The Skreppers – Kuin harmaa rikkakasvi, joka rehottaa tunkiolla hoitamattakin

Suomalaiseen rockiin mahtuu monen sortin kummajaista. Kylmässä pohjolassa selviämiseen tarvitaan ilmeisesti reilusti vinksahtanutta huumorintajua, sillä miten muuten voi selittää, että esimerkiksi Eläkeläiset, Itä-Saksa ja vaikkapa Kuha. ovat kukin löytäneet oman, vannoutuneen kuulijakuntansa. Suomalainen huumori ei ehkä ole noin yleensä yhtä osuvaa kuin vaikkapa englantilainen vastaava, mutta rockin saralla on hommaan on löydetty toimiva resepti: esimerkiksi edellämainituista bändeistä yksikään ei ole pelkästään pelleilyä, vaan mysteerinen totisuuden ja virnuilun hybridi. Moniulotteisuus tekee hyvän veijaribändin.

The Skreppers on tästä oiva esimerkki. Bändi soittaa toimivaa rockia, jossa on koko ajan vahvasti pilke silmäkulmassa. Isojen miesten totinen poseeraaminen meikeissä ja kumiasusteissa sekä velmut Kinky Pinky Wimpy -tyyliin nimetyt kappaleet eivät ehkä sisällä suurta sanomaa, mutta saavat hyvälle mielelle ja muodostavat oman, nyrjähtäneen maailmansa, jossa kuulijan on ilo vierailla.

Orkesteri on juuri julkaissut uuden Pain in the Right Place -levyn ja on suuntaamassa laajamittaiselle kiertueelle. Yhtyeen nokkamies Special K kertokoon, että minkälainen uusi levy oikein on.

– Musiikillisesti liikutaan samoilla punkin ja rock-a-billyn saastuttamilla vesillä kuin aiemminkin. Tekstit perustuvat enemmän tositapahtumiin ja viime rundin aikana koettuihin asioihin. Skreppers jatkaa siis yhä matkaa kohti omaa terävää ydintänsä, jota ei kuitenkaan koskaan voida saavuttaa.

Koska bändillä on vahva visuaalinen puoli ja kunnon show-meininki, tulee ajatelleeksi, että bändin tärkein tavoite on päästä esiintymään. Tekeekö Skreppers levyjä vain päästäkseen keikoille?

– Hankin juuri itselleni flyygelin, jotta sävellykset saisivat entisestään enemmän syvyyttä ja voisivat vaikuttaa kuulijoihn entistäkin syvällisemmin. Samoja biisejä esitetään keikoilla ja levyillä. En tiedä antaumuksen tarkkaa eroa keikoilla ja studiossa… keikoilla 61 ja levyllä 84. Tällä levyttämisantaumuksella levylle tärähti Rumbassa 4/ 5 palleroa.

Mitä voi odottaa Skreppersin livemeiningiltä?

– Arkielämän taakse jäämistä, jälkimaku on kuin olisi käynyt keikalla ja leffassa samaan aikaan. Rohkeimmat ovat maininneet jopa yhteneväisyyttä seksuaaliseen kokemukseen.

Sreppersin kiertue ei jää kata pelkästään Suomea, vaan bändi soittaa myös mm. Virossa, Saksassa, Norjassa ja Ruotsissa. Miten vertailisitte eri maiden yleisöjä keskenään?

– Suomessa odotetaan yhtyeiltä enemmän, että ollaan jotakin tiettyä tyyliä esim. punkkia, heviä tai rockabillya. Muuten ei oikein osata pitää tai inhota, jäädään helposti hämmentyneeseen välitilaan. Helpoin ja tunnetuin tapa valloittaa suomalainen yleisö lienee nostaa tuoppi ilmaan ja huutaa: ”Ja nyt vittu otetaan sitä viinaa!”. Saksassa tai Ruotsissa on varmasti aikojen kuluessa nähty enemmän erilaisia ja eri tavoin toimivia juttuja, joten yleisö on tottuneempi “ei niin tavanomaisiin” artisteihin. Maalla ei kuitenkaan ole niinkään merkitystä vaan sillä, että soittaa oikealle yleisölle oikeassa paikassa, eikä väärälle yleisölle väärässä paikassa.

– Mielenkiintoista nähdä millaista yleisö on Eestissä, missä emme ole aiemmin soittaneet. Myös Islantiin on tarkoitus lähteä vielä tämän levyn puitteissa.

Uusimmalla levyn kappaleet jatkavat tuttua, poliittisesti epäkorrektia linjaa. Mistä ihmeestä Skreppers repii inspiraation esimerkiksi biiseihin Gang Bang Shang-A-Lang ja El Bimbo ist ein Mann?

– Aluksi ajautuu olotilaan, jossa alkaa erittyä biisintekohormoonia, syntyy tunne biisistä. Sitten vain se suolletaan ulos. Prosessi ohjaa itse itseään. Ei kai ryhmäseksi nyt niin kieroutunutta ole? El bimbo kertoo aina pummaavasta kaverista, jollaisia me kaikki joudumme välillä sietämään.

Kuten sanottu, suomalaisessa rockissa riittää outoja lintuja. Tunteeko Skreppers mitään erityistä sielunveljeyttä minkään toisen bändin kanssa?

– Toistaiseksi ei ole tullut sellaista tunnetta. Kyllä meille varmasti on hieman vaikeampi hakea hengenheimolaisbändiä kuin useille muille.

Itse yhdistän jostain syystä bändin meiningin Turbonegroon. Special K ei kuitenkaan ajatukselle lämpene. Selvittäköön siis mies itse Skreppersin syvimmän olemuksen.

– Skreppersin ja Turbonegron musiikista on vaikea löytää yhtymäkohtia. Myös huulipuna, farkkuvaatteet tai aurinkolasit puuttuvat. Eli mikä se meidät nyt siihen niin vahvasti leimaa?

– Skreppersin syvin olemus: Monet yhtyeet hoitavat ja lannoittavat kukkamaataan, jotta kasveista tulisi mahdollisimman ihania, houkuttelevia ja haluttavia. Skreppers on harmaa rikkakasvi, joka rehottaa tunkiolla hoitamattakin. Haisee pahalta ja näyttää omituiselta, mutta herättää kysymyksiä ja kiinnostaa uteliaita.

Lopuksi täytyy vielä kysyä levyn mysteerisestä special guestista. Kuka mahtaa olla herra Sayf Abd Al-Razzaq, joka laulaa ja hoitaa rytmisoitinosastoa yhdellä biisillä?

-Yksi tuttu Izmir–nimisestä ruokapaikasta. He’s my sister!

Haastattelu julkaistu : 2006-04-10
Kirjoittaja : Saku Schildt

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua