Withered – Mastodonin sielunveli

Amerikkalainen Withered on monien riippumattomien medioiden valinta vuoden 2005 kärkipäähän, mitä levyjen suhteen tulee. Jyräävä soundi ja painava sana on samaa luokkaa kuin mitä Isis, Pelican ja Neurosis harrastavat. Ehkä vielä aavistuksen metallisempaa. Otin viime vuoden lopulla yhtyeen kitaristi Miken piinattavakseni ja kyselin muutamaan kysymykseen faktuaalisia vastauksia.

Withered on tavallaan noussut Social Infestationin grind-tuhkasta, mutta mikä oikeasti erottaa nämä kaksi yhtyettä toisistaan?

– No, oikeastaan Social Infestation on kyllä edelleenkin olemassa, mutta se ikään kuin lepää vain laakereillaan tällä hetkellä. Yhtyeen basisti tuli niin kiireiseksi toisen yhtyeensä kanssa, joka muuten tunnetaan nimellä Mastodon, että päätimme ottaa hieman happea SI:in kanssa. Tästä nyt oli sitten surauksena se, että toinen kitaristimme Chris ja minä olimme ilman vakituista bändiä. Ei ollut oikeastaan mielekästä tekemistä, koska soittaminen on ollut kuitenkin niin lähellä sydäntä. Niinpä päätimme muodostaa Witheredin.

– Yksi suurin muutos, mitä tulee noihin kahteen yhtyeeseen, on oman roolini muuttuminen. Soitin Socialissa rumpuja kymmenen vuoden ajan. Nyt siis soitan kitaraa ja laulan, joten roolini on hieman toisenlainen. Tosin olen kitaraakin soitellut pidemmän aikaa, mutta perspektiivini on tosiaan muuttunut aivan tyystin, kun astuin rumpujen takaa lavan etupuolelle. Myös biisien kirjoittaminen on nykyään aivan erilaista, sillä Witheredin kitaroissa on huomattavasti enemmän dynamiikkaa kuin mitä Socialissa oli, tai siis on. Meillähän on Witheredissä kaksi kitaristia, kun Socialissa niitä oli ainoastaan yksi. Tästä johtuen olen löytänyt itseni huomattavasti haasteellisemmalta ja monimutkaisemmalta tasolta. Samoin tuo kirjoittaminen on nyt huomattavasti henkilökohtaisempaa ja politiikka on jätetty taka-alalle. Ehkä juuri siinä on syy siihen, että Withered-biiseissä on enemmän melodiaa ja moniulotteisuutta.

No mitkä sitten ovat ne ajatukset ja fiilikset, joita tuotte esille musiikkinne kautta?

– Suurin osa peilautuu synkistä tunteista, jotka ovat sidoksissa masennukseen ja kuolemaan liittyviin kokemuksiin. Raaka ja primitiivinen tunne, kuten vaikkapa suru tai viha, on pääosassa. Lopulta kuitenkin rauha tulee kaikkialle mukaan.

Entä sitten tuo sanoituksellinen puoli? Se tuntuu olevan aika masentavan ja raskaan oloista. Mistä oikein on kyse?

– Kun aloitimme kirjoittelun, niin itselläni oli aivan ihmeellinen vaihe menossa. Vuoden sisällä kuoli seitsemän tuntemaani ihmistä, ja osallistuin hautajaisiin viidesti. Menetin kavereita, perheenjäseniä sekä isäni. Kuolinsyyt olivat sairauksista luonnollisten syiden kautta murhaan. Löysin itseni eräänlaisesta syklistä, jossa kuolemasta tuli hetkeksi normaali, tavallaan arkinen, asia. Tarkastelin kuolemaa jonkun aikaa ja yritin ottaa koko asiasta edes jonkunlaisen tolkun. Chris puolestaan kamppaili itsensä ja masennuksen kanssa. Päätimme kanavoida energiamme oikealla tavalla ja kirjoittaa niistä sitten sanoituksia, jotka tukisivat meitä ajatuksissamme.

Musiikissanne on eri tyylien elementtejä vahvasti edustettuna. Päälimmäisenä tulee mieleen death metal, sludge ja hitunen grindia. Mutta mikä onkaan se oikea fiilis ja mielentila tehdä biisejä? Vaaditaanko kuulijalta tiettyä vireyttä materiaalinne oivaltamiseen?

– Kirjoittelemme mitä erinäisimmissä fiiliksissä. Se on varmaan syynä siihen, miksi tyylimme on niin monipuolinen. Jos olemme energisellä tai vihaisella tuulella, niin on tuloksena jotakin siihen suuntaan kuin vaikkapa Silent Grave tai It’s All Said. Jos taas tunteet ovat surullisia tai toivottomia, niin on tuloksena Among Sorrow ja Like Locust. Luulen, että se kulkee aika pitkälti käsi kädessä sen suhteen kuinka kuulijan tulisi noihin kappaleisiin asennoitua. Tai ei nyt oikeastaan asennoitua, vaan pikemminkin minkälainen fiilis kuvastaa kappaleita ja antaa niistä parhaan vastineen. Grind-tuulella oleville ihan pikku vinkkinä, että unohtakaa Like Locust.

Onko olemassa mahdollisuus, että kuuntelijan täytyy olla musiikillisesti avarakatseinen kuunnellessaan Witheredin albumia? Miten määrittelisit tyypillisen kuuntelijan ja keikoilla kävijän, vai onko noilla asioilla ylipäätään merkitystä?

– Emme mitenkään tietoisesti ajattele musiikkia kirjoittaessamme tuota asiaa. Mutta kuitenkin uskoisin, että mitä avoimempi mieli kuuntelijalla on musiikin suhteen, niin sitä enemmän hän saa musiikistamme irti. Varsinkin kun käyskentelemme noiden mainitsemiesi äärimmäisten kategorioiden parissa. Luulisin, että suurimmalle osaa metallipäistä on jotakin meidän musiikissamme. Pääsääntöisesti keskitymme luomaan tunteita, joten uskoisin, että nämä teknisen ja matemaattisen puolen edustajat saattavat tuntea vähemmän vetoa musiikkiamme kohtaan. Lyhyesti sellainen kuuntelijan luonnehtiminen taitaisi mennä niin, että jos haluat ajelehtia mielikuvissa ja tuntessa, niin silloin Memento Mori on juuri oikea albumi sinulle.

Oliko Withered soundimaailmallisesti eräänlainen tietoinen valinta, vai sattuiko siitä nyt vain tulemaan hieman synkempi ja tunteellisempi? Kenties jonkinlainen protesti ultramuodikasta metalcore-genreä vastaan?

– Ainoastaan materiaalillinen suunta oli selvillä, eli tummia metallimelodioita, joissa on modernin metallin vivahteita. Kaikki muu vain tapahtui. Oikeastaan nuo vaikutteet ja mennet kokemukset ovat sanelleet aika pitkälti musiikkimme soundin. Emmekä me missään tapauksessa ole mikään protesti mitään vastaan, varsinkaan toista musiikkityyliä. Mutta täytyy nyt sen verran todeta, että onhan tuo koko metalcore päässyt hieman karkaamaan lapasesta.

Metalcoresta puheen ollen, olette Lifeforce Recordsilla, joka on hyvinkin tunnettu tuon kyseisen tyylin edustajistaan. Oletteko nyt kuitenkin eräänlainen musta lammas siinä aitauksessa? Miten yhteistyö on ylipäätään sujunut?

– Totta. Kyllä siinä pientä epäröintiä oli silloin kun kuulimme Lifeforcen tarjouksesta. Tuo kaikki kuitenkin osoittautui turhaksi, sillä kun opimme tuntemaan yhtiön ihmisiä ja toimintatapoja tarkemmin, alkoi paikka tuntua ikään kuin kodilta. He ovat hyviä ihmisiä, joilla on hyvät periaatteet. Luulen kyllä, että olemme silti eräänlainen kummajainen tallin rosterissa, sillä meillähän ei ole hitustakaan hardcorea musiikissamme. Toisaalta voimme tästä huolimatta jakaa helposti lavan muiden yhtiön artistien kanssa. Tulemme myös tosi hyvin toimeen muiden bändien kanssa, joten tuskin heilläkään on mitään meitä vastaan. Toivottavasti saamme myrkytettyä kaikkien mielen ja Lifeforcelle tulee entistäkin hullumpia yhtyeitä, ha ha!

Palataan hieman tuohon debyyttinne, minkälainen prosessi sen synnyttäminen oikein oli?

– Sanoisinko, että vähintäänkin mielenkiintoinen, sekä hieman epäortodoksinen. Kun olimme keskustelleet tuottajamme kanssa siitä soundista, mitä toivoimme levyltä, niin hän päätti tuoda kaikki nauhoitusvälineet treenikämpällemme. Tämä oli melko maanläheinen lähestymistapa, jolla saatiin sitä samaa raakaa energiaa, jota meillä on kämpillä, vangittua nauhalle. Aluksi se tosin tuntui hieman oudolle, mutta kaikesta huolimatta saimme levylle tiettyä särmää. Nämä palat raahattiin sitten Ledbellyyn, jossa lopullinen hionta hoidettiin kuntoon. Ei lienee tarvitse erikseen sanoa, että olemme tyytyväisiä lopputulokseen.

Miksi albuminne on nimeltään Memento Mori?

– Mielestämme tuo nimi oli oikea tapa lähestyä albumiamme, koska kaikki sen eräänlaiset teemat ovat sidoksissa kuoleman kokemuksiin ja masentaviin tunteisiin. Itse termihän on latinaa, ja tarkoittaa Remember Death. Se on moniulotteinen termi, jota voidaan käyttää monessa eri yhteydessä. Se muistuttaa meitä siitä, että jokaisen pitää joskus kuolla, eli kuolema on väistämätön. Samoin se kuvaa enteitä ja muistoja kuolemasta, sekä siihen liittyvistä asioista.

Albuminne on saanut loistavia arvosteluja ja paljon kehuja. Miten olette asiaan suhtautuneet, ja pääsikö se yllättämään teidät?

– Kaikki musiikkimme on erittäin persoonallista ja läheistä meille, joten olemme todella otettuja siitä. Toivoimme kyllä hyviä arvioita, mutta emme oikein tienneet mitä nykypäivän medialta osaisi odottaa. Tavallaan suhtauduimme aika neutraalein odotuksin, kuitenkin. Toisaalta, jos olisimme tehneet platan kymmenen vuotta sitten, niin meille olisi naurettu, koska meillä ei ole DJ:tä mukana. Tämän levyn kanssa oli ikään kuin olisi laittanut lapsensa kouluun ja toivonut parasta. Toivonut sitä, että kaikki menee hyvin ja hän saa paljon uusia kavereita. Toisaalta, jos joku kiusaa lastasi, niin on hyvin luonnollista suuttua asiasta. Koskaan ei kuitenkaan tiedä miten noiden asioiden kanssa lopulta käy.

Levyllänne on paljon hyviä riffejä mukana, mutta kuinka tärkeänä näet riffin läsnäolon kappaleessa ja kuinka hankala hyviä riffejä on oikeasti tehdä?

– Joskus ne tulevat ihan luonnostaan. Mutta jos taas on hankaluuksia, niin laitamme stopin asialle, ja jatkamme, kun taas siltä tuntuu. Emme näe tarvetta pakottamiselle, sillä usein sitä kautta syntyvä lopputulos on melko ala-arvoinen. Tuo riffien voimakas läsnäolo johtuu yksinkertaisesti siitä, että minä ja Chris aloitamme musiikin teon, ja aloitamme tietysti riffeistä. Haluamme sitten kasata niiden päälle muut kerrokset.

Olette olleet melko aktiivisia keikkarintamalla, mutta minkälaista on ollut palaute Witheredin live-meiningistä?

– Saamme paljon rakkautta kuuntelijoiltamme, ja sitä kautta myös erittäin positiivista palautetta. Olemme oikeastaan live-yhtye, joten musiikin esittäminen lavalla on eräänlainen elinehto. Lavalla tunteet rehottavat ja sitä ikään kuin antautuu musiikin vietäväksi. Saamme myös paljon energiaa yleisöstä, edellyttäen tietysti, että hoidamme oman osamme hyvin.

Mikä sitten olisi sellainen realistinen, ideaali kiertuekokoonpano, jolla haluaisitte olla mukana

– Oikeastaan se on aika helppo nimetä. Mastodon, High On Fire ja siihen kolmanneksi haluaisimme ottaa Swallow The Sunin, mutta se ei taida olla kovinkaan realistista tällä hetkellä.

Kerro tähän lopuksi terveiset Suomeen, ja milloin näemme Witheredin soittamassa Suomessa. Kenties vuoden 2006 Tuska-festivaaleilla?

– Terveisiä kaikille lukijoille, ja toivottavasti näemme siellä pian. Rakastaisimme soittaa Tuskassa, toivotaan parasta.

Tämä alkaa olla tässä, mutta viimeisenä saat luvan kertoa muutaman yhtyeen nimen, joihin Witheredillä on kiinteä side.

– Ok. Ensinnäkin iso kiitos kysymyksistä, ja ennen kaikkea tuesta yhtyettämme kohtaan. Jos pidät musiikistamme ja haluat kurkistaa päämme sisälle, niin sinun on syytä tsekata nämä:

Weakling (suurin yksittäinen inspiraation lähde), Immortal, Entombed, Grave ja Neurosis. Pitäkää huolta itsestänne.

Haastattelu julkaistu : 2006-01-13
Kirjoittaja : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua