HammerFall – Vasaratippu?

Göteborgin ylpeys, Hammerfall, perustettiin vuonna 1993. Tämän multimaalisen hyvän vision päähänsä sai bändin kitaristi Oscar Dronjak. Muut alkuperäiset HammerFallin jäsenet olivat Jesper Strömblad, Niklas Sundin (kitara), Mikael Stanne (laulu) sekä Johan Larsson (basso). Muutaman vuoden kuluttua kuitenkin koitti ensimmäinen miehistönvaihdos. Niklas ja Johan korvattiin Glenn Ljungströmillä sekä Fredrik Larssonilla.

Vuosina 1996 ja 1997 vasaraleirissä tapahtui kummia. 1996 vokalisti lähti kiertoon ja tilalle astui mies nimeltä Joacim Cans. Seuraavana vuonna Oscar ja Joacim päättivät, että miehistö kaipaa uudelleenrustausta taas kerran. Tällä kertaa monoa saivat Glenn ja Jesper, jotka jatkoivat kokopäiväistä muusikonuraansa In Flamesissa. Tilalle iloiseen poppooseen hyppäsivät Patrik Räfling ja Stefan Elmgren, jotka olivat Oscarin edellisestä bändistä nimeltä Highlander. Ja jälkimmäisen vuonna Nuclear Blast näytti Hammerfallille vihreää tuikkua, joten debyyttikin saatiin pihalle ja yleisön ihailtavaksi.

Vuosina 1998 sekä 1999 vasaran alle joutivat vielä kerran basisti ja rumpali. Kapulanheiluttaja vaihdettiin Anders Johanssoniin ja basisti Magnus Roséniin. Hammerfallin kokoonpano taisi vihdoinkin tyydyttää, koska tämän jälkeen eivät bändin jäsenet ole olleet kierrossa.

Albumeita Hammerfallilta uransa aikana on ilmestynyt aikas monta eli seitsemän kappaletta. Kuten jo todettiin, debyytti Glory To The Brave ilmestyi vuonna 1997, seuraavana vuonna ilmaantui Legacy Of Kings, siitä kahden vuoden päästä Renegade, 2002 tuli Crimsom Thunder ja heti seuraavana vuonna One Crimson Night. Vuonna 2005 ilmaantui Chapter V: Unbent, Unbowed, Unbroken ja Treshold ilmaantui ihan äskettäin. Ja juurikin tämän äskettäin ilmaantuneen uljaan tuotoksen vuoksi jallitinkin väärää Hammerfallin jäpikkää.

Alunperin haastattelun piti olla naamatusten ja illalla. Noh, erinäisistä sekoiluista johtuen aika pysyi samana, mutta paikka vaihtui puhelimeksi. Sain ystävällisesti mahdollisuuden valita Joacimin ja Oscarin väliltä. Arpa napsahti Oscariin, koska olin aiemmin tehnyt jonkun haastattelun (mitä luultavammin sooloprojektiin liittyvän, ei voi muistaa) Joacimin kanssa. Aikanaan sitten puhelin pärisyttikin iloisesti Themia ja puhelimesta kuului “Hi! This is Joacim Cans from HammerFall!!” Great ja WTF? Eikös sen Oscarin pitänyt soittaa? Tätä kysyin myös Joacimilta, joka kertoi, että joojoo, mutta ei Oscar viitsi. Aijaha, kivat sille sitten. Joacim ystävällisesti tarjoutui vielä kysymään Oscarilta, mutta päätin, että antaa olla, käy se Joacimkin. Etenkin kun hän sentään oli viitsinyt soittaa minulle.

Ihan ensimmäisenä huomautin, että virallisten sivujen foorumi muuten ei toimi. Kuulemma toimi vielä eilen, mutta jospa sitä päivitetään tai jotain. No ei päivitetä kun selain tarjoaa internal erroria ja tämän tiedon jaoin auliisti Joacimin kanssa, koska hän halusi tietää mitä sinne sivulle ilmaantuukaan. Hyvä etten kysynyt, tuliko minusta Hammerfallin tekninen tuki.

Seuraavaksi ihmeteltiin sitä, että Hammerfallhan on laukannnut Suomessa jos jonkinmoisella keikalla. Uusimman albumin myötä starttaava Treshold-kiertue ei kuitenkaan ulotu Suomeen saakka. Onko Hammerfall hyljännyt suomalaiset faninsa, onko Suomi päättänyt ettei tänne mitään Hammerfallia enää keikalle oteta vai mitä?

– Toivoin, että minulla olisi hyviä uutisia koskien Suomen keikkoja, mutta eipä ole. Suomeen on suunnitteilla kaksikin keikkaa, mutta koska ne eivät ole varmistuneet, emme halunneet laittaa mahdollisia keikkoja sivuillemme näkyviin. Mikään ei ole niin tylsää kuin se, että keikkalistaan lisätään keikat, joita ei ole varmistettu. Ja sitten kun keikka ei jostain syystä varmistukaan niin fanit, jotka ovat nähneet sen mahdollisen keikkapaikan ja -päivän, tuntevat itsensä petetyiksi, koska ensin keikka on ja sitten ei olekaan.

Keikoista sitten sujuvasti aasinsilta itse kiertue-elämään. Itseäni kiinnosti lähinnä karmaisevin sekä parhain keikkakokemus. Joacimin kaikista pahin keikkakokemus kuulemma oli ehdottomasti eräs keikka keskellä kiertuetta.

– Heräsin aamulla hotellihuoneesta nenä täysin tukossa ja keuhkoputkentulehdus päällä. Ihanata. Ajattelin, että no kyllähän mä tästä selviän ja toistin ko. lausetta kuin mantraa koko päivän ja vielä lavalle mennessäni. Lavalla sitten pari sanaa laulettuani tajusin, että ei helvetti, enpäs selviäkään! Keikka kuitenkin vedettiin loppuun saakka, tosin ääneni oli ko. keikalla vähän mitä sattuu. Jälkeenpäin mietin että kuinka moni potentiaalinen fani siellä on mahtanut olla, jotka ovat hylänneet Hammerfallin sen vuoksi että ääneni oli aivan perseestä?

No sitähän ei voi tietää sitten millään. Entäpä sitten se paras keikkakokemus?

– Ruotsin olympiajoukkueen voittokeikka. Soitimme siellä vain yhden biisin, mutta en olisi halunnut lähteä lavalta laisinkaan. Se fiilis, mikä yleisöllä oli ja minkä he antoivat, oli jotain aivan ihan mieletöntä. Halusin jäädä lavalle ikuisiksi ajoiksi. Lopulta joku turvamies jo tuli sanomaan, että “Herra Cans, teidän pitää poistua lavalta, Ronan Keating on tulossa lavalle.” Minä siihen, että kuka vitun Ronan Keating, tahtoo jäädä lavalle!

Viihdyttävän minikertomuksen jälkeen Joacim remahtaa nauruun, hän kun ei ole sieltä ihan mutruturvimmasta päästä ihmisenä. Vetäistyään henkeä Joacim jatkaa kälätystään, tällä kertaa StratoHammer -kiertueesta.

– Luonnollisestihan kaikki odottivat, että paikat menevät remonttiin kun samassa paikassa on yhtaikaa kumpikin Johansson. Mitä vielä, Anders ja Jens suurinpiirtein vain istuskelivat penkillä vieretysten , pyörittelivät peukaloitaan ja viheltelivät. Vessoja tai mitään muutakaan ei siis räjähdellyt koko kiertueen aikana.

Tästä pääsenkin hienosti kysymykseen, ovatko Johanssonin veljekset ihan aikuisten oikeasti niin hulluja kuin miksi heitä aina kuvaillaan. Siis olenhan toki tavannut kummatkin, mutta eipä muutama puolen tunnin – tunnin tapaaminen kovinkaan selkeää kuvaa ihmisestä anna. Joacim luonnehtii Johanssonin veljeksiä hyvin luoviksi.

– Luulen, että kummatkin ovat hyvin älykkäitä. Kepposia tehdään kun ei ole mitään järkevää tekemistä. Omasta mielestäni Anders on toteuttaja ja Jens taasen kaksikon aivot.

Niin noh, välillä kyllä tuntuu kun Jensin tempauksista lukee tai kuulee, että sillä miehellä ei aivoja ole ollenkaan. Tai jos on, hän ei juurikaan niitä käytä. Mutta aivoista tai aivottomuudesta asiaan toiseen. Nimittäin Hammerfallin musiikkiin, joka ei juurikaan ole muuttunut vuosien saatossa. Onko bändi nyt vihdoin ja viimein ottamassa kenties askelta tai jopa aimo harppausta, eteenpäin musiikillisesti? Uutukainen, Tresholdhan, eroaa ainakin soundillisesti edellisistä tuotannoista.

– Niin no, onhan Treshold huomattavasti raaempi ja rokkaavampi kuin edelliset Hammerfallin albumit. Emme tosin tehnet Tresholdia mitenkään erilailla tai eri metodeilla, työskentelimme enemmän ja pidempään kuin tavallisesti.

Päätin näin lopuksi kysyä että onko Joacimilla hyvää tai huonoa neuvoa aloitteleville muusikoille. Naurunremakan jälkeen Joacim hiljenee hetkeksi miettimään asiaa. Hänen mielestä tärkeintä on että tekee sitä mihin uskoo, eikä myy sieluaan sen vuoski että levy-yhtiö vaatiit tekemään jotain musiikillisesti, mistä itse ei pidä, mutta joka myisi kuin häkä.

Joacimin paapattaessaan palopuhettaan mieleeni jysähtää vielä yksi kysymys: Mihin vasara tippuu (Where Hammer Fall? toim. tuom.)? Reaktio moiseen heittoon oli suhteellisen “sekopäinen.” Ensin luurin toisesta päästä kuuluu MITÄH?! Toistettuani kysymyksen alkaa hillitön naurunremakka joka loppuu ehkä siinä viiden minuutin päästä. Vastauksenkin saan vihdoin viimein:

– No tuota, sehän tippuu sinne ja tänne, lavalle, yleisön sekaan, kaikkialle.

Varokaa siis hulluja ruåtsalaisia sekä putoilevia vasaroita.

Haastattelu julkaistu : 2006-11-08
Kirjoittaja : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua