Poets of the Fall – Ruosteen Karnevaalit

Kotimainen Poets of the Fall julkaisi hiljan uuden Carnival of Rust -nimeä kantavan levynsä. Kulovalkean tavoin pitkin Suomea levinnyt bändi osoitti jo edellisellä levyllään mistä kana tarpeensa tekee, mutta uusin takoi nimen varmasti yhdeksi kovimmista tämän hetken rock-akteista. Istuuduin vokalisti Markon kanssa eräänä keväisenä päivänä terassille kahvin ääreen ja utelin hieman mistä hommassa on kyse.

Uusi levy varmasti kerää paljon uutta kuulijaa, kävisitkö lyhyesti läpi yhtyeen historiaa?

– Se oli sillälailla, että me ruvettiin Ollin kans soittaan yhdes bändis vuonna ’99, eli viime vuosituhannella, ja sitten me soitettiin siinä pari vuotta. Joskus 2002-03 paikkeilla perustettiin Poets of the Fall ihan sen takia, että meillä oli erilaiset näkemykset kuin muilla siinä porukassa silloin. Siitä se oikeastaan lähti, tehtiin biisejä jonkun aikaa yhdessä. Ensimmäistä sinkkua kun duunattiin niin törmättiin Kapuun, joka tuotti sen biisin. Teki niin hyvää työtä ja musiikkimaut meni yhteen, että pyydettiin sitä sillon bändiin mukaan. Se kuunteli meidän musaa ja sano, että kuulostaa hyvältä ja että tällaista olisi kiva tehdä ja liittyi bändiin. Oli jo pidempään kaipaillut omaa projektia. Siitä se lähti. Sitten tuli Late Goodbye ulos ja vähän aikaa sen jälkeen tuli Lift-sinkku. Pian sen jälkeen olikin sitten jo melkeen vuoden rundit takana. Käytiin vielä 2005 Tukholmassa marraskuussa vetämässä viimeinen Signs of Life -keikka. Sen jälkeen mentiin takaisin studioon ja tehtiin Carnival of Rust.

Onko muuten ollu ulkomaille vientiä?

– No kysyntää on ollu aika paljon ja toivotaan, että tänä vuonna pääsee enemmän tekemään sinnepäin hommia. Viime vuosi oli kuitenkin niin työntäyteinen täällä Suomessa, muutamassa maassa kerittiin käydä kääntymässä. Ei hirveän ekstensiivisesti. Saksassa ja Skandinaviassa keikkailtiin Suomen lisäksi.

Olette oman levy-yhtön kautta julkaisseet materiaalia, mistä idea oman lafkan perustamiselle?

– Sillon kun aloteittiin ei oikein tiedetty kaikkia bisneskoukkuja ja kun neuvotteli eri levy-yhtiöiden kanssa ja katseltiin managerin kanssa papereita läpi niin tuli semmonen fiilis, että kaikkein järkevintä tässä vaiheessa on pistää oma lafka pystyyn ja julkaista sen kautta. Kuitenkin tehtiin alusta asti kaikki itse eikä oikeastaan tarvittu kuin jonkun todella ison yhtiön markkinointikoneisto. Kaikki muu meillä oli. Sillä päätettiin laittaa oma lafka pystyyn ja mennään niin pitkälle kun päästään. Kyllähän me kokoajan ulkomailta etsitään jotain isoo lafkaa, joka vois jeesailla meitä tässä, tehdä sitä puolta, jota me ei ehkä itse jakseta, haluta kautta pystytä tekemään. Kyllähän se on, että mitä isommaks menee, sitä vaikeammaks kaiken hallinta menee. Meillä täs kuitenkin kolme jätkää ja manageri, joten aika paljon hommaa jokaisella.

Kuinka iso ryhmä toimii Poets of the Fallin taustoissa?

– Meillä on isoimmillaan tässä kiertueporukassa kymmenen tyyppiä. Kuusi niistä soittajia ja neljä on muuta, miksaajaa, kuskia, paitamyyjää messissä. Meillä on vielä Suomessa keikkamyyjä, manageri ja promoottori. Onnekas kolmetoista pyörittää tätä hommaa.

Levyllä tosiaan soittaa kolme henkilöä ja lavalla kuusi. Vaikuttaako tämä mitenkään biisien kirjoitukseen?

– Ollaan todettu, että soittajien lukumäärää ei juuri kannata miettiä. Levyillä me voidaan tehdä musiikkia sillä tavalla kuin levylle voidaan, eli käytännössä ihan mitä vaan päähän tulee. Ja se, että meitä on kuusi, antaa aika paljon vaihtoehtoja sille mitä keikoilla soitetaan. Ollaan päätetty, että ei siinä levyn teko vaiheessa mietitä niinkään miten livenä tullaan vetämään. Kyllä ne aina ennenkin ollaan saatu toimimaan. Homma on näin paljon elävämpää ja mielenkiintoisempaa.

Minkäslainen bändi sitten on lauteilla?

– Aika ärhäkkä, tavallaan. Hyvin vahvasti otetaan yleisöön kontaktia. Kun ollaan soitettu niin pitkään yhdessä se on jo tavallaan hauskanpitoa, mennään sinne vähän kikkailemaan. Ja sitten itse kukin, yleensä minä vielä kaiken lisäksi, saattaa keksiä ihan typerää siellä kesken kaiken, biisit venyy ja sitä ja tätä sattuu. On se vähän sellaista. Kun käydään klubeilla ja festareilla keikoilla, ne on aika pieniä asioita mitä siellä pystyy tekemään. Tälläkin rundilla ollaan soitettu sellaisilla postimerkin kokoisilla lavoilla. Alkuvuodesta ollaan käyty tavallaan kiittämässä niitä paikkoja jotka otti meidät soittamaan viime vuonna. Ollaan videoitu keikkoja ja katsottu jälkeenpäin, tärkeintä kuitenkin on musiikki ja tunnelma.

Miten syntyy perinteinen Poets-biisi?

– Hyvin perinteisesti se lähtee minusta ja Ollista liikkeelle, semmonen kitara/laulu-juttu. Joskus tuon ihan valmiinkin biisin Ollille ja hän osaa tuoda siihen oman mausteen mukaan, jota minä en välttämättä osaa tai sitten hänellä on vain toisenlainen näkemys. Mä teen sanotukset ja laulut.

Mistä inspiraatio tulee sanoituksiin?

– Mä en tiedä. Se tulee yleensä kaikenmaailman pienistä asioista, mutta välillä putkahtaa sillä tavalla, että keskellä yötä heräät niin sulla on vain joku juttu päässä, oot nähny jotain unta tai jotain. Siitä saattaa tulla tai sitten istuu dösässä ja kattelee maisemia. Näkee jonkun kohtauksen ja joku sanoo jotain, uutisissa käsitellään jotain asiaa, joka pöyristyttää mua ja sitten siitä tulee sitten huumoksissaan kirjoitettua monta biisiä. Niitä sitten pitää aina välillä pyyhkiä ja tuumia, että en mä oikein voi näin sanoa. Ei oikein osoittelevaa, sillä kyllä sanoituksissa pitää olla se, että niissä on enemmänkin tasoja kuin vain se suora mitä luet ensimmäisenä. Se pitää olla monen ihmisen ymmärrettävissä monella eri tavalla. Mulle sanoitukset ovat todella tärkeitä. Välillä tulee syljen mukana ulos ja niistä itse löytää vielä puolenkin vuoden päästä, että tätäkö mä tarkoitinkin?

Kuinka tärkeitä erilaiset listat ja sijoitukset on bändille?

– Onhan se hyvä, että tietää suurinpiirtein missä menee. Mutta en mä kauheasti seuraile noita listoja, lähinnä virallista listaa tulee katottua, että tietää miten siellä on menny. Ihan hyvinhän nuo ovat menneet. Alkuvaiheessa viime vuonna tuli seurattua enemmän ja tämä oli vielä tärkeämpää, koska se oli uutta. Tietenkin aina musiikin tekijälle tämä on tärkeätä, mutta elämä heittelee suuntaan ja toiseen, siksi ei voi jäädä roikkumaan mihinkään. Ei se kuitenkaan loppujen lopuksi määrittele mitään. Laittaa pian painopisteen väärään paikkaan.

Mistä tulee bändin nimi?

– Se on semmoinen jännä juttu, tehtiin hirveä läjä listoille sanoja ja tuo vain tuli jostain. Jonkun idean mukana se tuli ja kuvasi parhaiten sitä ideaa, joka meillä on musiikissa. Lisäksi siinä on sekä runoilija että rappio puoli. Kaunis ja ruma samassa. Musta ja valkoinen, pimeä ja valkoinen ja läpäläpä. Ja onhan se aika hieno tapa sanoa, että luusereita ollaan kaikki.

Carnival of Rust -videolla nähdään hieman Tim Burtonmaista otetta, onko havainto kuinka kaukana siitä mitä bändi on videolle hakenut?

– Se on kyllä aika nappiin. Se on ensimmäisestä kuusta asti semmoista ja Tim Burton on loistava ohjaaja. Se aika hyvin kaptivoi ja saa kiinni siitä ajatuksesta mikä meillä on. Huumorimme on ihan yhtä vinksallaan kuin se video.

Oliko ko. biisi ilmiselvä sinkkuvalinta?

– Se oli ilmiselvä valinta siinä vaiheessa kun meillä oli kitaranäppäilyriffi valmiina joskus kesällä 2004 ja oltiin Espoossa Haukilahden rannassa ja istuttiin kallionotkelmilla. Siellä on tehty Carnival of Rust, Locking up the Sun ja kolme muuta biisiä. Kyllähän se silloin jo oli semmoinen tunne, että tämä on hieno biisi. Ja kun tiesimme, että se tulee olemaan nimikkobiisi niin homma oli selvä, että jossain välissä julkaisemme tämän sinkkuna. Se, että biisi oli ensimmäinen sinkku, olikin pidempään auki.

Missä vaiheessa heräsi visio tuosta videosta?

– Olimme joskus aiemmin videon ohjaajan kanssa jutelleet tuollaisesta ideasta ja kun tein biisiä havahduin, että nyt oon tekemässä sen näköistä biisiä mikä aikaisempi idea oli. Nyt se tietenkin otti hieman erilaisen muodon mitä alkuperäinen idea oli. Mulla oli jo sirkustirehtöörin asu mielessä kun kirjoitin tuota biisiä.

Miten tärkeätä videoiden ohella muu ulkomusiikillisuus on bändille?

– Onhan se osa musiikin tekemistä. Itse ainakin näen jokaisen biisin leffan pätkänä ja muutenkin olen kauhean visuaalinen ihminen. Kyllä se on sillä tavalla tärkeätä. Pikku hiljaa bändin visuaalisuus keikoilla ja muutenkin on muovautunut siihen omaan luonnolliseen suuntaan missä mitään ei pakoteta kenenkään kurkusta alas, vaan jokainen toimii omalla tavallaan. Meillä on tässä arkkitehti ja graafikko ja tällaista, että onhan se tärkeätä huomioida. Ja tietenkin onhan se mukava, että kun väkeä tulee keikoille niin bändi erottuu ja näyttää bändiltä.

Eipä tässä kummempia, tässähän tärkeimmät. Kiitoksia kovasti haastattelusta ja illalla sitten vilkaisemaan bändin livekunto.

– Kiitosta vain.

Haastattelu julkaistu : 2006-06-20
Kirjoittaja : Juha Wuorinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua