Amplifire – Tervetullutta raskautta

Oululainen Amplifire on herättänyt debyyttialbumillaan Killing The Sound mukavasti kiinnostusta ja aivan syystäkin. Bändin omaperäinen koneita raskaaseen rockiin naittava tyyli on tervetullut lisäys kotimaan musiikkikentän jykevämmän sarjan edustajistoon. Kitaristi Aki Pehkonen selventää, mistä bändissä oikein on kyse. Kitaristikaksikon toinen osapuoli Jukka Järvinenkin huutaa väliin pari lausetta.

Mikä on Amplifire -yhtyeen historia ja miehistön musiikillinen / ulkomusiikillinen tausta?

– Ensimmäiset Amplifire-biisit on niinkin vanhoja kuin 90-luvun lopusta jolloin bändi toimi kotistudiopohjalta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Ensimmäiset vuoden menivätkin kyllä aika lailla säätäessä ja käytännössä hommat alkoi toimimaan vuonna 2001, kun nykyinen rytmiryhmä ja synamies tulivat kehiin.

– Bändin historia alkaa aika tyypillisesti, kaksi känniääliötä törmää baarissa ja päättää aloittaa bändin. Aki soitteli vielä punk-henkisessä kokoonpanossa ja minä The Garmentsissa, jossa Tupe soitti bassoa ja Kakke hoiti kitaraa ja vokaalipuolta. Konemusiikki alkoi kiinnostamaan ja halusimme yhdistä sitä tuttuun rockmusiikkiin, lisää Jukka.

– Tällä porukalla on taustalla aika paljon kaikenlaisia bändiprojekteja, joten ei olla ihan ensimmäistä kertaa liikenteessä. Amplifiren kanssa hommat ovat vaan lähteneet ehkä vähän isommasti liikenteeseen, joten eipä voi valittaa.

Amplifiren musiikillinen tyyli ja asenteelliset. lähtökohdat muutamalla lauseella kuvattuna.

– Minun mielestäni kyse on lähinnä raskaasta rokista. Ei sitä kannata sen kummemmin kategorisoida.

Kuinka yhtyeen tyyli on muokkautunut nykyiseen kuosiinsa?

– Alkuperäinen idea oli kokeilla tällaisia industrial-juttuja ja samalla tiellä ollaan edelleenkin. Kehitystä ei siis ole juuri tapahtunut, heh.

Onko Amplifirella kollektiivisia inspiraation lähteitä tai innoittajia?

– Ei varsinaisesti kollektiivisia, mutta joitain yhteisiä suosikkeja kyllä löytyy. Toisaalta on kyllä paljon sellaisia levyjä, joita ei jätkät paljoa keskenään vaihtele.

– Mielestäni on hyvä juttu, että jokaisella löytyy pikkasen erilaisia vaikutteitä, mutta yleensä omissa biiseissä lopputulos kuitenkin kuulostaa Amplifireltä. Meitähän on vertailtu vaikka mihin bändeihin, mutta ne ovat olleet monesti vähän sellaisia nimiä, että on tullut itse mainittua haastattelussa ja näin annettu arvostelijalle avaimet käteen, että mihin sitä levyä kannattaisi nyt verrata.

Vokalisti Kakke Vähäkuopus kantaa vastuun levyn tuottajana, äänittäjänä ja miksaajana. Ottiko työurakka miehen voimille ja uhkasivatko tuotannolliset näkemykset mennä ristiin muun yhtyeen kanssa?

– Kakke teki kyllä niin hyvää työtä, ettei voi yhtään moittia. Mehän ollaan tehty aina aikaisemminkin kaikki demot ja nauhoitukset itse, joten eipä sitä tarvinnut kauheana miettiä. Aluksi oli kyllä puhe ulkopuolisesta tuottajasta, mutta päätettiin sitten, ettei kannata lähteä korjaamaan sellaista mikä ei ole rikki.

– Biisit olivat kyllä aika valmiina siinä vaiheessa, kun studioon mentiin, joten meillä se suurin säätäminen tapahtuu jo treenikämpillä. Työtähän se tietysti vaatii yhdeltä mieheltä aivan älyttömän paljon ja lisäksi takana hengittää koko ajan viisi miestä neuvomassa, joten kyllä siinä mieheltä hermoja vaadittiin.

Amplifire on tuoreen Uho Productions -lafkan ensimmäisiä kiinnityksiä. Millaisen tyyliedustuksen yhtiö on oikein kyseessä ja kuinka Amplifire tulikaan napattua Uholle?

– UHO ei sinänsä edusta julkaisujen suhteen mitään tiettyä tyyliä. Tällä hetkellä firmassa näyttää suurin edustus olevan tällaisen alternative rockin puolella, jos tarpeeksi löyhästi katsotaan. Käsittääkseni kuitenkin UHO:lla ei ole tarkoitus julkaista vain tietynlaista musiikkia vaan tulevaisuudessa siellä voi olla muutakin.

– Tätähän pitäisi tietysti kysyä UHO:lta eikä meiltä, lisää Jukka.

– Lyhyesti UHO:lle päädyttiin siten, että oltiin pommitettu demoja ympäri Suomea. UHO:n ja aika monen muunkin levy-yhtiön takana toiminut Atte Blom kiinnostui meidän tekemisistä. Hän sitten vinkkasi toista UHO:n miestä, Petri Tyynelää ja aika pian oltiinkin varattu Tyynelän kanssa studio levyn tekemistä varten.

– Studiot itseasiassa varattiin jo ennenkuin meillä oli sopimusta mihinkään suuntaan ja UHO Productionia ei oltu vielä edes perustettu. Muutama muukin levy-yhtiö vaikutti kiinnostavalta vaihtoehdolta, joten ajateltiin, että levy kannattaisi tehdä joka tapauksessa ja tarjota sitä vaikka masterdiilillä johonkin. Sitten kun UHO perustettiin niin tehtiinkin niiden kanssa sopimus samantien ja ollaan kyllä oltu tyytyväisiä lafkaan.

Bändin musiikkia on edustettuna myös Flatout-kaahauspelin soundtrackilla. Mutta millaisen pelin Pehkonen itse pusaisi yhtyeensä musiikin kantimiksi?

– Itseasiassa oli älyttömän mielenkiintoista tehdä musiikkia pelkästään jotain peliä varten sillä tavalla, että musiikki noudattelisi jollain tavalla pelin tapahtumia. Rokkimusiikissa biisien täytyy kuitenkin olla sellaisia sopivan tiiviitä, kun taas peliä varten voisi tehdä vähän eri henkeen, kun ei välttämättä tarvi noudattaa näitä rokin kirjoittamattomia sääntöjä. Ei tarvitsisi tehdä välttämättä rakenteeltaan kokonaisia biisejä, joissa on säkeistöjä ja kertosäkeistöjä vuoronperään, vaan voisi keskittyä enemmän fiilistelyyn.

– Omia suosikkipelejejä on ollut nämä First Person Shooterit Doomista lähtien. Mieluummin niitä, joissa on vähemmän ajatusta ja enemmän mättöä kun ei kuitenkaan innostus riitä sen kummemmin treenailemaan.

Haastattelu julkaistu : 2005-07-05
Kirjoittaja : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua