The Winyls – Helsinki – Liverpool – Rock

Helsinkiläinen rock-yhtye The Winyls on saanut ensialbuminsa, ja varsinkin ensi sinkkunsa, tiimoilta kovasti suitsutusta osakseen. Yhtyeen soundi on erittäin toimivaa ja vahvasti rokin energisiin perusajatuksiin perustuvaa, mutta mitä mieltä yhtyeen jäsenet ovat asiasta?

Olette Suomen liverpoolilaisin yhtye, onko tällä oikeasti joku tarkoitusperä, vai onko kaikki vaan puhdasta sattumaa?

– Pelkkää silmänlumetta… Ei vaan asuttiin oikeasti 2000-luvun alussa Liverpoolissa opiskellen sekä populaarimusiikkia, että paikallista olutkulttuuria! Yhteissoitto hitsautui erään baarin alakerrassa olleessa treenikämpässä. Unelmien täyttymys oli päästä soittamaan legendaariselle The Cavern -klubille, sinnikkään vonkumisen jälkeen. Ja onhan Liverpool nyt karuudessaan ja perinteissään aina katu-uskottavampi vaihtoehto lähteä hengaamaan, kuin esimerkiksi Kauniainen, jossa perjantaisin pelataan bingoa ja lauantaisin saatetaan hurvitella upouuden plasmatelkkarin kanssa, vaikkei siinäkään mitään pahaa ole. Kysymys on loppujen lopuksi mielikuvista.

Englanti oli lienee luonnollinen valinta yhtyeelle, mutta onko takana kuitenkin se legendaarinen maailmanvalloitus?

– Ei me kyllä lähdetty Englantiin mitään maailmaa valloittamaan, vaan ehkä lähinnä katsomaan miten sellainen tehdään. Kun siellä kierrettiin niitä klubeja, niin aika pian selvisi, että emme suinkaan ole ainoita, jotka hiipivät neljän liverpoolilaisen moppipään perässä. Lähinnä siellä oppi asennetta ja työmoraalia.

Kerro hieman jäsenten soittotaustasta.

– Kaikilla Winylsissä on oikeastaan musiikki ollut kuvioissa jo ihan lapsesta saakka. Soittamaan on aika vaikea opetella vanhemmalla iällä, tai ainakin se vaatii paljon kärsivällisyyttä. Oli se koulutus minkälainen tahansa niin yhdistävänä piirteenä meillä on ehkä se, ettei kenenkään ”musiikillinen kasvatus” varmastikaan tähdännyt rock-muusikkouteen. Eli pisteet himaan siinäkin suhteessa.

Käytätte taiteilijanimiä, miksi ihmeessä?

– Miksei? Ei kaiken tarvitse olla aina niin kurttuotsaista. Joskus on hyvä osata hieman löysätä näinä vaativina aikoina, jos siinä nyt joku puritaani hörppää aamuteensä väärään kurkkuun niin siitä vaan. Voi olla, että maailmassa on tehty suurempiakin rikoksia ihmiskuntaa vastaan.

Olette työskennelleet myös ruotsalaisten tuottajien kanssa, mutta kuinka päädyitte sellaiseen ratkaisuun? Taitaa Cardigans-soundi miellyttää?

– No, jåå. Sehän nyt vaan on niin, että Cardigansin Long Gone Before Day Light on yksi hienoimmista poplevyistä 2000-luvulla. Levyn tuottanut Per Sunding oli erinäisien välikäsien kautta saanut demomme ja päästi meidät temmeltämään legendaariseen Tambourine-studioon, jossa Rock Motorin nauhoitukset sitten aloitettiin…

Miten The Winylsiä pitäisi kuunnella, onko siihen olemassa jokin tietty mieliala vai toimiiko se joka tilanteessa?

– No, tähän olis helppo keksiä joku mainokselta haiskahtava vastaus, mutta koska meidän levymyyntiluvut on jo niin surrealistia, ei nähdä siihen mitään syytä. Sanotaan, että krapulassa juuri ennen sukulaisten vierailua.

Olette melko energinen yhtye lauteilla. Mistä se energia kaivetaan jokaiselle keikalle? Ja onko keikkailussa niitä huonojakin puolia, kuten vähäinen tarjoilu bäkkärillä tai muuta mukavaa.

– Energisyys keikoilla kumpuaa pääasiassa varmaan siitä, ettei meidän nimenomaan tarvitse kaivaa sitä soittamisen riemua mistään. Tarjoilupuoli bäkkärillä on meille aika sivuseikka. Asiallisen takahuoneen löytyminen on jo sinänsä aihe iloon. Ne keikkailun huonotkin puolet ovat turhan usein itseaiheutettuja. Tosin kun pienellä budjetilla reissaa, niin sitä joutuu usein notkumaan yöt hieman epäilyttävissä olosuhteissa ja joskus se saattaa ottaa vähän voimille.

Mitä olet soittajana mieltä siitä, että bändi raahataan lauteille arki-iltana vasta puolilta öin? Ja mitä luulet aamuksi töihin menevän kuulijan siitä pitävän?

– Esimerkiksi Englannissa keikat alkoivat klubeillakin aina paljon aiemmin. Se oli hyvä käytäntö. Ei välttämättä kiinnosta hillua jossain Tavastialla johonkin puoli kolmeen, jos on seuraavana aamuna herätys klo 6.30, niin kuin vihjasit. Myös soittajalle se voisi olla edullisempi järjestely.

Mitä soi levysoittimessasi tällä hetkellä, ja onko bändillä joitain yhteisiä nimittäjiä suosikkien tiimoilta? Onko siellä vaikkapa vaikutteita The Winyls -soundiin?

– Viimeksi siellä taisi käväistä Carpark Northin levy (HC). Australialainen Jet, samoin kuin Mooney Suzuki nauttivat laajaa kannatusta Winyylien keskuudessa. Eikä vanhoja klassikoita AC/DC:tä, Doorsia, Rollareita, Beatlesin ja Led Zeppeliniä pidä unohtaman.

Ensimmäisestä singlestänne puhuttiin eri medioissa suhteellisen paljon, mutta levyn tultua ulos porina oli pienempää, mistä tämä mahtaa johtua?

– Jaa-a. Voi tosiaan olla että mediassa kuhina oli hieman hillitympää. Emme tee musiikkia saadaksemme paistatella päivälehtien palstoilla. Kuulijakuntamme lisääntyy koko ajan tasaisen varmasti, ja on hienoa tietää, että se on pääosin hyvien keikkojen ja aidon työnteon tulosta.

Levyllänne on mukana myös Hannu Leiden, vanha Havanna Black -kettu, miten päädyitte käyttämään Hannua?

– Rock Motor -levy äänitettiin osittain Suomenlinnan Seawolf-studioilla. Sessioiden aikaan istuttiin useasti Hannun kanssa iltaa ja eräänä niistä Hannukin innostui tarttumaan mikin varteen.

Pakko kysyä näistä kansista ja lay-outista. Yhteisiä nimittäjiä osuu itselleni kaksi kappaletta, Playground ja The Rasmus, mitä ihmettä? Eivätkö nuo kannet ole lähes identtiset Rasmuksen Into -albumin kanssa. Ironiaa kenties?

– Itse asiassa Playgroundilla ei ole osuutta eikä arpaa kansitaiteeseen. Herra Ylppö kuunteli musaamme ja sille tuli visio kansista. Annettiin Ylpölle täysin vapaat kädet ja lopputulos on mielestämme hieno, ja bändimme näköinen. Virallisesti olisi tietysti fiksua väittää, että kyse on ironiasta.

Mitkä ovat suunnitelmat syksyn varalle ja onko uutta materiaalia jo ehditty miettiä?

– Syksyn suunnitelmat meillä on jo hyvin pitkälle selvillä. Lokakuun alussa aloitetaan uuden albumin nauhoitukset ja tehdään niin paljon keikkoja kuin levytyksen tiimoilta ehdimme. Kiirettä on pitänyt kun ollaan koko loppukesä ja alkusyksy sävelletty ja treenattu uutta timanttisen kovaa matskua. Tulevaa levyä on vielä turhan aikaista hehkutella, mutta sen verran voidaan paljastaa, että se tulee olemaan hyvinkin moni-ilmeinen ja musiikillisesti rikas!

Miksi rock ‘n’ roll ei tule koskaan kuolemaan?

– No jos Lenny Kravitzia ja Hellacoptersia pitää uskoa niin se on jo kuollut. Mutta ehkä rock on vaan uusiutumisellaan ja toisaalta taas juurevuudellaan kyennyt vakuuttamaan eri sukupolvet elinvoimaisuudestaan. Jokainen sukupolvi luo rockille oman merkityksensä. Täytyy silti myöntää, että MTV:n ajama ”pyllynkeikutus musiikin maailmanvallankumous” on kyllä ajanut rokkarit ahtaalle.

Haastattelu julkaistu : 2005-10-18
Kirjoittaja : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua