Pasi Pasanen, Swallow the Sun – Rumpupornoa osa I

Rumpuporno on haastattelusarja, jossa pureudutaan kotimaisten rock- ja metallirumpaleiden tekniikkaan ja sielunelämään historiaa unohtamatta. Kuka on kenenkin sankari? Mistä kannukset kannutteluun ovat lähtöisin? Miten rumpujensoitto hivelee muusikon korvaa aiheuttaen määrittelemättömiä henkisiä orgasmeja? Sarjan aloittajana toimii jyväskyläläinen Pasi Pasanen, joka tunnetaan nykyään myös yhtyeestä Swallow the Sun.

Aloitetaan rumpupornon käsitteellä. Miten se määritellään?

– Kaipa se on sitä, kun rumpalit kuolaavat toistensa rummuttelusuorituksia ja rumpusettejä.

Kuka mahtaa mielestäsi olla rumpupornon Ron Jeremy ja miksi?

– Itse en ole kovinkaan ajan tasalla näiden nykyajan rumpuvelhojen kanssa, mutta mitä nyt tullut ihan vierestä seurattua, niin kyllähän vaikkapa Suomesta nämä Malmberg ja Hahto ovat sellaisia kavereita, joiden soittoa katsellessa ei voi kuin pudistaa päätään epäuskoisena. Siis nimenomaan rumpupornossa, eiväthän esim. Erkinharju tai Nykänen paljonkaan “rumpupornoile”, vaikka kumpikin on maamme ehdotonta kärkeä. Tomas Haaken soittoa katsoin Provinssissa monttu auki ja silmää räpäyttämättä. Eipä sitä kuitenkaan yhtä yli muiden pysty sanomaan, vaikka kuinka miettii, niin paljon on uskomattomia rumpaleita maailmassa.

Mistä oma soittaharrastuksesi on lähtenyt käyntiin?

– Isän humppabändin setin takaa ja yläasteen musiikkitunnilta. Eka bändini oli yllättäen yläasteen hc/punk-yritelmä. Ensimmäinen metallibändini oli nimeltään Untimely Death (1990-1995), joka jonkin verran keikkailikin esim. Prestigen kanssa 90–luvun alussa.

Keitä pidät suurimpina vaikuttajina omaan soittoosi ja miksi?

– Pääasiassa varmaankin Nicke Anderson (ex-Entombed) ja Gene Hoglan (ex-Death, SYL jne.). Andersonin soitto on todella hienoa kuunneltavaa: orgaanista, dynaamista ja Nicke soittaa niinsanotusti musiikkia enemmän kuin rumpuja. Gene Hoglan on taas uskomattoman tiukka soittaja ja on tehnyt niin hienoja komppiratkaisuja varsinkin Deathin levyillä, että huhhuh. Ja onpahan Hoglan vaan muutenkin itselleni se ykkösrumpali, viimeisimpänä osoituksena uusi SYL. Muita suosikkejani ovat esim. Tomas Haake (Meshuggah), David Silveria (Korn), Abe Cunningham (Deftones), Kai Hahto (Rotten Sound ym.), Danny Carey (Tool), Neil Peart (Rush) jne jne… Pitkä tulisi listasta, jos kaikki muistaisi ja alkaisi luetella.

Minkälainen on doom-rumpalin viikko-ohjelma? Minkälaisiin asioihin keskityt yksin treenatessasi?

– Tällä hetkellä ei ole treenikämppää, joten rummut ovat varastoituna. Soittelut siis jäävät toistaiseksi nollaan, mikä tietysti vituttaa ihan homona. Mutta yleensä yksin treenatessa soittelen klikin kanssa kaikenlaista huttua, teen jotain harvoja harjoituksia ja treenaan ulkomuistista StS-biisejä tai osia niistä, ja mietin keskeneräisten biisien komppeja ja sovituksia. Ylipäätään soitan kuitenkin mieluummin bändin kanssa, eikä jotain pädiä huvita edes naputtaa kuin hyvin harvoin. Sohvalla vaikka leffaa katsoessa joskus naputtelen jotain rudimentteja.

Mikä on mielestäsi oleellista hyväksi rumpaliksi kasvamiseen?

– No tietysti rytmitaju, eikä voi olla yhtään väheksymättä tyylitajuakaan. Tekniikka kannattaa opetella heti alussa kuntoon, toisin kuin itselläni kävi. Bändin kanssa kannattaa myös alkaa soittaa mahdollisimman aikaisin. Eikä sitten hivellä niitä rumpuja!

Millaiseksi koet rumpalin roolin yhtyeessä? Taustatekijä vai kokonaisuuden tärkein lenkki?

– Tärkeä osa kokonaisuutta, kuten kaikki muutkin soittimet. Itse mietin välillä hyvinkin tarkkaan mitä tiettyihin kohtiin biiseissä soitan, esim. StS:n tulevalla levyllä on muutamia kohtia, joiden kanssa menivät yöunet, kun studio lähestyi ja oli vielä paljon mietittävää joihinkin osiin. Basistin kanssa myöskin seurailemme toisiamme aika paljon, kuten yleensäkin. Kyllähän bändissä lopulta yhteensoitto on se tärkein, eli kaikki hoitavat tonttinsa. Ja hyvistä biiseistäkin voi olla paljon apua.

Olet monessa kolmessa eri metalliorkesterissa. Miten vertailisit näitä bändejä rumpujensoiton näkökulmasta?

– Morningstarissa mentiin päälle kovaa ja hevisti. Paljon tuplabassareita ja mättöä. Plutonium Orange oli taas sellaista kamaa, jota oli mukava soittaa livenä: nopeita biisejä, rokimpaa metallia ja koukkuja siellä täällä. StS on tavallaan haastavinta näistä kolmesta. Kun tempot ovat joskus 50 bpm -luokkaa, niin pienetkin virheet puskevat esiin kyllä helposti. Toisaalta taas tässäkin musiikissa on hetkittäin kohtia, joissa pääsee vähän irrottelemaan, joten homma pysyy mielenkiintoisena. Ei tällaisen kaman soitolla paljon rumpalina sieltä varmaankaan rumpupornoilumielessä esiin nousta, mutta hälläväliä, tämä on kivaa musaa soittaa, varsinkin keikoilla.

Koetko, että pystyisit soittamaan musiikkia sessiopohjalta, vai haluatko vaikuttaa musiikin lopputulokseen?

– Olen soittanut esim. Kiro-nimisen bändin demolle rummut ihan ex tempore -meiningillä, pari kertaa soitettiin biisit läpi treeniksellä. Ne menikin studiossa aikalailla improvisoiden, joten lopputulokseen vaikutin väkisinkin. Mutta kun StS:llä olen mukana biisien teossa jokaisissa treeneissä, niin pystyn miettimään biisien rakenteiden, bassokuvioiden ja kitarariffien kanssa rumpusovituksia. Voisin siis sanoa, että mieluummin olen mukana työstämässä biisiä rumpujen osalta alusta asti.

Millaiseksi koet rumpalin aseman studiotyöskentelyssä? Millaisia kokemuksia sinulla on aiheesta?

– En viihdy studiossa läheskään niin hyvin kuin keikalla. Studiossahan rumpali yleensä aloittaa äänitykset ja muut kuuntelevat. Siinä väsyy kaikilta korvat aika äkkiä, ja muut tietty haluavat pian päästä soittamaan omia osuuksiaan, niin on vähän sellainen niskaanhengitys päällä koko ajan. Eikä studiossa enää kahden viikon jälkeen pysty kovin objektiivisesti kuuntelemaan kenenkään suoritusta, kun kymmeniä, ellei satoja kertoja on kuunnellut samat biisit. Keikalla taas tunnelma on aivan erilainen, biisit vedetään livetempoilla ja -fiiliksellä ja keikan jälkeen palaute on välitöntä. Kelataan homma läpi: miten meni, pelasiko tekniikkapuoli ja mikä oli fiilis lavalla. Sillä selvä, seuraava keikka.

Millaisella rumpusetillä soitat tällä hetkellä? Mitä merkkejä suosit setissäsi?

– Tämänhetkinen settini on DW Pacific MX Dark Red, 10″, 12″, 14″ tomit, 22″ x 18″ bassari, 14″ x 6,5″ Starclassic -snare, Sabian, Wuhan & Asian Sound -symbaaleita ja Iron Cobra -tuplapedaali. Hardwarepuolella on sekaisin Premieriä, Tamaa, DW:tä ja Pearlia. En nyt suoranaisesti juurikaan suosi mitään merkkejä, paitsi Sabiania.

Mihin toivoisit soittosi kehittyvän tulevaisuudessa?

– Tarkemmaksi, groovaavammaksi ja tiukemmaksi. Tai no, alkuun olisi hyvä päästä jonnekin edes treenaamaan.

Haastattelu julkaistu : 2005-05-27
Kirjoittaja : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua