Kumikameli – Tie sydämeen käy rintalastan lävitse

Mustan huumorin messias Kumikameli on tallannut kieroja polkujaan jo kaksi vuosikymmentä. Juhlan kunniaksi luotasimme bändin nokkamiehen Toppo Koposen kanssa bändin nykykuulumisia, uutta Simsalabim-levyä ja kamelimiesten legendaarisia sivuprojekteja.

Kumikameli sai alkunsa marraskuussa 1986, kun Koponen oli kavereineen ryypiskelemässä Hassisen Koneen vanhalla treenikämpällä Joensuussa. Meininki on muuttunut melkoisesti noista päivistä. Miltä tuntuu nyt vuonna 2006 näin 20-vuotispäivien korvilla?

– Yllättävän hyvältä. Tärkeintähän on, että tässä iässä saa jo itse ostaa omat tupakkansa ja kaljansa. Helppoja vuosia nämä ovat olleet, koska asenne on kohdallaan. Mitään emme ole yrittäneet, joten mitään emme ole myöskään saavuttaneet, Koponen sanailee.

Uuden levyn lisäksi yhtye juhli taivaltaan lokakuisella minikiertueella Radiopuhelimien ja J.M.K.E.:n kanssa. Myös loppuvuodelle on luvassa muutama keikka. Kuuluuko juhlintaan muuta, esim. kirjaa tai dvd:tä?

– Juu, tulee myös kirja, jossa on pelkkiä tärähtäneitä ja suttuisia alastonkuvia meistä. No, ei. Levyssä ja kiertueessa riitti tarpeeksi tekemistä. Joku tanssiyhtye Kikkelit ei olisi saanut edes uutta levyä aikaan.

Koponen on Kumikamelin ainoa alkuperäisjäsen. Hänenkin musahommilleen oli tulla stoppi viime talvena. Miehen alter ego Onni Waris nimittäin putosi lavalta Eläkeläisten keikalla ja taittoi kyynärpäänsä ja ranteensa. Diagnoosin mukaan Koponen ei soita enää koskaan kitaraa, mutta fysioterapian ansiosta toivo elää sittenkin. Levyllä ja keikoilla kitarat hoitaa kuitenkin toistaiseksi yksin kamelikitaristi Jute Musikka.

– Tuntuu ihan hirveältä olla lavalla ilman kitaraa. Onhan minulla urku, josta painelen aina silloin tällöin ”tiit-taat”. Itsensä tuntee kuitenkin niin lihavaksi, eikä keksi mitään tekemistä. Koska kuntoilu ei ole koskaan ollut lähellä sydäntäni tai mitään muutakaan elintä, en viitsi paljoa keikkuakaan. Jos ekan biisin aikana hyppää kerran, pitää puhkua seuraavat kolme biisiä, Koponen naurahtaa.

”Ihmiset ovat perseestä, ja vittuilu on elämän suola”

Kumikamelin alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä musiikkia ilman perinteisiä rock-soittimia, varsinkin kitaraa. Ensimmäisinä vuosina yhtyeen ”puliukkohuumorihumppa” syntyikin mm. banjolla, koskettimilla, haitarilla ja rytmisoittimilla.

Vähitellen homma alkoi kyllästyttää ja mukaan tuli myös kitara. Tyyli hakeutui aina vain lähemmäksi perinteistä rockia, ja viime vuosien särökitaralla höystettyä tuotantoa voi kuvailla jo raskaan rockin ja hc-punkin siitokseksi. Heti alkuvuosina tavaramerkiksi muodostuneesta nyrjähtäneestä ja mustasta huumorista bändi ei ole kuitenkaan luopunut.

– Tyyli on muuttunut aina omalla painollaan: sinnepäin on menty, minne nokka on näyttänyt. Aikanaan otimme levyille myös yleislinjasta poikkeavia biisejä, mutta ne ovat jääneet pois, koska niitä on niin pirun hankala soittaa. On paljon kivempi vain rähistä ja mökeltää menemään siltä pohjalta, mitä on kiva soittaa keikoillakin, Koponen selittää.

Simsalabim-levy on suoraa jatkoa kaksi vuotta sitten ilmestyneelle Kinahmolle. Komppi on pääosin nopea, kitarat surisevat vahvasti, energiaa piisaa ja teksteissä ollaan ilkeitä ja kyrpiintyneitä milloin kenellekin. Jalkapöytään niitataan hopeinen laatta, silmät ommellaan umpeen, kissa pistetään mikroon, ryhtiä haetaan köydestä ja oksasta ja vitustusta aiheuttavat niin lemmikit, naapurit kuin naisetkin. Mistä tämä kaikki kirpoaa?

– Ihmiset ovat yksinkertaisesti perseestä, kiroilu on vänkää ja vittuilu on elämän suola. On helppo poimia ihmisten ärsyttävimpiä piirteitä ja tallentaa niitä digitaaliseen muotoon.

– Levyn hc-henkisyys juontaa juurensa muutaman vuoden taakse, kun suunnittelimme muinaisen HC Andersenin rumpalin Ema Hurskaisen (mm. Eläkeläiset ja Pavians) kanssa hc-bändin perustamista. Innostuttuani asiasta sävelsin viikossa 40 biisiä. Bändille oli jo nimikin, Helvetin Paskapylvään Vartijat. Siitä ei sitten tullut mitään, mutta noilta ajoilta jäi valmiita biisejä, joita riitti sellaisenaan sekä Kinahmolle (mm. Koira ja Mehtä) että Simsalabimille (Sähkö, Papukaija jne.). Tavoitteena oli poimia näihin biiseihin vain se olennainen, mitä sen nimestä tulee mieleen.

Varsinaisten raitojen lisäksi levyltä löytyy 20-minuuttinen piilobiisi, joka koostuu loputtomasti toistetusta ”kusipäät-kusipäät”-hokemasta. Mistä moinen idea?

– Ajatus oli meistä järjettömän hauska. Olemme itsekin joutuneet kuuntelemaan sen pari kertaa, koska olimme mukana masteroinnissa eikä paikalta saanut poistua. On hauskaa, kun ”kusipäät”-hokeman kuulee jossain vaiheessa vaikka missä muodossa, koska pää alkaa hakea helpotusta sanamuunnoksilla. Kannattaa kokeilla, toimii varmasti sekä selvin päin että parhaassa nousuhumalassa.

HC:ta mandoliinilla, homoeroottista discoa mideinä

Kumikamelin historiaan mahtuu kymmeniä sivuprojekteja, joiden takaa löytyy useimmiten Toppo Koponen. Näistä kuuluisin on eittämättä emobändiään suuremmaksi kasvanut Eläkeläiset. Pyysin Koposta kaivelemaan mielensä sopukoista, millaisia muistoja hänellä on seuraavista kameliprojekteista.

– Tanssiva Ursus & Revenneet Keskoset: se oli hc-yhtye, jossa soittimina olivat rummut, koskettimet ja oktaavilaitteella varustettu särömandoliini. Jos kappaleen nimi oli vaikka Systeemi on karsee, biisi kesti juuri sen verran, että siinä ehti sanoa ”systeemi on karsee”, ei yhtään pitempään. Soitimme pari-kolme keikkaa, joista hienoin oli Lepakossa. Salissa soitti varmaan Musta paraati tai Lama ja me olimme kuppilan puolella. Paikalle tuli oikeaa irokeesijengiä hirveä uho päällä. Biisin alkaessa porukka rupesi pogoamaan, mutta kappale loppui aina, ennen kuin he ehtivät laskeutua maahan hyppynsä jälkeen. Jengi suuttui ihan saatanasti.

– Vankilayhtye Papillons: tämä oli pystyssä muinoin DBTL:ssä. Meidän kleinbussimme nimeltään ”Walther” oli maalattu tiilikuvioiseksi ja ikkunoihin oli pantu katiskaverkkoa. Ajelimme pakulla ympäriinsä, parkkeerasimme sattumalta jonnekin ja venäläiseksi upseeriksi pukeutunut äänimies etsi jostain pistorasian. Bändi istui autossa vankilavaatteet päällä ja soitti vankila-aiheisia lauluja, kuten Vankilarock tai Oikeus on voittanut taas.

– Ryhtivalio & Oolannin sota -orkesteri: se soitti Suomen talvisodan biisejä. Laulajana oli täysin laulu- ja rytmitaidoton mies Sössö Salminen eli Eläkeläisten taustoilta tuttu Ilmari Koivuluhta. Heitettiin monta keikkaa, joista hienoin oli Lahden muotoiluinstituutin bileet jossain saaressa. Kaikki vihasi meitä ja yritti hakata niillä vitun patsaillaan meidät kuoliaiksi. Emme päässeet saarelta pakoon, joten täytyi lukittautua kylmään mökkiin odottelemaan aamua.

– Gay Dance Maniacs: meillä oli ns. telkänpönttömallinen Macin tietokone, josta soitimme homoeroottista discoa mideinä. Kolme jätkää tanssi ja lauloi. Ja huomio: sillä oli samoja kappaleita kuin Papillonsilla, koska homoerotiikka toimii sekä tanssi- että vankilapiireissä.

– Danny Show: siinä oli mukana kamelit, Jalla Jalla, Kelpo Pojat ja turkulainen Ruotsin-laiva-yhtye Nylon 66ers. Meitä oli kymmenen Dannyä, ja Jusu Lounela kaljuna kaverina oli Armi ballerinapuvussa. Dannyn biisejä soitettiin. Bändi oli saatanan hyvä, mutta laulajat ei.

– Halvaantuneet Homot: Kumikameli, Kelpo Pojat, Maaseudun Tulevaisuus ja Jalla Jalla olivat kimppakeikalla DBTL:ssä. Jossain vaiheessa huomasimme kaikkien olevan niin kännissä, ettei soittamisesta tule mitään. Onneksi Maaseudun Tulevaisuuden Jussi Vainiola osaa maailman kaikki biisit ulkoa, joten säestimme häntä parilla akustisella kitaralla ja kolistelimme pahvilaatikoita. Biisien joukossa oli tälläkin kertaa ainakin Oikeus on voittanut taas. Helvetin hyvä yhtye, jossa ei tarvinnut osata soittaa.

Telakalle, ettei menestys kihahda hattuun

Historian havinoihin on kadonnut lukuisia muitakin kameliprojekteja, ja tälläkin hetkellä Koposella on muutamia viritelmiä. Yksi niistä on jo levyttämäänkin päässyt Kantri-Antero & Rahtarit. Sen uutta, todella hämärää materiaalia saattaa ilmestyä jonain päivänä nettiin. Mutta miten tällaiset projektit yleensä syntyvät?

– Useimmat niistä syntyvät Kumikamelin ylijäämäbiiseistä, jotka eivät sovi levyn muuhun linjaan. Paljon on myös ”liiteriyhtyeitä”. Ne minä perustan kotona ja yritän sitten houkutella muita mukaan. Kantri-Antero on yksi näistä. Se lähti liikkeelle, kun selitin kerran humalapäissäni levy-yhtiön edustajalle, jonka tiesin pitävän kantrista, että minulla on tosi hyvä kantribändi. Hän pyysi lähettämään demon, vaikka eihän minulla ollut koko bändiä tai yhtään kappaletta! Äänittelin sitten äkkiä jotain puuta heinää ja lähetin ne. Levy-yhtiössä olivat ihan myytyjä, ja päättivät julkaista sen sellaisenaan. Sain vielä Esittävän säveltaiteen edistämiskeskukselta rahaa levyä varten. Ennen keikoille lähtöä piti sitten etsiä bändiin muut jäsenet.

– Pari vuotta sitten innostuin kasarihevistä ja tein sitä yksinäni kotona nimellä Butan. Kaikki kappaleet olivat kaasuaiheisia, kuten Gas Inspector ja Bad Gas. Kun kaverin vaimo kuuli tekemäni demon, hän sanoi sen kuulostavan siltä kuin Udo olisi tullut hulluksi! Meinasimme tehdä tästä oikean orkesterin ja löysimme jopa hyvän laulaja, Väänäsen Jonen. Idea kuitenkin haudattiin, kun Jone alkoi pohtia tosissaan, ettei pysty laulamaan yhtä korkealta kuin minä demolla. Miehellä oli ihan väärä asenne.

Entä miltäs Kumikamelin tulevaisuus näyttää?

– Bändi laitetaan varmaan telakalle, ettei menestys kihahda hattuun. No, kai me jatkamme samalla lailla kuin tähänkin asti eli heitämme pari keikkaa vuodessa. Ja uutta levyä alamme suunnitella, jos Simsalabim myy 500 kappaletta. Teemme tätä rakkaudesta musiikkiin, vaikka musiikkimme onkin niin huonoa, Koponen naurahtaa.

Haastattelu julkaistu : 2006-10-16
Kirjoittaja : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua