kahdessa tai kolmessa viikossa. Syynä tähän on kylmästi se, että orkesterilla on ollut vähän hankaluuksia viihtyä yhdessä. Se taas on paljon sen turhautumisen aiheuttamaa, minkä Robinin viivästyminen meissä kaikissa on aiheuttanut.

– Henkisesti on toinen juttu. Niin valitettavaa kuin se onkin, on jäsenyyteni Farmakonissa minulle aika suuri elementti persoonaa, ja jotain lauluun taikka soittamiseen liittyvää tulee mietittyä melkeinpä joka hetki. Huomattavasti liian paljon siihen nähden mitä hyötyä siitä on.

Minun käskettiin kysyä jokin taikuri-aiheinen kysymys. Voisitteko itse kysyä ja vastata siihen?

– Jaa. Hehe…”Miksi lafkapomo Tommi Vainio ei uskalla enää tulla Markon luokse käymään? Koska hän pelkää, että hän palaa sieltä kera jänisten korvien!”

– Minä ja Matti olemme harrastelijataikureita. Ihan siis sellaisia aloittelijoita vain, eli turha odottaa keikalla lentävää Claudia Schifferiä! Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että korttia ja kolikkoa lärätään keikkamatkoillakin neuroottisella tavalla. Ja Tommikin on saanut tästä kaikesta osansa, taisipa joskus luotani hyvinkin järkyttyneenä lähteä, enkä edes ollut näyttänyt penistäni. Liittyen siihen mitä äsken kerroin, on tällaisen toisen harrastuksen löytäminen ollut itselleni tärkeä henkireikä, joka sallii sen, että määrittelen itseni ihmisenä myös jotain muuta kautta kuin Farmakonin jäsenenä.

Myykää Farmakon kuulijalle viidellä sanalla.

– Emme myy. Me ollaan sellaisia pölisijöitä, ei ole kykyä rajoittua olennaiseen!

Kertokaa sitten vapaasti muutama tärkeä asia levystänne, jonka haluaisitte kuulija tietävän.

– Mikäli hämmästelette niitä erinäisiä mölinöitä mitä biisien välissä on, ne on sinne jätetty muistuttamaan itseämme studiosessioiden hengestä. Koska meininki oli pääosin erittäin leppoisaa. Terveisiä Jii Roikoselle ja Tilsalle! Heidän hengentuotteitaan nautimme hengähdystaukoina. Mitähän siitä vielä sanoisi. Äh, ei varmaan mitään. Mulle riittää, että kuulijat kuulee, tietäjien homma on sitten tietää. Jos on jotain kysyttävää, niin laittakaa mailia!

Haastattelu julkaistu : 2007-03-14
Kirjoittaja : Galzi Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua