Lou Barlow – Emoh-tionaalista musiikkia

Hän oli täällä viime toukokuussa ja elokuussa hän on täällä taas. Dinosaur Jr.:ista, Sebadoh’sta ja The Folk Implosionista tuttu rillipää Lou Barlow (s. 1966) on amerikkalaisen indierockin merkittävimpiä lauluntekijöitä. Noise.fi sai mahdollisuuden haastatella herraa ensimmäisellä Suomen visiitillään. Vaikeaksikin haastateltavaksi kutsuttu artisti oli onneksi hyvällä tuulella, mikä varmasti osaksi johtui siitä, että haastattelupaikkana toimi idyllinen, alkukesän ensimmäisissä auringonpaisteissa kylpevä Suomenlinna.

Helppoa ja iloista?

Viime tammikuussa julkaistua Emoh’ta on sanottu Lou Barlow’n helpoimmin lähestyttäväksi levyksi. Artisti itse on eri mieltä.

– Tein The Folk Implosionin kanssa levyn nimeltä One Part Lullaby. Se oli äärimmäisen tuotettu levy, käytin siihen yli 100 000 dollaria. Se oli mielestäni hyvin helposti lähestyttävä levy. Joten ei, mielestäni Emoh ei ole helpoiten lähestyttävä levyni.

Tylyhkön vastauksen jälkeen Lou naurahtaa leppoisaan sävyyn ja ottaa hieman takapakkia.

– Toisaalta se ehkä on helpoimmin lähestyttävä levyni, koska olen levyn ainoa lauluntekijä. Sitä on yksinkertaisempi kuunnella, koska kyseessä on vain yhden ihmisen visio. Aikomuksenani ei kuitenkaan ollut tehdä helposti lähestyttävä levy. Halusin vain pitää asiat yksinkertaisina ja selkeinä itseäni varten.

Ehdotan vaihtoehtoiseksi syyksi, että Emoh on paljon ”iloisempi” levy kuin lauluntekijän aikaisemmat tuotokset. Lou naurahtaa taas.

– Ok, kai se on totta, mutta minä näen sen hieman eri tavalla. Aikaisemmin tein aina yhteistyötä muiden kanssa. Sebadoh’ssa biisejä tehtiin tyyliin yksi minulta, yksi Ericiltä, yksi Jasonilta jne. Tämä on ensimmäinen levy, josta minä yksin olen vastuussa. Olisin aikaisemmin voinut koota vanhoista lauluistani iloisen levyn, mutta tein mieluummin yhteistyötä muiden ihmisten kanssa. Mutta joo, kuulostaahan se aika iloiselta.

Ahdistuneen miehen leima

Lou Barlow’lta odotetaan alakuloisia levyjä. Tämä liittyy miehen henkilöhistoriaan. Lou Barlow’n ja Dinosaur Jr.:in tiet erosivat aikoinaan erittäin ikävissä merkeissä. Louta ei edes perinteiseen tapaan potkittu ulos bändistä. Eräänä iltana kitaristilaulaja J. Mascis ja rumpali Murph tulivat Loun luokse keskustelemaan yhtyeen tulevaisuudesta. He antoivat hänen ymmärtää, että Dinosaur Jr. on hajonnut, vaikka todellisuudessa J. ja Murph aikoivat jatkaa. Kun totuus vihdoin paljastui, se tuli pahana kolauksena Loulle. Seuraavan kymmenen vuoden ajan Lou ja J. eivät tulisi puhumaan toisilleen kuin korkeintaan viina- ja vihapäissään.

Lou perusti Sebadoh’n yhdessä Eric Gaffneyn kanssa Dinosaur Jr.:in alkuperäiskokoonpanon eläessä viimeisiä hetkiään. Tätä vaihetta Barlow’n elämässä on tulkittu siten, että hän kanavoi katkeruutensa ja vihansa Sebadohin. Ja pitäähän tuo kirjaimellisestikin totta, kuten esimerkiksi The Freed Pig –kappale osoittaa. Monet ovat siitä lähtien pitäneet kyynisyyttä ja eksistentiaalisesta angstista kumpuavaa alakuloisuutta määrittävinä tekijöinä Lou Barlow’n musiikissa. Häntä on mm. sanottu ”indierockin luotettavimmin surkeaksi mieheksi” (allmusic.com). Tämäntyyppiset kommentit eivät Louta harmita. Niille liikenee jopa ymmärrystä.

– Jotkut Folk Implosion –levyt ovat hyvinkin iloisia, ja Sebadoh’ssakin oli paljon hauskuutta mukana. Mutta koska näitä minun levyjä on niin paljon ja niitä on joka puolella, en voi odottaa ihmisten kuulleen ne kaikki ja ymmärtävän, että olen kaiken aikaa ollut hyvin iloinen. Ihmiset tapaavat keskittyä vain muutamaan biisiin. Maailmassa on niin paljon musiikkia, ettei sitä voi millään keskittyä vain yhteen artistiin. Ymmärrän sen, mutta väite, että olisin julkaissut pelkästään alakuloista ja surkeamielistä musiikkia, ei vaan kerta kaikkiaan pidä paikkaansa. Mutta vain minä ymmärrän sen.

Lou on aina mielellään tehnyt yhteistyötä muiden kanssa, mutta Emoh on ensimmäinen virallinen Lou Barlow –soololevy. Ennen tätä, hänen soololevynsä ovat tavalla tai toisella viitanneet Sentridoh-pseudonyymiin. Loun mielestä Emoh ei eroa kovinkaan paljoa hänen aikaisemmista tuotoksista.

– Levyllä on esimerkiksi kappale nimeltä Caterpillar Girl, joka kuulosta tuotetulta Folk Implosion –kappaleelta. Sitten siellä on kappaleita, jotka kuulostavat Sebadoh’lta, ja kappaleita, jotka kuulostavat Sentridoh’lta. Kyse on siis lähinnä yhdistelmästä kaikkea mitä olen aikaisemmin tehnyt, mutta yksinkertaistettuna ja pistettynä samalle levylle. Tälläkin levyllä olen työskennellyt muiden kanssa. Esimerkiksi siskoni kävi soittamassa selloa. Mutta, koska levy on vain minun nimissä, ei tarvinnut antaa kenellekään muulle kunniaa.

Lou nauraa taas, mutta ei omahyväisyyttään. Hän on ajautunut tähän tilanteeseen olosuhteiden pakosta.

– Kaikki bändini ovat hajonneet, kaikki yhteistyökumppanini ovat lähteneet omille teilleen. Olen nyt ensimmäistä kertaa yksin. En valinnut tätä, vaan valinnat tehtiin puolestani.

Lou-fi

Emoh on varsin riisuttu, mutta siinä on kuitenkin jonkin verran äänellisiä kerrostumia. Barlowin mielestä olisi ollut liian minimalistista tehdä puhtaasti ”mies ja kitara” –tyyppinen levy.

– Lähestyin tätä levyä ajatellen, että käyttäisin pelkästään ääntäni ja kitaraani. Mutta se ei vain tuntunut oikealta. Joten aloin lisäillä siihen kaikkea. Olin kuitenkin hyvin varovainen ja valikoiva sen suhteen mitä sinne laitoin. Halusin että musiikki syntyy luonnollisesti. Noin puolet lauluista perustuu live-nauhoituksiin, joissa soitan kitaraa ja laulan samanaikaisesti. En usko olevani valmis pelkkään mies ja kitara –ilmaisuun. En ole vielä tarpeeksi hyvä siihen. Tai en vaan pidä siitä.

Emoh’lla on parempi tuotanto kuin monilla Lou Barlow’n aikaisemmilla tuotoksilla, etenkin verrattuna Sebadoh’n ja The Folk Implosionin varhaislevyihin. Lo-fi:n aikakausi ei kuitenkaan ole mennyttä. Itse asiassa se ei ole mennyt mihinkään.

– Julkaisin pari vuotta sitten lo-fi-levyn ja ihmiset vihasivat sitä. On omituista, että nyt kun olen kymmenisen vuotta tehnyt musiikkia myös hyvällä äänenlaadulla ja studiossa, ihmiset valittavat, että he kaipaavat lo-fi-aikaa. Ne eivät ole edes vaivautuneet ostamaan viimeistä levyäni!

Ihmiset tuppaavat ajattelemaan Louta lo-fi-miehenä, koska juuri siitä hän tuli tunnetuksi Dinosaur Jr:n jälkeen. Hän arvelee sen kuulostaneen aikanaan tuoreelta ja ”punkilta”.

– Minut tullaan aina liittämään tuohon, mikä on sinänsä hienoa. En kuitenkaan ole lakannut tekemästä lo-fi:ta, vaikka teen muutakin. ”Hi-fi”-musiikin tekeminen tuppasi itse asiassa olemaan minulle haaste, mutta nyt ympyrä on sulkeutunut. Nykyään kun nauhoittelen musiikkia kotona, vietän paljon aikaa yrittäessäni vangita uudestaan tuon lo-fi-hengen.

Lou Barlow tunnetaan tuotteliaana heppuna. Ei siis ole ihme, että myös Emoh´n sessioista jäi paljon materiaalia yli.

– Jep. Sitä on aika paljon. Esimerkiksi covereita, joita olen jo vuosia soittanut livenä ja muita kappaleita, jotka muotoutuivat samoihin aikoihin Emoh-materiaalin kanssa. Olen miettinyt, että voisin julkaista niistä EP:n. Näin voisin Dinosaur Jr. -reunionin jälkeen lähteä uudestaan kiertämään Emoh´n tiimoilta. Haluaisin, ettei Emoh kuole aivan heti, koska olen hyvin ylpeä siitä. Nautin myös paljon tästä yksin kiertämisestä.

Emoh´n syvin olemus

Levy nimi Emoh kuulostaa erehdyttävästi eräältä musiikkigenreltä. Mutta se on myös ”Home” takaperin.

– Sen on tarkoitus olla hassu. Alun perin levyn nimeksi piti tulla Home. Levyllä on biisi nimeltä Home, joka tavallaan viittaa uudenlaiseen musiikilliseen tyyliin, jota voisin alkaa työstää eteenpäin. Koti on myös levyn läpi kulkeva teema. Mutta monet muut artistit ovat nimenneet levyjä Homeksi, kuten esimerkiksi Dixie Chicks. Joten, kun eräs ystäväni ehdotti levyn nimeksi Emoh´ta, repesin nauruun. Se on niin hassua, koska jostain syystä ihmiset assosioivat Sebadoh’n ja minut jonkinlaiseksi emon aluksi. Jossain määrin ymmärrän tuon, ja juuri sen takia on vieläkin hauskempaa, että levy ei kuulosta tippaakaan emolta. Emo on mielestäni omituinen nimi genrelle.

Niin, melkein kaikki musiikkihan on jollain tapaa emotionaalista.

– Aivan, en ehkä huuda siinä, mutta minunkin musiikkini on emotionaalista. Vanhemmiten sitä tajuaa, että kun huudat, ihmiset eivät kuuntele sinua. Nuorempana jotenkin ajatteli, että jos huudat, niin ihmiset kuuntelevat mitä sinulla on sanottavana. Eivät ne tee sitä. Ne vaan kuulevat mölyä. Me miehet ja pojat emme oikein ymmärrä tuota. Huutaminen on helppoa, eikä se ole oikeastaan emotionaalista. Se on hyvin itseriittoinen kanava, eikä sillä ole mitään tekemistä kommunikaation kanssa. Musiikki, jossa huudetaan paljon, muuttuu helposti koomiseksi. Esimerkiksi hardcore. Se on hauskaa musiikkia. Mitä vihaisemmalta joku bändi kuulostaa ja mitä enemmän otsa rypyssä soittajat ovat, sitä huvittavammalta se kuulostaa. Se on hassua, hassua musiikkia.

Lou Barlow’n itse itselleen keksimässä genressä, loobiecoressa on myös tuo strateginen ”core”-liite. Muta mikä on loobiecoren ydin?

– Kun termiä hardcore alettiin käyttämään, viitattiin jonkin ytimeen. Ramones oli mielestäni paras esimerkki punk-bändistä silloin. Sex Pistols oli normaalia rockia, mutta Ramonesilla oli uniikki soundi ja uniikki tapa soittaa kitaraa. Minun mielestäni tuo ydin oli sitä, että otettiin Ramonesin ja Black Sabbathin kaltaisia elementtejä, puristettiin ne tiukasti yhteen, että vain se kaikkein puhtain musiikillinen ydin jäi jäljelle. Eli tässä tapauksessa 30 sekunnin biisejä, huutoa ja poliittista ideologiaa. Minä ajattelin puolestaan, että musiikkini oli folkcorea. Otin folkahtavan tavan soittaa kitaraa, nopeutin sitä ja puristin sen yhteen. Loobiecore tulee siitä, että Loobie on lempinimeni. En tiedä, sen musiikillinen ydin kiteytyy oikeastaan tapaani soittaa kitaraa.

Rottia, kissoja, koiria

Emoh’lta löytyy cover kasariheviyhtye Rattin kappaleesta Round-n-Round. Miten ihmeessä se on sinne päätynyt?

– Oliko Ratt iso nimi Suomessa? En ole soittanut sitä Euroopassa, koska kukaan ei tiedä mistä on kyse, eikä se ole kenenkään mielestä hauskaa. Kun soitan sitä Jenkeissä kaikki ratkeavat nauruun. Se on hienoa, koska voin sen avulla keventää tunnelmaa keikalla. Palatakseni kysymykseen… olisiko se ollut 1985, kun tuo kappale ilmestyi. Silloin soitin Dinosaur Jr:issa. Olimme kaikki entisiä hc-diggareita. Noin vuoden verran kuuntelimme pelkästään hc-punkkia, mutta kun pääsimme siitä vaiheesta aloimme kuunnella ihan kaikkea Venomista Neil Youngiin. Dinosaur Jr. harkoissa meillä oli tapana katsoa MTV:tä äänettömällä. Kun tuli Ratt-video, keskeytimme soiton ja laitoimme äänen päälle. Toisin sanoen, minä todella pidän tuosta kappaleesta. Sen takia minä sen version tein.

Emoh’lla on myös sympaattinen kappale nimeltä Ballad of Daykitty, joka on tositarina kissasta, jonka Lou vaimoineen adoptoi.

– Meillä oli jo ennestään kolme kissaa, mikä tarkoitti sitä, että nyt oli neljäskin kissa talossa. Hän ei saanut tarpeeksi huomiota, joten hänen oli lähdettävä. Se oli erittäin surullista, koska hän oli mahtava kissa. Hän tajusi, että koska hän oli uusin tulokas, hänen olisi myös lähdettävä ensimmäisenä. Joten hän lähti. Siitä laulu kertoo. Hyvin surullista.

Surullista tai ei, pieni hekotus putkahtaa esiin Lousta. Jatkan kissa-aiheesta heittämällä ilmaan väitteen, jonka mukaan kissoista ei tehdä tarpeeksi lauluja. Lou nauraa lisää.

– Niin, onhan se totta, jos ajattelee kuinka paljon ihmiset tekevät lauluja koiristaan. Ihmisillä on paljon sanottavaa koiristaan. Luulen sen johtuvan siitä, että koirat ovat jotakin mitä ihmiset yrittävät hallita. Toisin sanoen, ihmiset yrittävät hallita luontoa. Mielenkiintoista kissoissa on se, että niiden kohdalla ei yritetä hallita luontoa, vaan pyritään hyväksymään luonto sellaisenaan, mikä on mielestäni paljon terveempi asenne.

Lou Euroopassa

Loppukevään Euroopan kiertue on Loun mielestä mennyt paremmin kuin mikään kiertue moneen vuoteen. Intiimeillä mies ja kitara –keikoilla ihmiset istuvat hiljaa ja kuuntelevat, mutta puhuvat puhuteltaessa ja esittävät toivomuksia.

– Eivät keikat ole loppuunmyytyjä tai mitään sellaista. Keikoilla on ollut mukava fiilis ja jälkeenpäin myyn läjäpäin CD:itä, mikä on hyvä, heh. Tämä on ollut minulle toiveikasta aikaa, pitkän synkän kauden jälkeen. Tämä tuntuu hyvältä ja rohkaisevalta.

Suomi on kiertueen ainoa pysähdyspaikka, jossa Lou ei ole aikaisemmin käynyt. Laulaja on edellisenä iltana käynyt hämmästelemässä Tavastian kokoa.

– Se on niin iso. Tulee varmastikin mielenkiintoinen keikka. Luulisi siellä olevan aika… tyhjää. Vaikka siellä olisi 150 henkeä, joka on minuksi paljon, tulee paikka olemaan aika tyhjillään.

Rohkaisen Louta ja sanon, että kyllä sinne varmasti tulee ihmisiä. Kun kerran on ensimmäinen kerta Suomessa. Lou löytää varjopuolen tästäkin.

– Ainoa ongelma tuossa on se, että jos siellä on paljon ihmisiä, ne vaan huutavat Sebadoh ja Dinosaur Jr.! Ja minä soitan todella hiljaa. Ja todella kauan. Ja ihmiset ihmettelevät kuka tämä heppu on. ”Eihän tuo ole Dinosaur Jr. –laulu?”. ”Tuo on Sebadoh-laulu, mutta se kuulostaa aivan erilaiselta kuin levytetty versio!”. Itse asiassa, jos ihmiset eivät etukäteen ole tienneet kuka minä olen, niin keikka on mennyt todella hyvin. Porukka on reagoinut positiivisesti. Ihmiset tykkäävät hiljaisista keikoista. Kun minä soitan, yritän suhtautua avoimesti ja vastaanottavasti yleisöön. Se tuntuu rentouttavan ilmapiiriä.

Dinosaurus herää henkiin

Dinosaur Jr. aktivoitui hiljattain uudelleen. Ja kaiken lisäksi alkuperäisessä kokoonpanossaan. Yksi perusedellytyksistä reunionille oli tietenkin se, että Lou Barlow ja J. Mascis sopivat riitansa. Lou kertoo miten hän, J. ja Murph päätyivät yhteen yli viidentoista vuoden jälkeen.

– J. ja minä olimme nähneet toisiamme enemmän viime vuosina. Olin paljon ystävällisempi häntä kohtaan. Sitä ennen olin pitkään todella vihainen hänelle. Kun me tapasimme ja hän avasi suunsa, tulin niin vihaiseksi. Kerran minä suutuin niin paljon että rupesin huutamaan kurkku suorana hänelle. Olin hyvin kännissä ja hänen suustaan tippui jatkuvasti asioita, joita pidin loukkaavina. Mutta hän ei vain ymmärtänyt. Hän ei kirjaimellisesti ymmärtänyt, miksi minä olin niin vihoissani. Kun minä rupesin hyväksymään sen, ettei hän ymmärtänyt, muutuin hyväksyvämmäksi ja ystävällisemmäksi häntä kohtaan. J. on kuitenkin monella tapaa muokannut tapaani tehdä musiikkia. Hän oli suuri inspiraation lähde minulle. Joten aloin olla paljon ystävällisempi hänelle, kun tapasimme. Ja se tuntui toimivan. Meillä on myös paljon yhteisiä ystäviä, jotka osaltaan saattoivat meidät jälleen yhteen.

Kaikkivaltias Mammonalla oli myös sormensa pelissä.

– J.:llä on hyvin kunnianhimoinen manageri. Hän otti selville paljonko rahaa saisimme, jos tekisimme reunionin. Kun selvisi kuinka suurista summista oli kyse… Se oikeastaan ratkaisi asian.

Lou nauraa hyväntuulisesti ja minä hänen mukanaan. Harvoin tapaa muusikon, joka näin avoimesti myöntää rahan osuuden näissä reunion-tyyppisissä hommissa. Mutta ei tätä paluuta tehdä pelkästään dollarinkiilto silmissä.

– Minun kohdallani se liittyy lähinnä menneisyyden hyväksymiseen. Ja on mahtava päästä soittamaan niitä kappaleita taas. Minä rakastan niitä kappaleita.

Eräät arvelevat, että yksi asia mikä teki Dinosaur Jr.:in erikoiseksi oli Loun ja J:n välillä vallitseva jännite. Riitaisan kemian osuutta musiikissa korostetaan useissa kirjoituksissa. Sen sanotaan tulleen läpi kaoottisen säröisessä ja meluisassa soitannossa.

– Ehkä. Mutta ei niin paljon kuin ihmiset luulevat. Se voima ja jännite, mikä meidän soitossa oli, johtui enemmän musiikillisista mieltymyksistämme. Oikeastaan me teimme parhaimmat levymme silloin, kun meidän välillämme ei ollut paljon jännitettä. Kun tunnelma kiristyi, mielestäni musiikki kärsi. En minä soittanut niin kovaa kuin soitin, koska vihasin J:tä. Se oli ihan sama juttu kuin speed metal tai hardcore-yhtyeidenkin kohdalla. Sitä haluaa soittaa raskaasti ja lujaa. Sitä haluaa luoda mahtavan wall of soundin. Siihen me pyrimme ja se pyrkimys ruokki musiikkia. Ei se, että vihasimme toisiamme. Se kyllä toi tietynlaisen epätoivoisuuden tunteen yhtyeeseen. Mutta ei se auttanut. Parhaimpia juttuja mitä teimme, oli kun musiikki romahti täysin. Ja minä pystyin siihen vain kun minulla oli hyvä olla. Me pystyimme tutkimaan soundimme äärirajoja vain kuin meillä kaikilla oli mukava olo.

Ei Dinosaur Jr. silti mikään täysin leppoisa yhtye ollut.

– Siinä vaiheessa kuin jännite kiristyi me vain keskityimme tekemään juttuamme. Emmekä vaan vihanneet toisiamme. Me vihasimme kaikkea. Kyse oli koko maailmasta ja pyrkimyksestä olla mahdollisimman raskas yhtye. Se oli yhdistelmä kaikkea. Ehkä se johtui jännitteestä, ehkä ei. Silti tuntuu, että ihmiset paisuttelevat asiaa turhan paljon.

Haastattelua tehdessä Loun soolokiertue oli vielä kesken ja Dinosaur Jr- kiertue edessäpäin. Tiedustelin fiiliksiä ja odotuksia.

– Ei minulla ole odotuksia. Se on kaikki niin hassua. Me soitamme isoilla festivaaleilla… luulen että me soitamme jollain metallifestareilla Englannissa. Ja me soitamme Megadethin jälkeen päälavalla! Se vasta on hassua. Ajatella, että voin mennä tällaisesta pienimuotoisesta ”hiljaa ja varovaisesti” –soittamisesta siihen, että soittaa aivan täysiä. Ja Megadethin jälkeen. Se on niin hassua. Se on täydellistä. Vaimoni ja vauvani tulevat myös mukaan kiertueelle. Siitä tulee hauskaa.

Lisää reunioneita horisontissa?

Dinosaur Jr.:in paluu herättää kysymyksen: Onko sama mahdollista Loun muiden yhtyeiden kohdalla? Vai ovatko Sebadoh ja The Folk Implosion saatettu ikuiseen haudan lepoon?

– On mahdollista, että Sebadoh palaa. Minä ja yhtyeen toinen alkuperäisjäsen, Eric Gaffney, olemme jälleen puheväleissä. Hän ei ole enää niin vihainen minulle, mikä on mukavaa. Joten on olemassa varteenotettava mahdollisuus, että me soitamme yhdessä vielä. Mutta The Folk Implosion ei tule koskaan soittamaan enää yhdessä, jos ei sitten John Davis päätä tulla takaisin eläkkeeltä. Jos hän soittaisi ja kysyisi minua soittamaan jälleen, suostuisin välittömästi. Mutta en usko sen tapahtuvan. John on ainoa ihminen, jonka en usko soittavan minulle enää koskaan. Kaikki muut tuntemani ihmiset rakastavat musiikkia ja rockia, ja ne tulisivat kaikki takaisin. Mutta ei John, hänellä oli liian rankkaa.

Kiitän Louta haastattelusta. Myöhemmin, samana iltana hän soittaa intiimin ja leppoisan setin Tavastian arviolta 300-päiselle yleisölle. On jotenkin vaikea kuvitella sama mies, samoilla lauteilla huutamassa ja metelöimässä kuin viimeistä päivää. Mutta 10.8 se tapahtuu. Legendaarinen Dinosaur Jr. rymistelee ensimmäistä kertaa Suomen kamaralla. Vain hullu jättäisi tulematta.

Haastattelu julkaistu : 2005-08-01
Kirjoittaja : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua