Damn Seagulls – Kaljakuppilasta savuiseen yökerhoon

Helsinkiläisen rokin ilmentymänä pidetty Damn Seagulls julkaisi uuden Soul Politics -levyn seuraajaksi kahden vuoden takaiselle One Night at Sirdie’sille. Jo pyöreään kymmenen vuoden ikään ehtinyt orkesteri on hiljalleen hieman rauhoittunut ja ehkä seestynytkin. Suurin kohkaus on jäänyt vähemmälle, vaikka yhtyettä pidetään tosin juuri loistavana live-bändinä. Kansallisessa musiikkimediassa uusi levy on poikkeuksetta kehuttu pystyyn. Levyn materiaaliassa on nähty olevan yhteyksiä sielukkaaseen rokkiin ja jopa E-Street Bandiin.

Debyyttilevyn materiaali pitää sisällään vaikutteita muun muassa Afghan Whigsiltä, kun taas uuden levyn biisit ovatkin enemmän tyylillisesti jo Twilight Singersin henkistä. Damn Seagullsin laulaja-kitaristi Lauri Eloranta myöntääkin kyseisten artistien olevan koko yhtyeettä yhdistäviä diggailun kohteita. Bändi on kymmenvuotisen taipaleensa varrella muokkaantunut sävykkäämpään suuntaan.

Metamorfoosi sielukkaaseen rokkiin

Eloranta ymmärtää esittämäni yhteyden metamorfoosista kahden levyn välillä. Muutos on tapahtunut hieman samaan tapaan kuin Greg Dullilla siirtyminen Afghan Whigsista ja Twilight Singersiin. Eloranta näkee edellämainituilla yhtyeillä olleen samankaltainen siirtymä kuin Damn Seagullsilla: on liikuttu musiikillisesti kaljakuppilasta savuiseen yökerhoon.

– Enemmän ollaan siirrytty yötematiikkaan kuten Twilight Singers. Myös sanoituksissa olemme menneet tummempaan tai jopa synkempään suuntaan. Yhtyeellämme on kaksi puolta. Toinen on syvempitunnelmainen ja maalailevakin, toinen taas soulimpi, jossa voi kuulla tuota E-Streetiä. Elämännälkäisyys asenteena tulee Rancidiltä, kertoo Eloranta.

Yhtye itse on ottanut hieman hämmentyneenä vastaan toimittajien kommentit yhtyeen musiikin aikuisrokittumisesta. Eloranta kertoo toimittajien aina tarttuvan johonkin tiettyyn juttuun ja tällä kertaa se näytti olevan tämä.

– En itse näe musiikkiamme niinkään aikuisrokkina. Enemmän vaikutteet kuuluvat länsinaapurimme orkestereista ja toki amerikkalainen rock on ollut tärkeää. AOR sanana särähtää korvaan ja siinä on sellainen paha sivumaku. Hieman tämänsuuntaisia kommentteja osasimme odottaakin. Ei me ny helvetti kuitenkaan mitään Michael Boltonia kuunnella. Ehkä hieman tunnelmallisempi amerikanrock kuuluu musastamme läpi. En tiedä sitten, mitä se meistä yhtyeenä kertoo, pohtii Eloranta.

Kymmenen vuotta rokin peruskoulua

Damn Seagullsilla on mennyt kahden levyn ulossaamiseen kymmenen vuotta. Kun pojat orkesterinsa perustivat, ikää heillä oli vasta 13-14 vuotta. Eloranta kertoo alkuaikojen olleen yhtyeellä pelkkää opettelua.

– Vuoteen 2002 asti homma oli sellasta leikkiä. Lähinnä opeteltiin pitämään soittimia kädessä. Kymmenen vuotta on vierähtänyt kouluttautuessa rokin soittoon. Useimmat soittajat käyvät “rokin peruskoulunsa” useissa eri bändeissä ennen kuin jollain kokoonpanolla levyttävät. Meillä on ollut alusta lähtien vain tämä sama bändi. Olihan alkuaikojen kappaleemme vielä ihan lastenlauluja. Mutta sellaistahan se alussa on, kertoilee Eloranta.

Damn Seagulls on yhtyeenä aina asettanut määrätietoisesti tavoitteet lähitulevaisuuteen. Kaukaisemmat tavoitteet yhtyeellä ovat lähinnä haaveita. Näiden haaveiden ja jämäkästi asetettujen tavoitteiden avulla kaverukset ovat jaksaneet katsoa toistensa naamoja näinkin pitkään. Vuonna 2002 alkoi sitten tapahtua. Yhtye sai keikkamyyjän, joka sai bändin lämppäämään muutamaakin ulkomaalaista nimeä. Soittipa Damn Seagulls tuon vuoden aikana esimerkiksi Semifinalissa peräti kuusi kertaa. Naamat tulivat siis tutuiksi ja tietynlaista arvostusta alkoi syntyä. Tällöin alkuaikojen leikkimielisyys oli jäänyt taka-alalle ja määrätietoisuus alkoi kehittyä.

Jazz-sointuja sielukkuuden synnyttämiseen

Lokit kiertävät keväällä laajalti Suomea. Nyt yhtye pääsee soittamaan jo enemmän pohjoisempaankin Suomeen. Kevään kiertue tehdään yhdessä kovaan livekuntoon itsensä hioneen Shaken kanssa, jolla on samanhenkisen soundimaailma. Eloranta kertoileekin jutelleensa aiheesta Shake-kitaristi Aleksin kanssa. Molemmat totesivat käyttävänsä biiseissään paljon jazz-sointuja. Näillä saadaan aikaan soulimpaa soundia. Soittivathan aikanaan jazz-kitaristit paljon soul-yhtyeiden levyillä tuoden niihin oman mausteensa.

Kolmas yhtye kiertueella on viereisessä soittokämpässä treenaava Downstairs. Eloranta kertoo Downstairsin musiikissa olevan HC-punkin energiaa ja vaikutteita new wavesta. Lavalla on kuitenkin myös kolme syntikkaa ja rumpukone. Musiikki on Elorannan mukaan häröilevää eikä kovinkaan helposti lähestyttävää. Downstairs luokin rundille kontrastin muiden yhtyeiden kanssa.

Yhtyeen kuuden hengen peruskokoonpano saa live-tilanteessa mukaan usein muitakin soittajia. Joskus ryhmä kasvaa lähes kymmenhenkiseksi. Kevään kiertue soitetaan kuitenkin seitsemällä hengellä trumpetistilla maustettuna. Todennäköisesti hänet hitsataan yhtyeeseen tiukemmin ja liitetään bändin vakituiseen kokoonpanoon. Tällöin kokoonpanosta tulisi dynaamisempi ja tiukempi keikkaryhmitys.

– Helsingin seudulla keikalle on helpompi ottaa myös muita kavereita soittamaan. Toki vaihtuva miehistö tuo hieman levottomuutta. Jos kevään kiertueella yhtye hioutuu tiukaksi bändiksi, pitää yhtyeen sisäistä dynamiikkaa kunnioittaa, kertoo Eloranta.

Keikkapaikat on Suomessa kuitenkin nopeasti koluttu läpi. Damn Seagullsilla mieli tekisikin jo Euroopan areenoille. Pientä kierrosta sinne ollaankin jo suunnittelemassa. Eurooppaan on lähdössä myös uusi levy. Lisensointisopimuksista keskustellaan parhaillaan, mutta tarkempaa Eloranta ei tässä vaiheessa niistä vielä uskalla kertoa. Ainahan hommat voi kalkkiviivoilla kusta.

Pilkettä silmäkulmassa

Eloranta toivoo, ettei seuraavan levyn tekemiseen menisi taas kahta vuotta. Hän toteaa kuitenkin, että hätiköidä ei kannata. Levyä ei julkaisemisen takia kannata tehdä. Uusi levy tehdään sitten, kun bändillä on jotain uutta annettavaa. Aikatauluun saattavat vaikuttaa mahdolliset Soul Politics -levyn ulkomaiden julkaisut ja niistä poikivat keikat.

Tärkeitä yhtyeitä pojille ovat olleet Rocket From the Crypt ja Operation IVY. Eli punk-henkisen rokin kanssa ollaan kasvettu. Suurimpina musiikillisina vaikuttajina Eloranta pitää Afghan Whigsin ja Twilight Singersin lisäksi muun muassa Rancidiä.

– Rancid ei ehkä ihan ensimmäisenä ihmisillä tule mieleen, mutta bändi onkin vaikuttanut enemmän asennepuolella. Kaikki hyvä musiikki on vaikuttanut. Mielenkiinnosta olen tutkinut myös popin ja rokin historiaa. Monilla vanhoilla artisteilla on ikuisesti annettavaa uusille yhtyeille. Tärkeää musiikissa on se tietty pilke silmäkulmassa. Ei itteensä tarvi ottaa liian vakavasti, kertoilee Eloranta.

Haastattelu julkaistu : 2007-01-30
Kirjoittaja : Sami Sankilampi

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua