How Much More – Kuinka paljon enemmän haluat tietää?

How Much More tunkee tietänsä tähtiin pohjoisesta päin. Suuremmalle yleisölle tuntematon tapaus taplaa tyylillään melko tyylikkäästi. Tyylillisesti bändi sijoittuu jonnekin hieman kauemmaksi kuin muodissa olevalle 80-luvulle. Jututin bändin laulajaa Mikko Koivulehtoa.

Bändi ei ole liian tuttu suuremmalle yleisölle. Voisitko kertoa lyhyesti mitä kaikkea on tapahtunut bändin elinkaaren aikana?

– Tosiaan orkesterihan perustettiin jo taannoin lähes kymmenen vuotta sitten ja nuorien kossien mielessähän pyöri lähinnä kaljan juonti ja se sama kuin Nykäsen Masalla hyppyrimäen harjalla. Jonku verran osattiin soittaa, joten covereita oli kiva veivata eestaas ja sitten takasin. Musiikilliset ambitiot tuolloin oli lähinnä, et ”Jee, meillä on bändi!” Muutama vuosi siinä meni oikeastaan ihan hauskanpidossa ja toisten rokkia renkuttaen. Vasta vuonna 1999, kun kokoonpano muokkaantui nykyisenlaiseksi, alettiin pikkuhiljaa herätellä omia sävellys/ sanoitusnystyröitä. Tosin sekin lähti varsin haparoiden ja verkkaalleen käyntiin. Eli toisinsanottuna vasta vuonna 2002 How Much More -niminen coverbändi sai ulos ensimmäisen omakustannesinglensä, joka sisälsi kolme hartaudella tehtyä HMM-originaalia. Tuolloin säveltämisemme oli vielä sitä no tossa ny ois pari sointua… Mitähän vittua tästäki tulee… Mutta kuten olettaa saattaa, jopa mekin kehityimme. Pikkuhiljaa kappaleita alkoi syntyä enemmän ja parin sinkun jälkeen vihdoin kesällä 2005 saimme julkaistua ensimmäisen pitkäsoittomme. Olemme aina olleet sellainen niinsanottu live-bändi, jonka parhaat puolet tulee esiin lavalla, mutta nyttemmin siihen on myös sekoittunut hämmentävä mielikuva: olisiko meilläkin jotain sanottavaa musiikkia kuuntelevalle yleisölle… Ehkä, aika näyttää. Mut meillä on perheasiat ihan kunnossa ja rokki on vitun kiva elementti.

Mistä bändi ottaa vaikutteensa?

– Orkesterimmehan ottaa vaikutteet mistä vaan, vaikka kaks viikkoo liian vanhasta juustosta ja edelleen Anskaa hämmentää, minkälaisen vaikutuksen eurot tekee. Mut musiikillisessa mielessä vaikuttajat löytyy pääosin tuolta 70-luvulta: Led Zeppelin, Purple, The Faces, The Rolling Stones. Mutta kaikki hyvä musiikki ja joskus huonokin musiikki voi tuoda mieleen hyviä juttuja, tosin aika paljon paskojakin juttuja mielessä pyörii. Mut aina sitä jotain hyvääkin syntyy, ainaki mun mielestä. Vielkö joku opettas sanottamaan. Niin ja sit tietenki on se The Black Crowes.

Onko keikkakokemusta?

– On, silleen ihan mukavasti. Tai sanotaan, et tiedämme mitä se tuusuaminen tuolla clubeissa on. Välillä ihan hirveetä sontaa mut kuitenki ah, niin ihanaa!

Mitä voitte kertoa kotikaupungistanne Kemistä rokkibändin näkökulmasta?

– Oikeastaan yllättävänkin hyvä paikka olla ja harjoitella soittamista. Paljon taitavia muusikoita ja yleistunnelma kohtalaisen kannustava, tosin jos liian hyvin menestyy niin myös peruskateuttakin tietenkin löytyy. Sijainti varsin pohjoinen ja sitä myöten näkyvyys koko Suomea ajatellen surkea. Paljon hyvää paljon huonoa. Paskempiakin paikkoja silti varmaan on.

Bändin viisivuotissuunnitelma? Onko sellaista?

– Ei varsinaista. Tottakai eteenpäin mennään, mutta millä vauhdilla ja kuinka pitkälle niin sitähän ei tiedä. Lähinnä tarkoitus ois tehdä hyviä biisejä ja saattaa niitä levylle. Jos joku niistä tykkää niin helvetin hyvä homma, mut pääasia ois, et sais tehdä musiikkia omilla ehdoilla ja jopa kehittyä siinä. Ihanne ois, et vois olla tyytyväinen siihen mitä tekee ja vielä saada siitä elanto, mut ei tässä todellakaan oo kyse mistään Get rich or die tryin’ -meiningistä!

Mitä muuta duunaatte bändin ohella?

– Duuniahan myö duunataan ja välillä vähän opintoja. Tosin tuntuu, et ainoa, joka opintonsa saa ikinä loppuun, on tuo meidän rumpalismies Tome ja siitäki tulee muusikko. Mut toivotaan ja yritetään uskoa, et valmistuminenkin on joskus mahdollista.

Mikä maailmassa mättää tällä hetkellä mielestänne? Tykkäättekö ottaa kantaa?

– Maalimassa mättää paljonkin ja tuntuu, että oma napa alkaa olla liian tärkeä. Tää on sitä mullehetikaikkinyt-juttua, jossa mikään ei riitä ja sitä mukaa materiasta tulee elinehto ja loppujenlopuksi oma henkinen tyhjyys on kaikkien muiden syytä. Tai kun pää hajoaa, niin yhteiskunta on syyllinen. Tosin tälle ns. pintaliidolle on kyllä nousemassa vahva, mutta hiljainen vastapaino, täysin toisenlainen ihmisryhmä. Myös suuri ongelma on se, että tuntuu, ettei osata enää kuunnella ympäristöä, toisia tai musiikkia, ylipäänsä kuunnella. Melko moni ongelma ei ois ongelma enää, jos kuunneltais vastapuolta ja yritettäis todella ymmärtää. Mut ku on niin piru kiire koko ajan ja valtavan suuret vastakkainasettelut on muotia niin, miksi siis lientyä ja luovia, kun voi jyrätä. Mutta juu tykkäisin ottaa kantaa, jos oikeasti tajuaisin jostain jotain! Jäämme odottolemaan uusia kuulumisia pohjoisesta.

Haastattelu julkaistu : 2005-12-07
Kirjoittaja : Juha Luomala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua