Verenn – Omaehtoista markkinointia

Toukokuussa debyytti-albuminsa julkaissut kaksikko Mikko Hautakangas ja Jussi Järvenpää, vannoo tummien melodioiden kitaranyanssien nimeen. Tällä vannomisella on hyvät perusteet astua suurempien yleisöjen eteen, mutta mitä yhtyeen vokalisti Mikko on asioista mieltä.

Kerrotko lyhyesti hieman taustoja yhtyeen ja nimivalinnan takaa?

– No yhtyeen tausta on monipolvinen sikäli, että Jussin kanssa soitimme samassa bändissä teinivuosilta aina opiskeluaikoihin asti, vuodesta 1996 alkaen. Sitten tuo bändi hajosi maantieteellisiin mahdottomuuksiin, mutta kumpikin jatkoi musahommia omilla tahoillaan. Tuossa kolmisen vuotta sitten kalareissulla Jussi sitten alkoi puhua metalliprojektistaan, johon pyysi minua tekstittäjäksi. Myöhemmin sitten demoja tehtäessä päädyttiin siihen, että hoitaisin myös laulupuolen.

– Mitään demoja ei missään vaiheessa lähetelty levy-yhtiöihin, vaan Verenniä on haluttu tehdä rauhassa sillä periaatteella, että mennään ihan ennakkoluulottomasti siihen suuntaan, mihin syntyvät biisit vie. Tarkoituksena on ollut koko ajan tehdä raskaahkoa kitararokkia, ja mun laulut epäilemättä toi tuota melankoliaa ja pop-sävyjä vielä entistä enemmän pintaan. Omasta mielestäni meidän kehityskaari on onnistuttu aika hyvin vangitsemaan tuohon albumille – albumin loppupuolen biisit antavat varmaankin osviittaa tulevasta.

– Mitä nimeen tulee, sanottakoon vain, että tavoite oli valita nimi, joka ei tarkoittaisi mitään eikä olisi mitään kieltä. Jussin kehitelmä tämä Verenn on ja ilmeisesti sen takana on jokin monimutkaisempikin tarina, jota minäkään en tiedä. Jussi sanoo vain, että “se on pitkä tarina, kerron sitten joskus kun jaksan”. Aika pitkä stoori täytyy olla, koska ollaan sentään välillä viikko putkeen yhdessä…

Oliko bändissä touhuaminen tietoinen valinta jo junnuna vai pääsikö niin vain käymään?

– Mulla on aina ollut tarve luoda jotain, ja piirtää en ole koskaan osannut tippaakaan. Kirjoittaminen oli pitkään se mun oma juttu. Musiikki sinänsä on aina ollut sydäntä lähellä, ja aloittelin itse jo lapsena pianolla, mutta pitkään oli sellainen ihaileva epäusko bänditouhuja kohtaan, että musta ei olisi tuohon itse. Sitten 15-kesäisenä ostin kitaran ja tiesin heti että olin pelastunut!

– Bänditouhut tulivat sitten kuvaan varsin pian ja aika mielenkiintoisella tavalla: istuin Haapajärven linja-autoasemalla odottamassa bussia ja luin Guitar Worldia, kun Jussi, jota en ollut tuolloin koskaan tavannutkaan, istui viereen ja kysyi että “perustetaanko bändi?” Siitä se lähti, perinteisesti yläasteen musiikkiluokassa aloiteltiin, tyyliin “arvotaan soittimet ja aletaan paukuttaa”. Eka coverbiisi tais olla Smashing Pumpkinsin

Bullet with Butterfly Wings…

Osaatko kertoa, miksi teidänkin musiikista kuultava melankolia puree Suomessa niin hyvin?

– En. Mutta jos lähtee siitä, että miksi se puree minuun, niin kai se on sellaista sisäänpäinkääntynyttä mietiskelyä – kun on niin suuri osa vuodesta pimeää ja kylmää, niin on hyvää aikaa tunnelmoida tähtitaivaan äärellä ja miettiä isoja ajatuksia, ja sellaiseen sopii synkeä molli pirtsakkaa kilkuttelua paremmin. Kai monet suomalaiset minun laillani tykkäävät olla välillä yksikseen ja ottaa asiat vakavasti. Niihin muutamaan riehakkaaseen kesäiltaan voidaan sitten lainata biisit jostain etelämmästä.

Joudut nyt asettumaan mainosmiehen saappaisin ja puffaamaan yhtyettäsi kuulijoille, kuinka se tapautuu?

– Onhan se aika skitsofreenistä, mutta toisaalta olen päättänyt, etten ota itseäni liian vakavasti tässä suhteessa – tavallaan myyn meidän levy-yhtiön bändiä kuin mitä tahansa tuotetta, toisaalta vaan kerron ihmisille omista touhuistamme kuin kuka tahansa bändin jätkä. Minut tuntevat kyllä tietävät, että mun itsekritiikki on ankarinta sorttia, mutta olen aidosti sitä mieltä, että tässä meidän touhussa on jotain hienoa ja kertomisen arvoista. Vaikka puutteet ja kehityksen paikatkin tiedostan, uskon meidän potentiaaliin, joten niinpä meidän markkinoiminen on melko luontevaa!

– Käytännössähän homma vaatii vaan aikaa ja ideointia, eikä hyvistä yhteistyökumppaneistakaan ole haittaa. Meillä on Matara Musicissa sellainen fiilis, että nautitaan tästä työnteostakin, eikä vain tähdätä verenmaku suussa johonkin suureen palkintoon, myyntimenestykseen tms. Omasta tyytyväisyydestä sitä voimaa saa, ei se sen kummempaa ole.

Levyn mukana tuli melko hieno promo-paketti, olette ilmeisen tosissanne asian kanssa?

– No juu, tai kuten yllä kuvasin, meillä on sellainen fiilis, että me osataan jotain ja halutaan tehdä asiat kunnolla. Jos saadaan mielestämme hauskoja ideoita, kuten The Game -peli, se pitää toteuttaa eikä vain jättää ideatasolle. Dollarinkuvat silmissä tätä ei jaksaisi tehdä, kyllä tässä on kyse myös hauskanpidosta! Eli tehdään kaikki niin hyvin kuin pystytään ja tehdään laadukkaita tuotteita, ja toivotaan tietenkin, että siitä voisi myös muut innostua. Jos innostuu, me ollaan kyllä valmiita siihenkin.

Teitä on yhtyeessä vain kaksi, miksi näin – ja kuinka homma toimii esimerkiksi studiossa? Sitten taas keikalla on lisämiehitystä.

– Me muodostamme Jussin kanssa biisintekokaksikon, jossa Jussi tekee biisien pohjat ja minä kehittelen laulut ja tekstit niihin. Olemme molemmat aika varmoja omasta visiostamme, ja meidän kahden kemia toimii niin loistavasti, että olemme pitäneet parempana, ettei tarvitse huomioida muita eikä tehdä kompromisseja. Myös studiossa olemme toistaiseksi saaneet kaikki ideamme omin voimin purkkiin, mutta mitään estettä muiden soittajien käyttämiselle ei ole – itse asiassa tulevaisuudessa heitä tullaan lähes varmasti käyttämäänkin.

– Liveä varten olemme kasanneet bändin (rumpali Ville Niska, kosketinsoittaja Jouni Pöllänen ja kitaristi Teemu Kiiskilä), joka saattaa tietenkin vaikuttaa Verennin soundin kehittymiseen tulevaisuudessa. Jos tuntuu, että kakkoslevylle haluamme heidät mukaan studioon, niin mikäpä siinä. Me menemme sinne minne musa vie.

Tarvitsevatko tekstit mielestäsi kantaaottavan aspektin vai pärjääkö vähemmälläkin?

– Monet pärjäävät vähemmälläkin, eikä kantaaottavuus voi olla itseisarvo – että “hei, tehdäänpä kantaaottavia tekstejä niin se vaikuttaa hienommalta”. Minä teen biisejä inspiraatiosta, ja näköjään varsin usein tulen sanoneeksi jotain sellaista, mitä ajattelen muutenkin. Siitä kai se kantaaottavuus syntyy, että uskaltaa kertoa omista arvoistaan ja mielipiteistään. Mutta jos taas tulen kirjoittaneeksi vaikkapa novellistisen tilanteenkuvauksen, en hylkää sitä siksi että “tässä ei nyt oteta mitään kantaa”. Tärkeintä on pistää omat tunteensa siihen tekstiin ja toivoa, että kuulija puolestaan saa jotain tunnetta siitä irtikin. Jos sitten tunteen lisäksi herää vielä ajatuksiakin, niin hyvä vaan!

Onko livenä soittamisessa jotakin sellaista jota ei saa studíossa kaivettua esille?

– No meillä luonnollisestikin on, koska mukana on kolme uutta soittajaa. Se on hienoa! Mikäpä sen parempaa kuin huomata vanhan luomuksen kehittyvän edelleen, ja yleensä parempaan suuntaan. Kuten mun mielestä kaikilla bändeillä, myös Verennillä juttu menee vähän niin, että studiossa taltioidaan tunnelmia ja tunnetiloja, livenä sitten taas puhalletaan niihin tunnelmiin lisää elävää energiaa. Siis levyllä ratkaisevat tunnelmat, livenä energiat.

Mistä pelistä nimikkokappaleessa on kyse, itse elämästä kenties?

– Nimikkokappaleessa, kuten kaikissa muissakin levyn peliviittauksissa, voi nähdä monenlaisia merkityksiä: kaikki on (tai voi olla) peliä. Media ja julkisuus, ihmissuhteet, yhteiskunnalliset normit, musiikkibisnes, työelämä, oman identiteetin etsiminen… Ja vielä, englanninkielen sana “game” tarkoittaa myös riistaa, samoin kuin “play” on pelata, leikkiä, soittaa.

Puhutaan, että kriitikot eivät anna armoa mutta onko mahdollisen teilauksen jälkeen elämää?

– Me olemme itse itsemme armottomimpia kriitikoita, ja lopulta luotamme siihen. Pelkät haukut eivät tunnu missään, perusteltu ja maaliin osuva moite puolestaan voi pistää ajattelemaan ja kehittymään. Asiansatuntevat kriitikot osaavat suhteuttaa musiikin taustoihinsa, siihen mistä Verennissä ja Matara Musicissa kokonaisuutena on kyse, ja silloin kaikki kehut ja kritiikki ovat aina perusteltuja.

– Monet arvostavat omaehtoisuuttamme, mikä on meille mieleen. Ulkomailta on tullut pari hauskaa singlearviota, kun sinkkua on moitittu “ylituotetuksi massoille tehdyksi rahastukseksi” ja vertailtu muihin ulkomailla menestyviin suomalaisiin rockyhtyeisiin – se on sikäli harmillista, kun se on niin kaukana totuudesta. Mutta sellaiset kommentit voi tietenkin ottaa kehuina siitä, että ainakin meidän nyrkkipajamme saa ilmeisesti ihan laadukasta jälkeä aikaan!

Miten sitten albuminne ja singlenne on oikein otettu vastaan?

– Enimmäkseen oikein kannustavasti! Albumi on vielä sen verran alkutaipaleella, että kovin monia arvioita ei ole vielä näkynyt. Kuulijoilta saatu palaute on ollut siinä suhteessa kaikista tärkeintä, että lopulta juuri sellaiset kommentit kuin “levy paranee joka kuuntelulla” ja “tästä löytää jatkuvasti uutta” tai se, että jokainen biisi tuntuu olevan jonkun suosikkiraita ovat niitä monipuolisen ja kokonaisen albumin tunnusmerkkejä, joita itse arvostamme.

Mikä on se inspiraation lähde, joka saa laittamaan nuotit ja sanat oikeaan järjestykseen.

– Jaa oikeaan… Kyllähän se sellaista itsensä tutkimista ja tunteiden käsittelemistä enimmäkseen on. Se, mikä milloinkin mieltä painaa, tuppaa tulemaan mukaan musiikkiin. Tekstipuolella menen aika tavalla intuition varassa kummemmin miettimättä tai lauseita viilaamatta, ja olen huomannut, että puolihuomaamatta metaforien ja ilmausten lähteenä tuntuu olevan luonto ja siihen liittyvät ilmiöt – myös kaupunkiluonto rajoituksineen, kadut, valot, pimeyden ja tähtien puuttuminen. Kerran maalaispoika, aina maalaispoika?

Teillä on Myspace-sivusto, mikä on ollut palaute sitä kautta ja kuinka sen rustaamiseen päädyitte?

– Myspace on tällä hetkellä sellainen juttu, että sitä ei oikein kannata jättää tekemättä, jos bändiä markkinoi. Etenkin ulkomaiden testaamiseen väylä on oikein mukava, saahan sieltä hauskoja kommentteja ja ajanvietettä. Siellä pyörii muutamia tosifaneja, jotka ovat osin jopa pelottavia. Hauskaa myös huomata, millainen muoti-ilmiö suomalainen raskaahko rock tosiaan on Euroopassa, meidätkin toivotetaan tervetulleeksi sillä meiningillä että “Yeah, another great rock band from Finland, I love Finnish rock, when will U play in Serbia-Montenegro?“.

– Mulla itsellä ei ole oikeastaan mitään tekemistä Myspacen kanssa, olen henkisesti viisikymppinen joten nuo nuorison chatit ja ircit ei ehtineet koskaan muhun iskeä, mutta näyttää siltä, että Myspace-sivut on nyt vähän samaa kuin bändin nettisivujen tekeminen oli vielä joskus 7-8 vuotta sitten – kaikkihan niin tekee…

Missä näet yhtyeen tämän vuoden elokuussa?

– Keikoilla! Jaa, tai ehkäpä silloin ollaan Jussin kanssa studiossa tekemässä Matara Musicin puitteissa Maplesnown debyyttialbumia. Ja mielenkiinnolla odotan, millaista palautetta elokuuhun mennessä tipahtelee Euroopasta, missä Awake-EP jo jonkin verran tuntui lämmittävän. Mutta loppukesästä/syksyllä on tosiaan tarkoitus kiertää suurimmat kaupungit parin muun bändin kanssa, ja silloinhan se veri punnitaan. Meillä kaikilla on jo hirveä polte päästä soittamaan albumin biisejä livenä, mutta valitettavasti on noita perhe- ja työkuvioita siinä määrin, että kesällä on pakko pitää vähän lomaakin, ettei pala loppuun. On tässä aikamoinen duunimäärä jo takanakin, ja soittamisen pitää olla hauska etuoikeus, ei velvollisuus!

Pelatkaa omia pelejänne mutta tutustukaan siinä kaiken touhuamisen keskellä bändin MySpace-sivustoon (http://www.myspace.com/verenn) ja kuunnelkaa tarjolla olevat kappaleet rauhassa. Niistä kehittyy ajan kanssa melkoisen hienoja ralleja, joten en näe mitään syytä miksi yhtyeestäkin ei jotakin suurempaa tulisi.

Haastattelu julkaistu : 2006-06-06
Kirjoittaja : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua