Gorefest – Kunnianarvoisan kuolleen paluu

Lokakuussa julkaistu La Muerte ravisteli vanhan hollantilaisen death metal -masiinan Gorefestin hereille seitsemän vuoden hiljaiselosta. Yhtye perustettiin jo 1980-luvun lopulla ja sen uran huippuhetket koettiin levyjen False (1992) ja Erase (1994) aikoihin. Yhtye jatkoi vuoteen 1998 asti, milloin yleinen motivaation puute ja jäsenten huonontuneet välit pakottivat pistämään homman poikki. Sillä, että yhtyeen ”viimeisiksi” jääneet 1970-luvun hard rockia ja kuolometallia yhdistelleet levyt Soul Survivor (1996) ja Chapter 13 (1997) saivat sekä kriitikot että maksavan yleisön hylkäämään yhtyeen taisi olla myös oma vaikutuksensa lopettamispäätökseen.

La Muerte esittelee vihaisena uudelleensyntyneen yhtyeen, joka näyttää monelle nuoremmalle miten selkeälinjaista, energistä, rokkaavasti soljuvaa death metallia soitetaan. Yhtyeen toinen alkuperäisjäsen, kitaristi Frank Harthoorn vastasi kysymyksiin.

Uusi levynne kuulostaa aivan kuin se oli suoraa jatkumoa False- ja Erase-levyillenne, eikä niinkään kahdelle edelliselle levyllenne Soul Survivorille tai Chapter 13:lle. Miten tässä näin kävi?

– Se on selkeästi enemmän metallilevy kuin mitä kaksi edellistä olivat. Toisaalta, emme olisi pystyneet tekemään tätä levyä mitenkään, jos emme olisi tehneet Soul Survivoria ja Chapter 13:a. Itseasiassa uudella levyllä on aika paljon elementtejä noilta levyiltä, ne eivät vaan ole niin pinnassa. Pidän sitä huvittavana, että niihin ei ole kiinnitetty huomiota.

Kokonaisuutena La Muerte on positiivisella tavalla murskaava. Minkälaisia tavoitteita teillä oli, kun teitte kappaleita? Halusitteko kenties näyttää nuoremmille yhtyeille ja kuuntelijoille, että vanhakin vielä osaa…

– Heh, eipä oikeastaan. Tavoitteemme oli vain tehdä mahdollisimman raskaita biisejä meidän yhtyeen soundin puitteissa, ja siinä onnistuimmekin. Emme pidä musiikin tekemistä kilpailuna, joten mitään näyttämisenhalua ei siihen osaltamme liity.

Gorefestin kokoonpanon uudelleenkasaaminen liittyi vanhojen levyjen uudelleenjulkaisuun, eikö?

– Kyllä. Meidän piti käsitellä sopimusasioita koskien noita uudelleenjulkaisuja. Päädyimme siinä soittelemaan joitain biisejä vanhalle treenikämpällemme. Fiilis oli hyvä, joten päätimme jatkaa. Pari kuukautta myöhemmin meillä olikin jo puolen levyn verran materiaalia, joten päätimme, että voisimme samalla tehdä kokonaisen levyn ja katsoa, kiinnostaisiko ketään julkaista sitä.

Uusi levy, kuten myös tuo To Hell And Back – A Goreography -boksi ovat Nuclear Blastin julkaisemia. Bändi levytti 1990-luvun uransa huipputuotokset tunnetulle saksalaislafkalle, joten suhteen jatkaminen on luonnollista.

– He tekivät uudelleenjulkaisujen kanssa loistavaa työtä. Mukana on paljon ylimääräistä materiaalia ja kansissa on kirjattuna meidän koko tarina. Mukana on myös paljon kuvia, joita olimme vuosien varrella keräilleet.

Kotisivujenne biografiassa kirjoitat, että “jotain kuoli matkan varrella”, mikä sitten johtikin Gorefestin hajoamiseen. Voisitko tarkentaa, mitä tarkoitat tällä?

– Mieluummin en. Ne ovat huonoja muistoja. Me vain leipiinnyimme toisiimme. Yhtyeessä soittaminen tarkoitti yhdessäoloa 50 viikkoa vuodessa. Sitä jatkoimme kuusi vuotta. Se vaati aika paljon sovittelua ja myönnytyksiä muista asioista. Olimme väsyneitä siihen ja päätimme, että oli aika lopettaa.

Miten kuvailisit yhtyeen henkeä nyt?

– Olemme varautuneita ja valmiina. Olemme melko itsevarmoja ja kunnioitamme toisiamme. Lisäksi tiedämme, mitä haluamme. Se on hyvä asia.

Pidittekö yhteyttä toisiinne sinä aikana, kun yhtye ei ollut toiminnassa?

– Minä olin yhteydessä jokaisen jäsenen kanssa. Kokoonnuimme yhteen aina silloin tällöin, katsomaan leffoja Edin (Warby, rumpali) kämpille tai menimme ottamaan muutamat oluet baariin, jossa JC (Jan-Chris de Koeijer, laulaja-basisti, toinen alkuperäisjäsen) oli töissä. JC ja Boudewijn (Bonebakker, kitaristi) eivät tosin puhuneet keskenään.

Kuinka pitkälle olette valmiita jatkamaan Gorefestin kanssa nyt, kun uusi alku on tehty? Onko mitään suunnitelmia pitemmistä kiertueista?

– Olemme suunnittelemassa Euroopan-kiertuetta helmi-maaliskuuksi. Seuraava albumikin tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin. Sitä ennen keskitymme opettelemaan nämä uudet biisit keikkakuntoon.

Mielestäni on ainakin hitusen outoa, että niinkin moni vanhoista death metal -yhtyeistä on yhä aktiivisia (Bolt Thrower, Napalm Death, Entombed). Mikä siinä on, että hyvän matkaa nelikymppisen miehet jaksavat tai haluavat soittaa äärimetallia vuodesta toiseen?

– Heh heh. Rehellisesti sanoa, minulla ei ole pienintäkään hajua. Omasta puolestani voin sanoa, että olen kuunnellut metallilevyjä siitä asti kun olen ollut 12-vuotias. Tämä musiikki on minulla veressä, ja tulee aina olemaan. Metallin soittaminen on vain hyvä tapa ilmaista itseään ja pitää samalla hauskaa.

Olet ollut Gorefestissa mukana yhtyeen perustamisesta lähtien. Mitä pidät uranne kohokohtina?

– Niitä on monta. Ensimmäinen keikkamme Dynamo-festivaaleilla (ensimmäinen näistä julkaistiin livelevynä The Eindhoven Insanity, toim. huom.), Amerikan-kiertue Deathin kanssa, kiertue Judas Priestin kanssa, uusin levymme, kuten sanoin kohokohtia on monta.

Itselläni, kuten varmasti monella muullakin Gorefestin ystävällä, on vahvin suhde juuri False-levyyn. Yli kymmenen vuotta sen jälkeen, kun ostin levyn, se kuulostaa edelleen tuoreelta. Minkälainen rooli levyllä yhtyeen historiassa teidän näkökulmasta? Soitatteko levyltä biisejä keikoilla?

– False on tietenkin meidän tärkein albumi. Se avasi meille useita mahdollisuuksia. Ja kuten sanoit, se kuulostaa edelleenkin varsin tuoreelta, joka on jo saavutus sinällään. Soitamme keikoilla Falsen biisejä, itse asiassa melkein kaikkia niitä. Yritämme valita aina nipun biisejä levyltä ja vaihdella valikoimaa keikkojen välillä. Emme kuitenkaan voi olla soittamatta The Glorious Deadia. Se on Gorefestin Ace Of Spades, luulisin.

Kiitos Frankille vastauksista. Jäämme seuraamaan uutisia Euroopan-kiertueesta bändin kotisivuilta, josko vaikka viimein saisimme yhtyeen Suomeenkin.

Haastattelu julkaistu : 2005-12-13
Kirjoittaja : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua