Swallow The Sun – Suoraa Puhetta Studiossa (osa 1/2)

Suomenlinnan Seawolf-studiolla äänitettiin vielä muutama viikko sitten levyä, jota monet metallin ystävät odottavat vesi kielellä. Vahvan kannatuksen erinomaisilla The Morning Never Came ja Ghosts of Loss -albumeillaan kerännyt Swallow The Sun oli nimittäin studiossa työstämässä seuraavaa, helmikuussa julkaistavaa pitkäsoittoaan. Levy on ensimmäinen, jonka yhtye julkaisee maineikkaan Spinefarm-levy-yhtiön kautta. Odotukset albumin suhteen ovat siis erityisen korkealla: onhan orkesterilla nyt selkeästi enemmän resursseja ja taustavoimia, joten hyvän levyn myötä saattaa bändille aueta ovia aina ulkomailla asti.

Kyselimme yhtyeen kuulumisia uuden levyn tiimoilta, ja auringon ahmaisijat antoivatkin auliisti informaatiota uudesta levystä ja yleensäkin bändin työskentelytavoista. Niin kuin että seuraavalta levyltä saa true-doomia etsiä suurennuslasin kanssa, ja että perinteinen iskelmä on sitä kaikkein synkintä musiikkia. Suoria mielipiteitä olivat laukomassa yhtyeen vokalisti Mikko Kotamäki, kitaristit Juha Raivio ja Markus Jämsen sekä äänittäjä/tuottaja Sami Kokko.

Missä vaiheessa uuden levyn nauhoitukset ovat?

Kotamäki: No, luonnollisestihan nyt on nauhalla rummut, basso ja noi kitarat. Ja mulla olis itse asiassa tässä nyt… varmaan itse asiassa just tän haastattelun jälkeen vetäsen viimeisen biisin omalta osaltani nauhalle. Ja vittu joo, puuttuuhan niitä puhepätkiä biiseistä, ne pitää vetäistä kanssa. Ja synat puuttuu, ja vähän tällaisia vierailevia tähtiä on vielä nauhoittamatta. Tämä tapahtunee ensi viikolla.

Sanapari “vierailevia tähtiä” saa välittömästi korvat hörölle. Niitä kun ei vielä ole liiemmin STS:n levyillä kuulunut, joten mielenkiintoiseltahan tuo kuulostaa. Keitäs levylle on pyydetty mukaan, vai onko tämä vielä salaisuus?

Raivio: Taitaa se olla.

Kotamäki: Noh…

Raivio: Kirka ja Pirkka-Pekka Petelius. Ja Riki Sorsa kans.

No, olkoot. Siirrytäänpä sitten itse musiikkiin. Miten uusi materiaali eroaa vanhasta? Tähän asti yhtyeen soundi on tukeutunut tiiviisti My Dying Bride -tyyliseen doommetalliin, mutta onko tähän puoleen tulossa uudistuksia?

Raivio: No tuotanoinniin, minä nyt olen tähän mennessä ollut pääsäveltäjänä ja biisintekijänä. Toivoin kyllä, että pojat olisi tehnyt tälle levylle omasta puolestaan vähän enemmänkin matskua, että saatais kolmannesta levystä jo vähän eri kuuloinen. Ettei se olisi sitä samaa scheisseä alusta loppuun niinkuin tavallisesti. Mutta vaikka tälle uudellekaan levylle ei tullut kuin yksi toisen tekemä biisi, niin silti tässä on musta ihan selkeesti sellaista uutta matskua. Justiinsa eilen kun kuunneltiin, niin mitä meille tuli mieleen..? Ainakin Panteraa, Napalm Deathia ja Carcassia. Mutta jotenkin tuntuu, että vaikka tämä onkin samaa tuubaa kuin ennenkin, niin silti tässä on nyt selkeesti jotain uutta. Niin kuin Mikko tästä hienosti sanoi, että jos tästä joku vielä doomia kuulee, niin…

Kotamäki: …on korvissa paskaa.

Raivio: Hyvä vaan jos kuulee doomia. Mutta jos joku sanoo meitä vielä true doomiksi, niinkuin tähän mennessä on sanottu, niin se ei oo enää meidän ongelma. Me ollaan ihan liian pimppisbändi sellaisiin hommiin.

Kotamäki: Joo, on tossa taas ihan selkeesti enemmän semmoisia ääripäitä. Että on taas paljon raskaampaa ja rankempaa matskua ja sitten on taas myöskin enemmän tollaista fiilistelyä ja hempeilyosastoa. Että toi on vähän niinkuin sekoittasi Himiä, Negativea, My Dying Brideä ja Entombedia. Silloin oltais aika lähellä. (naurua)

Raivio: Meidän rakas äänittäjä, jonka päähän noi lokit näyttää paskovan aika tehokkaasti, sano että jopa Pink Floydia alkaa tulla mieleen. Aika loistava homma, jos näin on. Mitä sanoo äänittäjä?

Kokko: Bändi on tunnistettavassa olomuodossa edelleen, mutta rupee vanhuus painamaan eikä jaksa enää synkistellä.

Raivio: Me ollaan liian rikkaita ollaksemme liian synkeitä. Kun on niin kauheasti rahaa tilillä noista kahesta edellisestä levystä… Joopa.

Tämähän kuulostaa aika suurelta muutokselta totuttuun soundiin. Onko sanapari death/doom, joka tähän mennessä on tiivistänyt yhtyeen soundin sanoiksi, vielä toimiva määritelmä?

Kokko: Näin ulkopuolisen korviin kuulostaisi siltä, että se death/doom-osa on kyllä vielä läsnä.

Raivio: Mä luulen, että se death/doom on vielä ihan hyvä termi kuvailemaan meitä. Kyllä mua vituttaa, kun bändit aina sanoo, että “ei saa kategorisoida meitä, me soitetaan vaan rokkia tai heviä”. Vittu screw you saatana, kyllä sitä voi ihan hyvin sanoa, että siellä on jotain tiettyä hommaa. Pääasia on, että tykkää siitä mitä soittaa. Eiköhän se oo se lähtökohta.

Kotamäki: Niin no, sittenpähän oikeestaan kuulette. Kyllä mä kuitenkin uskoisin, et ne tyypit, jotka on pitänyt aiemmista levyistä, niin en mä näkis mitään ongelmaa siinä, etteikö tämä kelpais niillekin. Mutta varmasti on sellaisia uusia puolia tossa musiikissa, jotka toimii sellaisille ihmisille, jotka ei oo aiemmin paljoa meistä välittäneet. Mitähän, ehkä vähän… En mä tiiä, että onko toi helpommin lähestyttävää materiaalia, mutta…

Kokko: Mun mielestä tuo on kyllä vaikeemmin lähestyttävää materiaalia.

Raivio: On vai?

Kokko: Mun mielestä se avautuu oikeesti pitemmällä tähtäimellä paljon paremmin. Niinkuin hyvässä mielessä.

Raivio: No, edellinen levy oli ainakin meidän mittapuulla tosi synkkä ja raskas, tää on kyllä selkeesti kevyempi levy. Tuntuu, että tää olisi kevyempi juttu kuunnella.

Jämsen: Edellisen levyn nauhoitukset olivat aika tuskaa jo ihan siinäkin mielessä, että tapeltiin aika helvetisti. Nyt on ollut ihan toisenlainen ilmapiiri. Mut se varmaan johtuu kans yhen henkilön puuttumisesta näistä nauhoituksista, että on mennyt aika sujuvasti ja ollaan periaatteessa jopa aikataulua edellä. (naurua)

Kokko: Hymykin on käynyt välillä soittajien suupielissä.

Jämsen: On on, paitsi meikäläistä on välillä vähän vituttanu jotkut asiat, mutta se kuluu asiaan.

Kotamäki: Siinä on selkeesti sekin juttu, että sulla on muija Jyväskylässä, niin sie et oo saanut pillua. Vituttaahan se, ei se käsi kuitenkaan aja sitä samaa asiaa. Kyllä mä ymmärrän ja annan sen sulle täysin anteeksi.

Raivio: No, tässä on paikan päällä ainoastaan yksi bändin suurimmista spurguista, kaks muuta on ollu aika tehokkaasti pois täältä. Että tässä on saanu jopa ihan rauhassa tehdä töitäkin. Nojoo, tää nyt oli vitsi. Edellinenkin levy taidettiin nauhoittaa ihan selvin päin, ei siinä mitään. Mutta on nyt jotenkin… ehkä se johtuu tästä paikasta, edellinen levy kun tehtiin Sam’s Workshopissa, joka oli kyllä… Olihan se siis loistavasti sisustettu ja kaikkea. Eli siellä hypittiin rottien yli ja niin edespäin. Mutta tää paikka on ihan älyttömän hieno, että tää saari on auttanut aika paljon.

Kotamäki: Niin, siis aivan mahtavat olosuhteet täällä on nauhoittaa. Toisaalta nyt ollaan kans ensimmäistä kertaa nauhoittamassa jossain muualla kuin Jyväskylässä, niin täällä nyt kerkeää kuitenkin keskittymään helvetin paljon paremmin pelkästään siihen levyyn. Että ei mennä nauhoitusten jälkeen himaan ja sit on joitain muita velvollisuuksia, vaan tää on kuin olis kuukauden lomalla Jyväskylästä ihan tätä hommaa varten. Tai niin kuin se onkin. Ja se vaikuttaa aika paljon.

Raivio: Ja ne, joiden mielestä levy on liian kevyt, niin saa lähettää tänne saareen vaikka pullopostia, että “vittu, paska paikka”. Kun edellinen oli paljon synkempi ja raskaampi, niin se johtu osaksi kans siitä paikasta.

Jämsen: Levyn tekemisen ajankohta oli silloin tammi-helmikuu ja oli vitun kylmää ja pimeetä.

Raivio: Ja ensimmäinen levy taas tehtiin kesällä helvetinmoisessa helteessä. Nyt on sitten ollut vähän tasasemmat olot, niin tulee ehkä eri kuuloinen levy sitäkin kautta.

Kokko: Levyltä kuuluu syys!

Swallow The Sunilla on nyt edessään kolmas levy, ja tämähän tavallisesti tuo bändille kuin bändille suuria haasteita. Alun komea startti on nähty, toisella levyllä hyväksi havaittu soundi vakiinnutettiin ja nyt kolmannella täytyisi löytää uusia aspekteja biiseihin. Onko bändille tullut paineita tehdä menestyvä levy, etenkin kun kaksi edellistä ovat keränneet valtavasti ylisanoja? Onko lähtökohta se, että uudella levyllä saavutetaan yhtä paljon kuin edellisella, ja mieluusti enemmänkin?

Kotamäki: No, totta kai sitä toivoo, että niin tapahtuu. Ei kyllä itellä ole ollut tuollaisten asioiden suhteen mitään paineita, enemmänkin oli siitä paineita kun kerettiin treenata tuota levyä varten niin helvetin vähän. Kesällä tehtiin kuitenkin paljon keikkoja ja kesällä tunnetusti on muutakin mietittävää aina välillä. Tuosta “menestymisestä” oli paljon enemmän paineita silloin, kun nauhoitettiin edellistä levyä. Ekasta tuli kuitenkin niin paljon hyvää palautetta, että silloin oli selkeesti enemmän paineita kuin nyt. Antaa vaan asioiden mennä omalla painollaan. En mä ainakaan usko, että tässä takapakkia tullaan ottamaan.

Kokko: Ei helvetti, parempaan suuntaan ollaan menossa. Teidän paras levy tulee.

Raivio: Siis eka levyhän on paras levy, tai oikeastaan eka demo on paras. Ja vielä sitä aikaisemmat mitä on mankalla nauhoitettu, niin nehän on niitä parhaita.

Kokko: Sen ekan demon ja tän levyn välillä toi kyynisyysaste on noussut 110% ja bändi-innostus taas laskenut 110%.

Raivio: Mutta siis ton tokan levyn jälkeen mä rupesin ite miettimään, tai sanoin pojille, että tehkää itekin niitä biisejä niin saadaan jotain uutta. Kun tässä on nyt kolmas levy tulossa, niin pakkohan sitä on jonkun jo alkaa haukkumaan oikein isolla kädellä. Siis jo ihan periaatteesta, niinhän se menee. Siis onhan se nyt ihme jos ei levy myy, mutta arvostelut menee taatusti joka paikassa viis pykälää alaspäin… Mutta jos nyt puhutaan ihan asiallisesti, niin yllättävänkin helposti ja nopeasti tuli biisit. Me tossa ton Kiukku-Jämyn kanssa tehtiin Jämyn tietokoneelle kaikki peruspohjat valmiiksi ja vietiin nauha sitten pojille treenattavaksi. Tämäkin tapahtui tosi iisisti ja toivottavasti homma jatkuukin samalla tavalla. On siellä sen verran uudenkin kuuloista matskua, että eiköhän tämä tästä.

Swallow The Sunille ovat monet povanneet menestystä myös Suomen ulkopuolella. Oletteko suuntaamassa aiempaa aktiivisemmin myös ulkomaille?

Kotamäki: Kyllä.

Raivio: Henkilökohtaisesti mä toivon, että nyt kun on jo kolmas levy tulilla, niin pääsisimme vähän ulkomaitakin kartoittamaan. Johan me tuolla yksi kusinen ja paskainenkin rundi ollaan tehty, mutta… Toivottavasti nyt Spinefarmin kautta juttu lähtisi enemmän käyntiin. Saahan siellä olla tuuriakin mukana, että homma lähtisi kulkemaan. Ollaanhan me jo aika paljon kierretty tätä Suomea. Kun levyt ovat tietty myyneet eniten Suomessa, siis noin puolet ovat menneet kaupaksi Suomessa ja loput tasaisesti muualla päin maailmaa, niin toivottavasti ne lähtisi ulkomaillakin menemään, että päästäis jopa keikkailemaankin siellä. Se on vitun kliseistä sanoa, että livenähän tämä bändi vasta toimii, mutta on se nyt vittu oikeasti niin. Että se on hienointa hommaa tässä.

Viime vuosia on myös noussut esiin yhtyeitä, joiden soundissa on kuulevinaan selkeitä kaikuja Swallow The Sunista. Doom metal on yleensäkin tällä hetkellä huomattavasti suositumpaa kuin mitä se oli vielä muutama vuosi sitten, ja tämä lienee osittain myös Jyväskylän sekstetin ansiota. Mitä mieltä bändi itse on yhtyeistä, jotka ottavat heiltä vaikutteita?

Kotamäki: No, eihän siinä mitään jos ei nyt liian selkeesti kuulu.

Raivio: Oon mä itsekin nähnyt muutaman arvostelun, jossa on sanottu, että bändi kuulostaa Swallow The Sunilta. Mutta siinä kyllä alkaa naurattaa, kun itekin kuulostaa My Dying Brideltä ja Candlemassilta. Että ympyräähän toi homma periaatteessa menee. Pitäis kai sitten lähteä sieltä Black Sabbathista asti, sanoa vaan että kaikki kuulostaa Black Sabbathilta. Sitten ei tarttis puhua enää mistään muusta bändistä, että miltä mikin kuulostaa.

Kotamäki: En mä toisaalta usko, että toista ihan samanlaista bändiä tulee, kun meillä kuitenkin tuo materiaali rönsyilee aika laidasta laitaan. Siellä on vähän sitä tyttöjen musiikkia ja sitten siellä on vähän rankempaakin meininkiä, sellaista miesten musiikkia. Tai en oikeestaan sanokaan että miesten musiikkia, vaan poikien musiikkia on seassa. Ei mulle kuitenkaan tuu suoranaisesti mitään bändiä mieleen, joka ihan täysin meiltä kuulostaisi. Kyllä meillä on pikkuhiljaa alkanut selkeesti löytymään se oma juttu. Mutta on se ihan mukavaa, jos pystyy joillekin olemaan vaikuttaja, mutta toisaalta ei mua kiinnosta yhtään tuollaiset asiat. Tehdään vaan tätä omaa juttua ja muut tehköön mitä huvittaa.

Raivio: Vois kai sanoa, että kun on tällainen bändi kasassa, että älkää ottako meistä vaikutteita. Ei kannata! Jos se vaan kuulostaa hyvältä, niin ottakaa jostain muualta niitä vaikutteita.

Kotamäki: Älkääkä olko ihmisinä tämmöisiä.

Kun bändi esittää synkeää ja massiivista musiikkia, niin sitä herkästi tulee ajatelleeksi, että yhtye myös todellakin vuodattaa sydänverensä nauhalle ja psyykkaa itsensä studiossa hermoromahduksen partaalle. Miten te virittäydytte studiossa tunnelmaan, jotta saatte sen parhaan tulkinnan biiseistä aikaiseksi ja levylle asti?

Kotamäki: Mä en kyllä voi sanoo, että valmistautuisin yhtään millään tapaa.

Kokko: Näin ulkopuolisena minä voisin sanoa, että tämä tulkinta tulee ihan itsestään. Että ei teidän tarvitse siihen mitenkään latautua. Se tunnelma tulee itsestään ja se vaan taltioidaan mahdollisimman hyvin.

Raivio: Mä oon ihan samaa mieltä siinä, että ei täällä tosiaankaan oo mitään verisiä vuohenkuvia seinillä tai mitän lepakoita roikkumassa katosta…

Kotamäki: Eikä samettiverhoja tai mustia kynttilöitä.

Raivio: Sametti-alusvaatteita kylläkin.

Kokko: Ei se tulkinta tuollaisista jutuista lähde, te vaan ootte niin syvällä.

Raivio: Ei kun syvältä. Mutta siis, täähän on ollut tosi hauskaa ja rentoa hommaa, mutta sillä hetkellä kun se äänitysnappula menee päälle ja Jämy vittuilee taustalla ja kitisee jostain, niin kyllä siinä fiilikseen pääsee aika nopeasti. Mä luulen, että se musiikki vie sillä hetkellä mukaansa, ja siinä vaiheessa kun äänitys loppuu, niin saattaa naurunremakka lähteä saman tien. Mutta se hetki, kun äänitetään, niin fiilikseen pääsee saman tien. Me ollaan kuitenkin sen verran syvällä tässä hommassa jo…

Jämsen: Sen sanoisin, et musta on aika huvittavaa lukea joittenkin muiden bändien haastatteluja, kun ne vastaa tohon samaan kysymykseen. Että ne koristelee koko studion ja kaikkee tämmöstä. Musta se on ihan naurettavaa paskaa. Eihän se siitä lähe! Eihän se nyt jumalauta mistään rekvisiitasta lähe. Että sun pitäisi pukeutua jotenkin ja pistää kämppä tietynlaiseksi, niin pääsee oikein asian ytimeen ja se kuulostaa tosi masentavalta ja surulliselta. Tai sitten jos haluaa jonkun tosi ilosen kuuloisen levyn, sellaista duuri-amerikan-huttua, niin sit pitää olla surffilautoja seinillä ja tämmöistä, niin eihän se siitä lähe. Se lähtee tyypin sisältä, oikeasti.

Kokko: Seiso tekojes takana ylpeästi, niin sehän on sitten siinä. Ei siinä sen ihmeempää.

Jämsen: Niin, mut se vaan kuulostaa tosi hienolta, kun kerrotaan tommoisia mystisiä juttuja, että on poltettu suitsukkeita ja kynttilät palaa ja kaikkea muuta… Goottitytöt tissit paljaina hyppii studiossa ja niin eespäin.. Tai ne tissit on ihan jees, mutta mä luulen, että kun monet bändit tollaisia latelee haastatteluissa, niin se on ihan vaan julkisuuden hakemista. Koska jos kattoo vaikka tätäkin meininkiä, mitä meillä on täällä, niin ei tästä kovin hääviä dokumenttia saa. Tulee vaan vittuilua ja nauretaan ja heitetään vitsiä ja sitten jos otto kuulostaa oikein imelältä, tai mitä enemmän se naurattaa, niin sen parempi. Ja varmasti jää sellaiset narulle.

Raivio: Niin kuin tossa alussa puhuttiin, niin kyllä tää paikka vaikuttaa yleisfiilikseen ja voihan tollainen, että koristelee paikan jotenkin, tuoda jonkinlaista yleisfiilistä, mutta ite suorituksen pitää tulla sisältä. Ihan siitä soitosta ja siitä, mitä haluaa musiikilta.

Kotamäki: Ja mun mielestä toi on helvetin huvittavaa noin muutenkin, tai kun tämmöisiin kysymyksiin on tullut vastailtua jokusen kerran, niin tavallaan ihmiset vittu olettaa tuon musiikin perusteella, että me mennään tukka silmillä eikä puhuta kellekkään ja vituttaa koko ajan. Tai kyllä se nyt välillä onkin sellaista, että vituttaa, mutta ei meistä voi loppupeleissä voi sanoa yhtään mitään ihmisinä vain musiikin perusteella. Ja se on huvittavaa, kun ihmiset tekee tuollaisia päätelmiä ja sitten kun ne tapaa meidät ja me ollaankin vähän tällaisia… millaisia sattuu.

Raivio: Miten se siellä Sentenced-foorumilla menikään? Joku oli kitissy siellä, että ne soittaa muka doomia ja ovat kuitenkin ihan iloisia kavereita.

Kotamäki: Niin, siellä joku teinipoika kitisi jotain. Se oli lukenut meistä joitain juopottelujuttuja ja blaa blaa blaa, ja se oli aivan paskana, että ei ne oo oikeesti mitään synkkiä jätkiä.

Raivio: Semmoiset voi mennä vaan kotio ja syödä vaikka paskaa. Kyllä se äkkiä aika synkäksi vetää.

Kotamäki: Niin.

Raivio: Se, mitä mä oon kuullu doom-bändeistä, niin ne on niitä kaikista iloisimpia tyyppeja. Se voi olla, että kun tällaista musaa jynkyttää, niin kuka sitä sitten jaksais sitten synkistellä ympäri vuorokauden. Sitä saa purettua siihen musiikkiin sen verran mitä tarvii. Ja sit nämä, jotka soittaa sellaista iloisempaa musiikkia, niin se voi mennä sitten toisin päin.

Kokko: Vaikka kantripiireissä tapellaan ihan perkeleesti. Metallibileissähän on tosi iisi meininki, ei siellä ikinä mitään ole. Ja sitten kun mennään kantrikuppilaan jenkkilässä, niin tuopit lentää.

Jämsen: Iskelmähän on kaikista synkintä musiikkia minun mielestä. Siis jos oikeesti aletaan kuuntelemaan sanoituksia ja melodioita, niin sehän se vasta on kaikista synkintä mitä onkaan. Ja jos luulee, et joku tällainen musa mitä mekin soitetaan on tosi melankolista ja surullista, niin sanonpa vaan meidänkin faneille, että menkääpä käymään iltamissa. Menkää vaikka Jyväshoviin, jos voin tässä tanssiravintolaa mainostaa. Sinne vaan vähän kuuntelemaan humppaa ja kattomaan keski-ikäisiä ihmisiä, niin siinä on muuten aito suomalainen blues.

Raivio: Kyllähän se, kun niitä soittajia kattoo liivit päällä, niin synkäksihän se vetää väkisinkin.

Suoraa Puhetta Studiosta (osa 2/2) julkaistaan ensi viikolla.

Haastattelu julkaistu : 2006-10-23
Kirjoittaja : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua